Kasva ja opi iässä ja armossa

Koululaiset ovat aloittaneet uuden lukuvuoden. Vanhemmilla oppilailla, ja siis jo monin tavoin kokeneemmilla, moni asia jatkuu edellisvuodesta, mutta kaikkein nuorimpien kohdalla kaikki on uutta, mitään ei ole vielä eletty, opittu tässä yhteisössä.

Se, mikä on inhimillistä ja samalla aikaan sidottua, on ainutlaatuista: edellinen vuosi on takana eikä sitä saada enää takaisin, ja uusi vuosi edessä, josta ei tiedetä mitään, mutta johon valmistaudutaan aiemmin kokemuksin, tunnelmin ja päätöksin.

Pienten koululaisten tietotaito on rajallista, siitäkin huolimatta, vaikka kuinka he osaisivat käyttää kännykkää ja tablettia paremmin kuin heidän vanhempansa. Toki tämän päivän haasteet ovat toista luokkaa, kuin heidän vanhemmillaan, pääosin 70-80 –luvulla syntyneillä, puhumattakaan heidän isovanhempien lapsuudesta ja nuoruudessa, jolloin keskeisin ja samalla ainoa tekninen ajanviettoväline oli televisio.

Ihmisen kasvu ja kehittyminen on hidasta, paitsi jos kysyy vanhemmilta, niin lapsihan kasvaa vauhdilla. Aikuisuuteen on kuitenkin vielä matkaa – parikymmentä vuotta on aina 2×10 vuotta, vaikka miten laskisi. Lapsuudessa ja nuoruudessa vanhemmat ja yhteiskunta vastaavat kasvamisesta, kehittymisestä ja oppimisesta, mutta kahdeksantoista täytettyään nuori vastaa kaikesta itse, periaatteessa. Yhteiskunta kuitenkin vaatii, tai me luulemme niin, oppimaan ja osaamaan yhä nuorempana yhä enemmän.

Kouluissa ja seurakunnissa koulutyön alkaessa toimitettavissa rukoushetkissä luetaan evankeliumilukuna Luukkaan kertomus siitä, miten Jeesuksen vanhempien lähtiessä kotiin Jerusalemista he eivät huomaa, että Jeesus jää Jerusalemiin. Vanhemmat huomaavat pojan puuttuvan ja palaavat Jerusalemiin ja löytävät Jeesuksen pyhäköstä, jossa ”hän istui opettajien keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä”.

Tämä evankeliumikohta opettaa meille sen, että oppiaksemme meidän tulee kuunnella, siis keskittyä kuuntelemiseen. Ja mitä emme ymmärrä, me kysymme. Evankeliumin lopussa kuvataan, miten Jeesus ”varttui viisaudessa, iässä ja armossa”. Tämä voisi hyvinkin kuvata koululaitoksemme tehtävää: oppiminen vaatii aikaa (yhdeksän luokkaa ala- ja yläkoulua), asioiden omaksumista (opetetaan oikein, ammattilaiset vastaavat opetuksesta) ja että uskonto on oppiaineena ja koulut tekevät yhteistyötä seurakuntien kanssa.

Lapsille on annettava aikaa oppia, mutta ennen kaikkea heitä on tuettava asioiden omaksumisessa ja ymmärtämisessä.

isä Harri Peiponen
Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa

Jätä kommentti

*