Olen useammassakin yhteydessä pohtinut suomalaista juhlakulttuuria. Yksi siihen liittyvä erikoisuus on juhlien vietto etukäteen. Joulu on tästä lähin esimerkki. Ortodoksisen kirkkokalenterin mukaan joulu alkaa 25. joulukuuta. Joulun päättäjäisjuhla on 31. joulukuuta. Yleinen käytäntö näyttää Suomessa olevan, että juhliminen lopetetaan joulupäivänä.

Vuoden kiertoa rytmittävät arkipäivät ja juhlat. Ortodokseilla kuten muutamilla muillakin uskontokunnilla tärkeimpiä juhlia edeltävät usein paastoajat, joissa on omat käytänteensä. Elämä olisi aika yksitotista, jos pyhän ja arjen välillä ei olisi mitään eroa. Yhteiskunta näyttää kuitenkin olevan menossa siihen suuntaan. Koko vuosi on yhtä arkiputkea.

Suomessa on useita kirkollisia juhlapäiviä, joihin ei liity mitään erikoista tapakulttuuria. Senpä vuoksi ne menevät ihmisiltä sivusuun ihan tavallisen arkipyhän tavoin, oikeastaan arkipäivien jatkumona. Amerikasta meille rantautuneet halloween ja ystävänpäivä ovat vaikeita ohittaa. Siitä pitävät markkinavoimat huolen. Kuinka moni tietää miksi loppiaista, helatorstaita tai helluntaita vietetään? Niitä ei mainosteta markettien lööpeissä.

Tammikuun 6. vietettävä loppiainen sattuu usein arkipäiväksi. Useimmille se on vain joulukuusen ulosheittopäivä. Lienevätkö joskus kirkon isät pitäneet siivousta niin tärkeänä että ovat oikein pyhäpäiväksi kuusen viennin asettaneet?

Evankelis-luterilainen kirkko muistelee loppiaisena itämaan tietäjiä ja heidän saapumistaan Betlehemiin. Juhla otettiin kalenteriin keskiajalla. Ortodoksinen kirkko on säilyttänyt varhaiskirkon ajalta periytyvän juhlan teofaniana, Jumalan ilmestymisen juhlana, jolloin muistellaan Jeesuksen kastetta Jordan joella. Teofania on jouluakin vanhempi juhla. Juhlaan liittyy tärkeänä elementtinä papin tai piispan siunaama vesi.

Kreikassa teofaniana matkailevat voivat nähdä papin huiskivan vettä ihmisten päälle kirkon ulkopuolellakin. Sääolosuhteet huomioon ottaen, meillä vihmotaan pääasiassa kirkon sisällä. Jotkin suomalaiset seurakunnat ja Valamon luostarin veljestö siunaavat veden järven jäällä. Kuivuudesta kärsivässä Etiopiassa teofania on vuoden tärkeimpiä juhlia. Kun pappi on siunannut veden järvellä tai joella, kaikki ryntäävät veteen. Se tuo onnea.

Koska Kreikassakin on tammikuussa aika viileää, vain rohkeimmat nuoret miehet rynnistävät uimaan. Veden siunaamisen jälkeen pappi heittää ison käsiristin veteen miesten sukellettavaksi. Viileä vesi on etelän miehille kuin avantouinti suomalaisille. Yhtä kylmää.

Ranskassa leivotaan loppiaiseksi kakku, jonka sisään piilotetaan kolmea kuningasta esittävä pieni posliinipysti. Kun sen suustaan löytää, on onnekas. Miksei meilläkin voisi olla oma loppiaisperinne? Kuopiolaiset piilottaisivat pikkuruisen pystin vaikka kalakukkoon. Sitä voisi sitten koko perheen voimin etsiskellä kuoren alta. Olisihan se yhteisöllistä toimintaa.

Juhlat rytmittävät elämää. Kirkollisiin juhliinkin voi liittää aktiviteettiä ja toimintaa. Kreikan matkailijat osallistuvat paikallisiin kyläjuhliin lomamatkoillaan. Moniko tietää että ne ovat kyläkirkkojen praasniekkoja eli paikallisen pyhän ihmisen tai tapahtuman kunniaksi pidettyjä? Meno on reipasta ja iloista, vaikka juhlan tausta on hyvin kirkollinen. Sopisi meillekin, sillä juhlat auttavat jaksamaan arkea.

Sirpa Okulov

kasvatusasiain koordinaattori

Suomen ortodoksinen kirkko

 

artikkelikuva: Martti Markoff