Kilpailuvalttina katsomusopetus

Suvivirsi on taas kajahtanut ja lapset ovat kirmanneet kesälaitumille. Mediassa oli harvinaisen vähän jo perinteeksi muodostunutta virsikeskustelua.

Muutamassa kunnassa osa vähemmistöjä edustavista katsomusopettajista läksi lomille epävarmoin tunnelmin. Syksyn opetuksesta ei ole tietoa. Tämä ei johdu oppilasmäärien vähenemisestä vaan kuntien ohjeistuksesta. Kaikki katsomukset pyritään laittamaan yhteen ryhmään. Heitä opettaa yleensä luokanopettaja. Kansankynttilästä on moneen lähtöön, jopa kaikkien uskontojen ja uskonnottomien opetuksen asiantuntijaksi.

Edellä mainittujen kuntien päätöksistä saa vaikutelman, että monikulttuurisuus ymmärretään vain kreikkalaiseksi salaatiksi, jossa eri ainekset on sotkettu sekaisin. Päättäjän näkökulmasta yhteisryhmät vaikuttavat helpolta ratkaisulta ja sillä ehkä säästetäänkin muutama euro. Miksi malli ei kelpaa kaikille?

Sisä-Suomessa ei ole menty ”Kulosaaren malliksi” kutsuttuun touhuun mukaan. Yhden yksityiskoulun kokeilusta ei ole valtakunnalliseksi malliksi. Perusopetuksen opetussuunnitemassa ei ole oppiainetta nimeltä ”kaikille yhteinen katsomus”. Laki puhuu edelleen katsomuksista niiden omilla nimillä: evankelisluterilainen, ortodoksinen, elämänkatsomustieto jne.

Yhteiset oppitunnit ovat hyviä ja opettavaisia silloin kun läsnä ovat eri katsomusryhmien oppilaat opettajineen. Nyt monilta ortodoksisten lasten huoltajilta on lähtenyt hallintokanteluita. Sekä Suomen Luterilainen Uskonnonopettajien Liitto että Elämänkatsomusliitto ovat tämän hetken opetusjärjestelyitä vastaan. Ai miksikö? Opettajilta puuttuu koulutus yhteisopetukseen ja vähemmistöryhmien lapset ovat altavastaajan asemassa yhteisillä oppitunneilla.

”Kulosaaren malli” ajaa meitä monokulttuurisuuteen. Se on paluuta todella kauas historiaan, sillä tässä maassa on opetettu ortodoksista uskontoa luterilaisuuden ohella jo yli sata vuotta. Muiden vähemmistöjen oman uskonnon opetusta on annettu reilut kymmenen vuotta. Nimestään huolimatta kouluopetus on yleissivistävää, ei pelkästään omaan tutustumista ja järjestelmä huomioi myös uskonnottomat. Kaikille yhteinen opetus esitetyssä muodossa toimii yhtä huonosti kuin esperanto maailman kielenä.

Ruotsissa on käytössä kaikille yhteisen katsomusaineen malli. Kuulemani mukaan siellä oppii vain sen, ettei omasta uskonnollisesta identiteetistään voi puhua ettei joudu leimatuksi. Mediassa oli artikkeli siitä kuinka juutalainen ei voi Ruotsissa pitää kipaa, juutalaisen miehen päähinettä. Suomessa se vielä onnistuu. Tätäkö syrjivää kehitystä tahdomme tuoda koululaitokseen Suomeen?

Suomalaisella katsomusmallilla on mielenkiintoinen taustahistoria. Yhtenä lähtökohtana oli markkinatalous ja Nokia-huuma. Arveltiin että Intian tai Espanjan insinööriperheet on helpompi houkutella Suomeen töihin kun on tarjota jotain kotimaasta tuttua: oma uskonnon opetus. Opetushallitus hyväksyi tuolloin meille ennestään harvinaisempien uskontojen opetussuunnitelmat. Sen piti olla kilpailuvaltti Eurooppalaisilla markkinoilla. Yksi syy lisää muuttaa Suomeen.

Henkinen ilmapiiri on kiristynyt. Tilanne johtaa aikaa myöten uskonnollisten koulujen syntyyn. Sitten valtio maksaa niille tukea ja voidaan kysyä, kannattiko se säästö, mitä kouluissa haettiin? Takavuosina nykyinen katsomusjärjestelmä oli sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden tekijäksi luokiteltu. Miksiköhän?
Sirpa Okulov

kasvatusasiain koordinaattori

Suomen ortodoksinen kirkko

 

Kommentit

  • Jari Holopainen

    Kulosaaren mallia vanhemman roolista vierestä seuranneena ei se ratkaisu niin huono ollut kuin tekstistä käy ilmi.
    Uskonnollisen identiteetin korostaminen johtaa eriytymiseen – pidän parempana että lapsilla on jotakin yhteistä.

Jätä kommentti

*