Kiitos keinoauringoille!

Kirsti Tapanainen

Lähipäivinä käärin keinoaurinkoni pakettiin, kiitän palvelusta ja nostan hyllylle. Lokakuussa tavataan! Vuosi vuodelta talvet tuntuvat pimeämmiltä ja aurinko piilottelee jossakin harmaan pilvimassan takana. Mikä lie saikaan esi-isät tulemaan tänne pimeän perukoille? Aamuisin on pakko sytyttää kirkasvalolamppu, keinoaurinkoni. Koska en pysty tekemään itselläni vertailevaa tutkimusta, voin vain uskoa, että sen voimin jaksan paremmin taas rämpiä kohti kevättä ja valoa. Ja näin maaliskuulla valoa riittää jo ulkonakin tuomaan iloa.

Entäpä he, joita keväinen valo ei ilahduta, vaan lamauttaa? Kun muut heräävät hääräämään, lamaantuvat toiset voimien vähyyteen. Valo ei helli, vaan tekee kipeää. Kaamosoireista ja –masennuksesta kärsii moni suomalainen. Ja kun oireet ovat tarpeeksi pahat, ei heti jaksa tormistautua. Ei jaksa miettiä kevätsiivousta, pihan laittoa, lomakohteita tms., kun koko talvi on mennyt ihan vain selviämiseen ja kesä taas menee voimien keräämiseen uutta talvea varten. Kevät kyllä herättelee kaamosoireiset hiljakseen, mutta se vie enemmän aikaa. Silloin ei paljon auta patistella. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Patistelusta, hyväntahtoisestakin, tulee vain syyllisyydentunto ja kelpaamattomuuden tunne.

Aikanaan oli ehkä helpompaa, kun elämänrytmi hidastui talveksi, saattoi vetäytyä hiljakseen viettämään hämäränhyssyä ja hoitaa rästitehtäviä ja puhdetöitä. Kukaan ei oudoksunut hiljaiseksi heittäytyjää, vaan yhdessä kerättiin voimia kesää varten. Nykyisin puurramme töitä kesät talvet, harrastamme ja sitten vielä suoritamme lomaa.

Kevätväsyneeltä ei kannata udella kesälomasuunnitelmia tai patistella pihalle ihastelemaan kevään etenemistä. Pikemminkin kannattaa istuskella hiljaa vierellä. Samalla voi loistaa pienenä keinovalona hyväksynnän hiljaista valoa ja muistutella lastenlaulun ajatusta: ”Kun Jumala sanallaan sinutkin loi, hän tarkoitti samalla näin: sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tuollaisna rakastan sua.”

Kirkasvalolampun lisäksi kiitänkin niitä kaikkia pieniä aurinkoja, jotka ovat olleet mukana talven aikana. Kiitos monista nauruista ja hilpeistä turinatuokioista, samoin kuin yhteisistä valitussessioista niin kasvokkain kuin somessakin. Teitä en tahdo laittaa hyllylle.

Kirsti Tapanainen

Jätä kommentti

*