Minulla on melko harvinainen erityisruokavalio: en juo kahvia. Luulen tämän myötä ymmärtäväni hieman, miltä tuntuu olla keliaakikko, kun tarjolla on vain vehnäpullaa. Totaalikieltäytyminen kahvista johtaa usein kiusallisiin keskusteluihin siitä, miksen juo kahvia ja enkö tosiaan edes joskus juo kahvia. ”No, kai nyt sentään teetä sitten, kun ei kerta kahvia?” Tee menee toisinaan, mutta siihenkin tarvitaan tietynlainen fiilis.
Olin opintojeni päätyttyä aloittanut ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassani nuorisotyön viransijaisena. Tavanmukaisesti ennen erästä palaveria tarjottiin kahvia, josta kohteliaasti kieltäydyin kertoen, etten ollenkaan harrasta kyseistä nautintoainetta. Kummastusta herättävään kommenttiini nuorisotyöstä vastaava teologi reagoi humoristisesti: ”Et juo kahvia? Eihän sinusta sitten mitään kunnon kirkon työntekijää tule!” Tähän virkoin hymyssä suin, että jos se siitä on kiinni, niin ei varmasti tulekaan. Uhkasivat opettaa minut vuoden aikana kahvinjuontiin. Eivät onnistuneet. Eivätkä ole onnistuneet työkaverit seuraavissakaan työpaikoissa. Lyhyt seurustelusuhteeni kahvin kanssa päättyi nimittäin v. 2010 liian äkäisiin sumppeihin, joiden vaikutuksesta vatsa ja pää kiittelivät koko seuraavan yön.
Kirkon töissä sitä kyllä joutuu kahvin kanssa myötäänsä läträämään, vaikkei itse joisikaan. Kuten Hectorin biisissäkin papit saavat kahvia juodakseen parhaimpina päivinä useaan otteeseen eri tilaisuuksissa. Tämä koskee muitakin kirkon työaloja. Itsekin nuorille keittelen kahvia vaihtelevalla menestyksellä. Esimerkiksi yläkoulun koulupäivystyksessä kahvit houkuttelevat nuoria paikalle, ja sen kupposen äärestä on matala kynnys jutustella työntekijän kanssa.
Yllättävää kyllä, olen tavannut myös muita outoja yksilöitä itseni lisäksi. Nuorissakin heitä on, kahvittomia. Ihailtavaa rohkeutta kieltäytyä valtavirran suosimasta piristeestä ja tunnustaa oma erilaisuutensa – kahviton epäsosiaalisuutensa. Koska sitähän se on, tai siksi se usein tulkitaan, epäsosiaalisuudeksi: Kun et juo kahvia, et ehkä ole ensimmäisenä kahvihuoneessa jutustelemassa niitä näitä. Et ehkä osaa ottaa huomioon joidenkin tasaisin väliajoin tarvitsemia kahvitaukoja. Joudut perustelemaan, mikset juo kahvia. Saatat ehkä olla tekopyhä hikipinko tai mikä pahinta, et välttämättä pidä työ-/opiskelukavereistasi, etkä siksi tule kahville heidän kanssaan! Jotenkin tämä kuulostaa aika tutulta kieltäydyttäessä yleensäkin mistä tahansa riippuvuutta aiheuttavan aineen käytöstä. Mutta edelleen meillä on lupa sanoa ”ei”.
Tämä (epä-)sosiaalisuuden paine on raskas taakka kantaa, eikä asia todellakaan ole niin yksinkertainen. Itse tiedän kyllä olevani introvertti pessimisti, mutta eivät kaikki kahvittomat ole ankeita ja epäsosiaalisia tapauksia. Pidän minäkin työkavereideni seurasta, vaikken kahvilla heidän kanssaan istukaan. Pitäisi aina olla ”lapsille mehua”. Ehdotankin jatkossa erilaisten kahvitustilaisuuksien järjestäjiä (myös itseäni) huomioimaan paremmin myös nämä eriskummalliset kahvittomat Luojan luomat olennot. Sillä onhan noloa joutua menettämään kasvonsa joka kerta selitellessään eri tahoille, miksei silläkään kertaa tahdo tsufea hörpätä. Sitä paitsi: Tiedän ainakin yhden ihan mahtavan kirkon työntekijän, joka ei hänkään juo kahvia. On muuten ihan loistava heppu muutenkin.
Seuraavaksi ohjelmassa: Väliaika – mehua ja pullaa!
Nina Heide
vt. nuorisotyönohjaaja
Lapinlahden seurakunta
Eino J. (maallikkona)
mukavasti pohdittu ja teemoitettu, jos sallit, pari riviä
muistaakseni eräs rovasti taisi takavuosina kertoa jonkin haastattelun kylkiäisenä pappien päiväkahvien ennätyksestä, paljon se oli (etteikö jopa 60 kupillisen paikkeilla – ehkä ei sentään).
Kahvit kuuluivat aikoinaan juhlallisiin pitoihin, joita toimittamassa pitäjän vähäiset papit joutuivat yksin kiertämään. Pitopaikassa kohtelias annos oli tarinan mukaan kolme kuppia.
Luin jostakin tutkimuksesta, että kahvi piristää, jos sitä juo alle viisi kupillista päivässä, mutta väsyttää tätä suurempina määrinä. Ymmärtääkseni kahvi on tarpeeton.
Arabialaiseen tyyliin nautittu kahvi närästää ilmeisesti muita tapoja vähemmän, ken sitten kahvista tykkää ja kenelle se sopii.
Sinänsä markkinoille on tullut myös muita energiajuomina tunnettuja nautintoaineita, joilla ilmeisesti nuoret korvaavat kahvin, ja ilmeisesti osa heistä myös lounaan.
Ristisanoja
Moi Eino J.!
Ja kiitos kommentistasi.
Huh, toivottavasti 60 kupillista ei ole totta. Kuulostaa jo vaaralliselta. Mainitsit energiajuomat: omasta mielestäni ovat vihoviimeisiä litkuja muutenkin virkeälle nuorisolle, eivätkä muutenkaan ole terveellisiä. Mutta kukin päättäköön itse, mitä suuhunsa laittaa… :)
t. Nina Heide
TV
Täällä myös yksi kahvia juomaton. Tai no sitä peruskahvia. Välillä juon pussikahveja (maitoon jääkahveja ja kuumia veteen), ja joskus olen jopa kantanut omat pussini mukana.
2 vuotta olen juonut kahvia, mutta se loppui närästykseen. Enkä liiemmin pidä tavallisen kahvin mausta vaikka haju onkin hyvä.
Yli kolmekymppiseksi menty näin ja useimmat ovat sen oppineet :)
Ristisanoja
Hei TV ja kiitos kommentistasi!
Meitä kahvittomia löytyy. Viimeksi tänä aamuna keskustelin taas aiheesta oman ruokapöytäni ääressä. Itsekään en pidä kahvin mausta, mutta tuoksu (esim. tuoksukynttilöissä) on ihan hyvä!
T. Nina Heide
Mustamies
Mustamies ol juonut työelämmässä olessaan ”paljon Kahvia”.
Aina kun sitä tarjottiin, ”23 kupillista päivässä” se ol ennätykseni.
Miläli eräs rovasti on juonut 60 kupillista Kahvia pyhä-päivänä, niin ei hiän oo paljon ennättänyt kirkossa saurnoomaan
Ristisanoja
Moi!
Hurjasti kahvia. Tosin en tiedä, minkä kokoisista kupeista olet siemaillut kahvia :) Tuo rovastiesimerkki tosiaan on mielenkiintoinen: enemmänkin työtä kahvitaukojen lomassa kuin kahvitaukoja työn lomassa.
T. Nina Heide