Joko ajattelet vuotta 2017?

Emil Anton

Kahden vuoden päästä saamme viettää tuplajuhlaa. Kyseessä on sen verran iso juttu, että siihen kannattaa alkaa valmistautua jo nyt. Vuonna 2017 reformaation alkamisesta tulee kuluneeksi 500 vuotta, ja samana vuonna itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Ensi kerralla jaan ajatuksia Suomesta, tällä kertaa keskityn reformaation muistoon.

Mutta hetkonen. Miksi katolilainen ylipäätään kirjoittaa yhtään mitään reformaation muistovuodesta? Eikö se ole protestanttien juhla? Katolilaisilla luulisi olevan aihetta korkeintaan surkutteluun, vai kuinka?

Vastaan viittaamalla kansainvälisen katolis-luterilaisen dialogiryhmän huikean mielenkiintoiseen asiakirjaan Vastakkainasettelusta yhteyteen (2013). Siinä on kaksi erityisen pysäyttävää kohtaa.

Ensinnäkään vuonna 2017 ei ole tarkoitus juhlia kirkon hajoamista. ”Kukaan teologisesti vastuullinen henkilö ei voi juhlia kristittyjen eroa toisista kristityistä.” (VY 224) Tämän takia luterilaisetkin puhuvat mieluummin muistovuodesta kuin juhlavuodesta.

Toinen pysäyttävä kohta muistuttaa molempien kirkkojen opetuksesta siitä, että kasteessa meidät liitetään Kristuksen ruumiiseen. Näin ollen meistä pätee Paavalin sana, jonka mukaan yhden jäsenen kärsimykset ja ilot koskettavat myös muita jäseniä. Tämän takia luterilaiset ”eivät tahdo viettää tätä muistoa ilman katolisia kanssakristittyjään.” Yhteinen muistelu on kasteemme vakavasti ottamista.

Asiakirja painottaa myös sitä, että muistelussa teemme aina valintoja: valikoimme sitä, mitä menneisyydestä kerromme. Vastakkainasettelun sijasta voimme etsiä menneestä rakentavia asioita ja juhlia sitä ihmeellistä yhteyttä, joka viimeisen 50 vuoden aikana on kirkkojemme välille syntynyt.

Luterilaisen kirkon merkkivuodelle valitsema motto ”Armoa2017” on oikein osuva. Se viittaa tietysti reformaation teologiseen painotukseen Jumalan ilmaisesta lahjarakkaudesta. Valtaosa meistä on saanut sen osakseen jo vauvana kasteessa. Olemme täysin yhtä mieltä siitä, ettemme mitenkään voineet 0-vuotiaina myötävaikuttaa saamaamme armoon, puhumattakaan sen minkäänlaisesta ansaitsemisesta.

Toiseksi Armoa2017-motto voidaan tulkita rukoukseksi: Herra, armahda! Kadumme menneitä virheitämme ja syntejämme, kadumme kirkon hajoamiseen liittyneitä ylilyöntejä puolin ja toisin, kadumme polemiikkia ja 8. käskyn rikkomista, joka oli suhteissamme arkipäivää vielä aivan hetki sitten (ja paikoin valitettavasti vieläkin).

Joko siis ajattelet merkkivuotta 2017? Sen virallinen valmistelu on jo hyvässä vauhdissa. Merkkivuoden tapahtumakalenteri ja muuta hyödyllistä tietoa löytyy näiltä sivuilta. Facebook-aktiivit tykätkööt puolestaan tästä sivusta. Ja jokaiselle suosittelen lämpimästi edellä mainittua asiakirjaa Vastakkainasettelusta yhteyteen. Se ei ole hullun pitkä, ja sen voi lukea netissä ilmaiseksi.

Tätä mahdollisuutta ei kannata missata. Vuosi 2017 koskettaa syvästi sekä kirkkoa että yhteiskuntaa. Se tarjoaa loistavan tilaisuuden fiksulle kirkkokeskustelulle ja uusille ekumeenisille ystävyyksille. Valmistaudutaan siis kunnolla (luetaan, rukoillaan, pohdiskellaan, kirjoitellaan), ja nähdään vuonna 2017!

Emil Anton