Kevättalvella nousi teologinen myrsky: Helsingin luterilaisen hiippakunnan piispa Irja Askola kävi Uspenskin katedraalin alttarissa metropoliitta Ambrosiuksen kutsusta. Arkkipiispa Leo pyysi tapahtuneesta selvityksen ja asia eteni kirkollisen vallan korkeimmalle taholle.

Ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi antoi päätöksensä kesäkuussa. Synodin mukaan luterilaisen piispan vieminen Uspenskin katedraalin pyhään alttariin liturgiassa ja hänen nimensä liittäminen esirukouksiin ortodoksisten piispojen rinnalle on väärin. Ulkopuolisten meneminen alttariin on selvästi kielletty. Konstantinopolin patriarkka ja pyhä synodi antoivat Uspenskin tapahtumien johdosta metropoliitta Ambrosiukselle varoituksen. (www.ort.fi/uutiset 15.6.2015)

Niin, mikä on pyhää?

Pyhä-käsitteen, sen sisällön ja merkityksen, määrittää aina joku muu, ja käsitteen ymmärtämisen edellytyksenä on vähintäänkin se, kuuluuko ihminen juuri tuohon yhteisöön ja kuuluuko tietty pyhä asia hänen arvomaailmaansa, koska arvoistahan pyhässäkin on kyse.

Kaikessa on siis kyse siitä, miten nöyriä ja valveutuneita me olemme kunnioittamaan sitä, mikä on jollekulle toiselle pyhää, mutta jota me emme ymmärrä. Ennen kuin lausumme mielipiteemme, meidän tulisi vain yksinkertaisesti kunnioittaa sitä, mikä on toiselle pyhää. Eli ei tehdä vielä tässä vaiheessa muuta, kuin kunnioittaa ja kuunnella. Vasta se jälkeen alkaa selvitystyö, miksi jokin asia on jollekin pyhää. Kyse ei ole mielipiteestä tai tasa-arvosta tai ”kaikki on sallittua” -periaatteesta, vaan siitä, että yhteisön määrittämä pyhä on pyhää senkin jälkeen, vaikka joku rikkoisi rajan.

Pyhä ja pyhyys jäävät, vaikka kaikki muu katoaisi.

Pyhää voisi ajatella olevan yleisellä tasolla jotain sellaista, mikä on ihmisille tai yhteisöille (taitavat olla sama asia) hyvin tärkeää tai josta ei haluta luopua tai jota halutaan suojella. Tästä näkö-kulmasta ajateltuna esimerkiksi koti, uskonto ja isänmaa ovat juuri niitä pyhiä asioita, jotka ovat meille arvoja, jotka jäsentävät ja määrittävät pitkälle sen, mitä me olemme eli mikä on identiteettimme ja miten me voimme elää yhteiskunnassa eli voimmeko elää vapaassa ja demokraattisessa yhteiskunnassa. Näitä pyhiä arvoja me puolustamme, omaa ja yhteiskunnan itsenäisyyttä.  Ne eivät siis ole pelkästään poliittisia arvoja.

Pyhä ja pyhyys ovat lähempänä meitä, kuin arvaammekaan. Se on melkein arkea, emme vain osaa nähdä sitä. Sunnuntait tai viikolle sattuvat kirkolliset juhlat ovat pyhäpäiviä, jotka ovat monille lakisääteisiä vapaapäiviä. Ihminen on pyhä, ja pyhäpäivänä olisi tarkoitus levätä ja osallistua jumalanpalveluksiin, mutta…

Olen käyttänyt edellä käsitteitä, jotka eivät ole sanakirjamäärittelyjä. Käsitteet pyhä, pyhyys ja arvo menevät sulavasti sekaisin, ja vielä sekavampaa on se keskustelu, jota käydään julkisuudessa samoilla termeillä.

isä Harri Peiponen
Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa