Määrä vähenee, huoli kasvaa

Alkuvuosi on aikaa, jolloin katsotaan taaksepäin edelliseen vuoteen. Uskonnollisille yhteisöille, ja ennen kaikkea kirkoille tilastot ovat tärkeitä jäsenmäärän tilaa kuvaavia mittareita. Ne tarjoavat tietoa siitä, miten kirkko näkyy ja toimii yhteiskunnassamme.

Kun vajaa sata vuotta sitten Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului lähes 96 prosenttia väestöstä, on vastaava luku nyt 69 prosenttia (3,8 miljoonaa suomalaista). Suomen ortodoksisen kirkon vastaavat luvut ovat 1,6 ja 1,0 prosenttia (60 000). Pienellä kirkolla on helpompaa kuin suurella. Valtiossa toimivan yhden suuren kirkon asema on haastavampi, yhteiskunnalliset muutokset vaikuttavat selvemmin.

Huoli kirkosta eroamisista lisääntyy, se on osa arkea ja todellisuutta. Silti on muistettava, että merkittävä osa suomalaisista kuuluu edelleen johonkin uskonnolliseen yhteisöön.

Suomen ortodoksisesta kirkosta erosi vuoden 2018 aikana 981 jäsentä. Tämä luku on pysynyt osapuilleen tällä tasolla viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta nousu edellisvuoteen on silti tuntuva: eroja kirjattiin 170 enemmän kuin vuonna 2017.

Oli viime vuonna iloisiakin hetkiä: kirkkoon liittyi 882 jäsentä, hieman edellisvuotta enemmän. Koska kirkosta eroaminen ei edellytä asiointia seurakunnassa, erojen syyt jäävät pitkälti tuntemattomiksi.

Aiemmissa tutkimuksissa uskonnollisen vakaumuksen puute on todettu yleisimmäksi kirkosta eroamisen syyksi, mutta myös haluttomuus maksaa kirkollisveroa on merkittävä tekijä erityisesti ortodoksisessa kirkossa, jonka seurakunnissa veroprosentti on evankelis-luterilaisiin seurakuntiin verrattuna varsin korkea.

Uskonnolliset asiat ja kirkkoon kuuluminen ovat jokaisen henkilön yksityisasia, muuta luulen, että kirkosta eroaminen on yhteisöllistä, näin hieman epämääräisesti tulkittuna. Mikä avuksi sitouttamaan kansalaiset kirkon jäseninä? Syitä eroamiseen löytyy, mutta miten niihin, siis syihin, voisi puuttua?

Ikääntymiselle emme voi mitään, mutta kirkosta eroamisille jotain, ongelma on yhteinen? Mutta mitä? Mitäpä tällainen tavallinen maalaispappi osaisi sanoa, kun viisaammat piispatkaan eivät löydä vastausta.

(Lähteet: www.ort.fi, www.evl.fi)

isä Harri Peiponen
Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa.

Kommentit

  • Klaus af Ursin

    Mitäkö voisi tehdä, se jäi tuossa pohtimatta. Ortodoksien osalta ymmärtäisin, että ainakaan mitään uusia ”temppuja” ei tarvinne miettiä. Pitäytyminen riittävästi resursoituna kirkon toiminnan ytimessä on varmasti pitkällä tähtäyksellä oikea tie. Julkaisutoiminta sekä riittävän elävä ja rohkea julkiseen keskusteluun osallistuminen useammalla kielellä papiston ja kirkon aktiivien toimesta on tärkeää. Sitä soisin lisää.

Jätä kommentti

*