Minne vaan, kunhan pois!

Leppuuttamassa

Selailen vimmaisesti kännykällä veneiden kuvia. Hakuvahti ilmoittaa uusista ehdokkaista. Tuossapa olisi kaunis yksilö! Pituutta riittävästi, moottori tarpeeksi tehokas, kuomu ehjä. Patjat uusittu. Kaiteet ja uimaportaat on. Sen kokoinen, että omalla autolla voisi siirrellä. Katsastettu traileri kuuluu kauppaan.

Isomman retkiveneen kuljettaminen eteläisestä Suomesta tulisi kalliiksi. Siitä on jo tarjous kysytty. Ja ne jokavuotiset vesille laskut ja nostot. Vaikka olisihan se oma putputti kyllä hieno. Eikä olisi säitten armoilla, kun Wallas-Marin lämmittäisi hytin.

Viime viikkojen venekuumeen aikana olen oppinut valtavasti uusia sanoja. Plotteri. Riki. Kaukohallintalaite. Makeavesi- ja merivesijäähytteinen moottori.

Aika ajoin selailen yhtä vimmaisesti mökkikuvia. En minä isoa mökkiä tarvitsisi. Pienempikin kävisi, kunhan se olisi rannassa. Sauna pitäisi olla ehdottomasti. Jos mökki olisi alle tunnin ajomatkan päässä, se olisi mahtavaa. Sieltä voisi sitten kesäaikaan käydä töissä, silloin kun ei lomalla ole. Varmasti jollakin on ihan joutilaana riesana joku perikunnan mökki. Senhän voisi saada ihan talonmieshommia vastaan kesäksi käyttöön!

Entäpä siirtola- tai palstapuutarha? Miten hienoa olisi laittaa kahvitermari pyörän korille ja polkaista palstalle. Aamullakin ennen töihin lähtöä voisi pyörähtää multaa haistelemaan. Siellä saisi lapioida, istuttaa, kitkeä, kuopsuttaa, tai vain kastella kesäiltoina kukkia ja porkkanan taimia. Ja katsella kasvua ja odottaa uutispottua.

Ehkäpä lähden melontakurssille. Maksan seuran jäsenyyden ja saan käyttää seuran kalustoa halutessani järvelle meloskelemaan. Siinäpä olisi kiva kajakkikaksikolla kaverin kanssa katsella Kuopion rantoja järveltä käsin. Voisi rantautua välillä johonkin saareen nuotiolle, ehkä pystyttää teltta yöksi. Saisikohan koiran opetettua kajakin kyytiin?

Nämä tällaiset haaveet vaihtuvat vuoronperään. Joskus saattaa tulla uusia haaveita, jonkun ehkä unohdan pitkäksi aikaa. Yleensä nämä haaveet kaatuvat omaan mahdottomuuteensa, yleensä rahan puutteeseen.

Kaikilla näillä haaveilla on yhteinen nimittäjä. Kaikki nämä syntyvät samasta tarpeesta. Työ, ja elämä angstisten teinien kanssa huutavat vastapainoa. Tarvitsen mahdollisuuden paeta silloin, kun seinät alkavat kaatua päälle, kun alan olla läheisilleni enemmänkin ikävää seuraa.

Elämä kerrostalossa kaupungin keskustassa synnyttää kaipuuta luontoon. Tosin Kainuun tytölle luontoyhteys taitaa olla sisäsyntyistä. Kasvaminen pikkupaikkakunnalla, katse auringon valoa peilailevassa Kiantajärvessä, selän takana humiseva mäntymetsä mustikkamättäineen, muistuttaa jatkuvasti siitä, missä on minun voimanlähteeni.

Ei sillä ole merkitystä onko minulla joskus vene vai mökki, puutarhapalsta tai kajakki. Kunpa edes joskus joku näistä toteutuisi.

Sitä ennen laitan lenkkarit jalkaan, ja lähden koiran kanssa mittailemaan Kallaveden rantoja, tai kiipeämään Antikkalan mäkeä. Hyvällä säällä sieltä näkee todella kauas. Riittävän kauas tunteakseni itseni osaksi luomakuntaa. Se irrottaa arjesta. Kun oman pään sisällä asiat käyvät liian suuriksi, on hyvä tuntea avaralla paikalla itsensä ihan rääpäleeksi.

Auli Kela, Siilinjärven seurakunnan diakoniatyöntekijä

 

Jätä kommentti

*