Jokainen haluaa jotain

Mies istuu kahvilan takaosassa. Edessään hänellä on suuri musta, nahkakantinen kirja. Kädessään mustekynä, jolla kirjoittaa sivu sivulle yksityiskohtia ihmisten kertomuksista. Kertomukset täydentyvät. Niille löytyy yhtymäkohtia toisista kertomuksista.

Ihmisiä tulee. Istahtaa vuorollaan kahvilapöytään miestä vastapäätä, mukanaan toive. Mies lupaa täyttää toiveen, mutta sopimukseen kuuluu toteuttaa jokin tehtävä vastineeksi. Useimmat toiveet vaikuttavat itsekkäiltä. Useimmat tehtävistä ovat kauheita. Pahoinpitely, pommin räjäyttäminen, raiskaus.

The Place -elokuva testaa katsojan moraalia. Se ei anna vastauksia hyvästä tai pahasta, oikeasta tai väärästä. Se kysyy, mitä olemme valmiit tekemään saadaksemme haluamamme. Toiveemme ovat pohjimmiltaan itsekkäitä. Ja itsekkyyden hinta elokuvassa on tehdä jotain kamalaa.

Kun toivoo vakavasti sairaan läheisen parantuvan, mitä lopulta toivoo? Toivooko läheiselle parempaa elämää, kivutonta ja ihmisarvoista arkea, vai toivooko ettei itse jäisi yksin, peläten yksinäisyyttä? Mitä sokea oikeastaan toivoo, kun toivoo näkökykyä? Mitä nunna toivoo, kun toivoo kuulevansa jälleen Jumalan äänen?

Näyttäisi siltä, että useimmiten tärkein toive elämässämme, on saada rakastaa ja tulla rakastetuksi. Myös sen vuoksi olemme valmiit tekemään epätoivoisia tekoja. Olet hirviö, lupausten täyttäjälle sanotaan. Ja hän vastaa; minä vain ruokin hirviötä. Olemmeko rakkaudenkaipuussamme hirviöitä?

Onko meissä kaikissa pimeä puoli, hirviö, jota piilottelemme? Äärimmilleen venytetty kuormitus, henkinen tai fyysinen, on omiaan nostamaan meissä esiin puolia, joita emme haluaisi nähdä.

Taannoin, eräs henkilö kommentoi parisuhteessaan näin: luulin olevani ihan hyvä tyyppi, kunnes jaoin elämäni puolisoni kanssa. Yksineläminen oli saanut hänet pysymään hyvän tyypin -kuplassaan, mutta kun hän aloitti yhteiselämän puolisonsa kanssa, hän joutui kasvotusten myös ikävien, torjuttujen, tai ainakin piilossa olleiden puoliensa kanssa.

Omat, pahimmat hirviöni olen löytänyt vanhempana. Monilapsisen perheen äidin väsymys kiukuttelevan uhmaikäisen ja myrskyävän murrosikäisen kanssa yhdistettynä taloudellisesta tilanteesta tai parisuhteen kriisistä johtuvan äärimmäisen stressin kanssa, on ollut omiaan löytämään itsestä pimeyttä, armottomuutta, jota en olisi toivonut koskaan löytäväni. Yhden, The Place -elokuvanhenkilöistä, toteamus onkin; kaikissa meissä on jotain hirveää. He, joiden ei tarvitse tutustua siihen ovat onnekkaita.

Elokuvan päähenkilöltä, unelmantoteuttajalta kysytään, miksi hän antaa tehtäväksi tuollaisia kauheuksia. Vastaus kuuluu, koska joku aina suostuu. Mies myös tunnistaa synnyttäneensä ihmisissä moraalisen dilemman. Onko heillä oikeutus teoilleen? Sopimus on mahdollisuus purkaa. Ja joku purkaakin. Joku toteaa, että hän ei tavoittele enää sitä, mitä alunperin lähti hakemaan. Hän ei ole valmis tekemään mitä tahansa saadakseen haluamansa. Mutta osa vie homman loppuun saakka.

Mitä minä haluan, ja miksi? Mitä olen valmis tekemään sen vuoksi?

Unelmantoteuttaja vaati ihmisiä moraalinvastaisiin tekoihin vastineeksi toiveen toteutumiselle. Onneksi minä saan toivoa ehdoitta. Sinäkin saat. Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan.

Auli Hokkanen, diakoniatyöntekijä, Siilinjärven seurakunta

Jätä kommentti

*