Elämämme on tänä päivänä monenlaisten asioiden täyttämää. Täältä maaseudun rauhasta, kun hyppää kaupungin keskustan alueelle, voi tuntea eron siihen tilaan mistä lähti ja mihin tuli. Ihminen ei välttämättä ajattele ja analysoi näitä eroja erikseen, valot, ihmismäärä, pakokaasu, kiire tai melu. Vaan se kaikki voi tuntua joskus liialta tai epämiellyttävältä. Melu tai meteli sanana on jo jotenkin negatiivinen. Siitä tulee epämiellyttävä olo tai se voi olla jopa terveydelle vahingollista, varsinkin kun melu ylittää melurajan.

Kuopiossakin on havaittavissa erilaisia melua rajoittavia asioita. Meluaitoja tai valleja on rakennettu suojaamaan asuinkiinteistöjä ja ihmisiä. Rakennustyömailla on ilmoituksia meluhaitoista ja ihmisiä kehotetaan suojautumaan niiltä erilaisin keinoin. Konserteissa kehotetaan laittamaan korvatulpat -tai suojukset jos desibeliraja ylittyy sallitun. Ei tarvitse olla erityisherkkä ihminen, että mieluusti kiertää melua aiheuttavat paikat tai muuttaa omaa kulkureittiään. Joskus koen, että sisäinen melu se vasta ääntä päästääkin. Pitää oikein pinniestellä pystyäkseen keskittymään oleelliseen.

Oletko koskaan kokeillut mennä hiljaiseen paikkaan ja asettautunut aloillesi, sytyttänyt vaikka kynttilän katsoaksesi sen liekkiä? istahtanut metsän reunaan ja antanut tuulen hyväillä kasvojasi ja vain ollut hiljaa -hetken hiljaa.

Kun ulkoinen melu hiljenee, voi tuoda oman sisäisen melunsa Jumalan eteen. Minulla on aika ajoin halu päästä totaaliseen hiljaisuuteen ja tämä onnistuu hyvin seurakuntien järjestämillä hiljaisuuden viikonloppuina tai retriiteissä.

Hiljaisuudessa on hoitava voima. Hiljaisuus aivan kuin halkaisee jotakin sellaista mitä on hyvä miettiä itsensä ja Jumalan edessä. Hiljaisuus alkaa hoitaa sisintä, siinä tapahtuu pikkuhiljaa samanlainen efekti kuin se että pimeän yön jälkeen tulee aamu.  ”Enää ei ole pimeää, vaan valkeus ja kirkkaus on peittänyt pimeyden.” Rannan puut näkyvät selvästi, voi erottaa puhtaan valkean järvenselän, pystyy näkemään kauemmas. Hiljaisuuden hoitava voima tuo minulle palan siitä, mitä on Jumalan armo. Se on jotakin näkymätöntä mutta sinä voit aistia sen, sinä voit jäädä siihen. Siinä on vain kerta kaikkiaan niin hyvä olla ihmisen kuin ihmisen. Joskus on vain rikottava rajat ja kiivettävä melumuurin toiselle puolelle ja katsottava, mitä tuolla hiljaisuudessa asuu.  Astuttava uuteen, päästettävä irti. Tuon eteesi sisäisen meluni.  Kiitos valosta Kristus.

Sami Mitsman, Kuopion Männistön seurakunnan diakoni