Olen tutustunut tänä kesänä kuoleman jälkeiseen elämään. En siihen, jossa lähiomaiseni on, vaan siihen, josta vainajan omainen löytää itsensä. Surun ja kaipauksen keskellä jää hoidettavaksi monet asiat hautajaisista perunkirjoitukseen. On vaatteiden lajittelua, papereiden selvittämistä, jäsenyyksien ja tilausten irtisanomista. Kaikki ei kuitenkaan ole täysin mutkatonta.
Hautajaisjärjestelyt sujuivat erinomaisesti hautaustoimiston ja seurakuntien kanssa. Laskujen maksun koittaessa tilanne alkoi muuttua. Ennen kuolemaa olin hoitanut läheiseni raha-asioita suoraan verkkopankissa. Kun tieto kuolemasta saavutti pankin, tilin käyttöoikeus sulkeutui välittömästi. ”Yleinen käytäntö”, sanottiin. Laskujen maksu kuitenkin hoitui sen jälkeen pankkitiskillä, kunhan mukana oli virkatodistus.
Virkatodistuksen pystyy tilaamaan Kuopion seurakunnilta kätevästi netistä. Muutaman minuutin naputtelun tuloksena tuli tilausvahvistus: toimitusaika kaksi viikkoa. Ensimmäisten laskujen eräpäivään oli kolme päivää. Toisesta, pienemmästä seurakunnasta puhelimitse tehtyyn virkatodistustilaukseen toimitusajaksi sanottiin, että huomenna lähtee postiin. Tapasin sattumalta keskusrekisterinjohtaja Mika Pulkkisen ja ihmettelin pitkä toimitusaikaa. Selvisi, että kirkonkirjoista vain murto-osa on digitaalisessa muodossa ja virkatodistukset tehdään vielä pitkään käsityönä. Suurissa seurakunnissa se vie väkisin aikaa. Asia muuttuu kuitenkin hiljalleen vuosikymmenten saatossa.
Päätin maksaa kiireisimmät maksut itse välttääkseni muistutus- ja myöhästymismaksut. En myöskään halunnut odotuttaa yrittäjiä maksujen saamisessa. Nopein karhukirjeiden lähettäjä on kuitenkin Kuopion kaupunki (mm. sairaanhoitomaksut), joka on ulkoistanut laskuasiat perintätoimistolle. Ne eivät aikaile muistutusten lähettämistä, myöhästymislisällä luonnollisesti.
Kun vihdoin pääsin pankkitiskille (arkipäivänä virka-aikaan, ei helppoa kaikille työssäkävijöille) virkatodistuksen ja laskupinojen kanssa, selvisi ettei tilisiirto maksettujen laskujen osalta vainajan tililtä omalleni onnistu, vaikka minulla oli mukana hautauskululaskut, jotka olin maksanut myöhästymisen estämiseksi. ”Yleinen käytäntö”, sanottiin. Näin turvataan kuolinpesä ja se ettei kukaan voi väärinkäyttää varoja ennen perunkirjoitusta. Näin minusta, entisestä läheiseni uskotusta raha-asioiden hoitajasta, oli tullut potentiaalinen rikollinen, joka saattaa yrittää huijata hautaustoimiston laskulla.
Perukirjaan tarvitaan monelaisia todistuksia ja lähes jokainen maksaa jotain. Ne voi maksaa itse ja saada kuolinpesästä peruskirjoituksen jälkeen, tai käydä maksamassa pankkitiskillä. Pankit perivät erisuuruisia kuluja maksujen maksamisesta ja saldotodistuksista. Halvinta laskunmaksu on verkkopankissa itse tehden ja kalleinta pankin tiskillä virkailijan hoitamana. Yleinen käytäntö tietääkseni.
Jaana Turunen
luottamushenkilö Kallaveden seurakunnasta
läheltä seurannut
Suomen yhteiskunta on kaikin puolin monimutkainen ja kimurantti käytännön asioiden hoidossa. Tarvittaisiin inhimillisyyttä ja ymmärrystä varsinkin läheisen poismenon vuoksi kun surun keskellä asioiden hoito on muutenkin vaikeaa . Lakimuutos tässäkin asiassa olisi paikallaan eikä vain vedottaisi ”yleiseen käytäntöön”
Ristisanoja
Kävi kieltämättä mielessä, ettei järjen käyttö ole sallittua. Laskua, jonka maksaminen suoraan kuolinpesän tililtä on ok, ei voi korvata saman suuruisena toisen tilille maksukuitin perusteella ennen kuin perunkirjoituksen jälkeen. Tuli myös mieleen halpalentoyhtiöt, jotka laittavat laskutuslisän luottokortin käytöstä, eikä muuta maksamistapaa ole. /Jaana
Jarkko - perukirjanetissa.fi
Moikka Jaana. Meillä on ollut jo pidemmän aikaa työn alla edullinen palvelu, joka helpottaa perunkirjoituksen järjestämisessä. Mikäli ette ole vielä saaneet perunkirjoitusta suoritettua, vieraile sivulla http://www.perukirjanetissa.fi ja kirjoita minulle sivun alareunasta löytyvän Chatin kautta niin annan sinulle ilmaiset tunnukset palveluumme.
Voi olla, ettet pahemmin apua tarvitse mutta kuitenkin :)
Karjalaispoika
Hautauskulut ja vainajan laskut maksetaan vainajan varoista. Hautauskulut ovat ensisijaisia. Vainajalle tuskin tulee maksuhäiriömerkintää, vaikka jokin lasku myöhästyisi. Vaikka tulisikin, mitäpä se haittaisi. Laskuttavat yritykset ovat hyvin joustavia, kun niille ilmoittaa heidän asiakkaansa kuolleen. Sairaalalaskuihin saa helposti lisäaikaa, koska usein tilanne on sellainen, ettei potilas tilansa tähden kykene asioitaan hoitamaan. Jos vainajalta ei jää varoja pakollisten kulujen jälkeen, ei omaisilla ole maksuvelvollisuutta.
Sami Vallila
Vastaisuuden varalle: tehkää perunkirjoitus sähköisesti verkossa! Säästyy aikaa ja vaivaa.
https://aatos.app
Soile plliķainen
Qäuttakaa. Olen sammonk 5 a 2 kemi