Tänäkin kesänä Suomi on täynnään kaikenlaista kesäjuhlaa. Kristillistä ja kristitöntä. Viulun-, pianon-, rummun-, kitaran- ja suunsoittoa. Tanssia, teatteria, tapahtumaa ja festareita.

Kierrän ne kaikki. Tosi kaukaa.

Hehheh, vanha vitsi, mutta silti ah niin totta. Kun vuodessa on noin 11 kuukautta jatkuvaa sosiaalista elämää, uusia kohtaamisia, palavereja, tapahtumia, tilaisuuksia, treenejä, leirejä, keikkoja, messuja ja muuta höpinää niin lomilla ei vain jaksa. Eikä edes viitsi.

Siksi toivotan itseni tervetulleeksi ihan omalle soolokitarafestivaalille. Siinä välissä käväisen perheen kanssa yksilöllisillä loma-asuntopäivillä. Oman pihan kokoisilla nurmikonleikkuufestareilla olen notkunut jo useamman kerran ja henkilökohtaiset kirjallisuusjuhlat ovat käynnissä kaiken aikaa. Yhden hengen Siilinjärven ympärijuoksu ja erittäin itsenäinen maastojuoksutapahtuma samoin. Hengellisistä kesäjuhlista mainittakoon vaikkapa espanjan- ja vironkielisten raamattujen selailu mukavassa nojatuolissa ihan omaan tahtiin.

Näillä kesäjuhlilla ei tarvitse jonottaa ja ruokailu toimii. Vessaankin pääsee ajallaan. Terassilla viihdyn myös, jos ei sada. Kunhan se on oma.

Iloisia juhlia toivon kuitenkin sydämestäni kaikille niillekin, jotka intoa puhkuen suunnistavat Suomen kesän moninaisiin upeisiin tapahtumiin. Siellä voi tavata muita. Siis nimenomaan muita, ei minua.

Kirjoittaja on paraikaa lomaileva Kuopion seurakuntayhtymän nuorisokanttori