“Mistä minä tiedän?”

Christer Kihlmanin otsikon niminen kirja tuli mieleeni, kun tuhosin tietokoneeseeni kesän aikana kertynyttä liki 500 roskapostia. Infoähkyn lisäksi meitä vaivaa yhä pahemmaksi käyvä infosaaste. Kirjailija pohti tietämisensä varmuutta, laajuutta, syvyyttä ja lähteitä – ja tuntui epäilevän lähes kaikkea eikä vähiten omien havaintojensa ja tulkintojensa oikeellisuutta. Mikä on totta ja mikä tarua? Se on hyvä kysymys lisääntyvän virtuaalitodellisuuden ja valeuutisten aikoina.

Sosiaalisen median yhä lisääntyvä ”tietolähteenä” käyttö vie suuntaan, jossa fakta ja fiktio iloisesti sekoittuvat. Lähdekritiikki väljähtyy ja kohta on vaikea todellakin erottaa tiedon jyviä akanoista. Monimutkaistuva ja koko ajan läsnä oleva maailma kiihtyvän ajanriennon kanssa vaikeuttaa vaikutteiden sulattamista, arviointia ja perusteltujen kantojen muodostamista.

Johonkinhan sitä pitää uskoa ja parhaiten tietoa saa eri alojen kokeneilta tekijämiehiltä ja – naisilta. Jaakko Iloniemi sanoi eräässä haastattelussaan minkä tahansa tärkeän tiedon maailmassa olevan 5 puhelinsoiton päässä. Hän oli vuosikymmenten aikana rakentanut tietolähteekseen laajan globaalin henkilöverkoston. Jokaisella on mahdollisuus luoda oma ”tietorinki” vaikkapa julkisuudessa vaikuttavista hahmoista, joita median välityksellä seuraa. Itse luotan esim. talousasioissa Sixten Korkmaniin, politiikassa enemmän politiikan toimittajiin kuin itse politiikkoihin, uskonnon alueella Eero Huovisen ajatukset ja kirjoitukset noteeraan erityisesti, filosofiassa ja ihmisasioissa on Eero Ojanen tärkeä lähde jne.

Ellei pidä varaansa, jatkuvasti nopeutuvaan ja lisääntyvään uutisvirtaan hukkuu helposti eikä pysty erottamaan merkittävää pintakohinasta. Onko järkevää jatkuvasti seurata kymmenien kanavien kautta puolen tunnin välein lähetettäviä uutisia? Ehkä esim. A- studio, Politiikkaradio, YLE Teema ja TV I:n n iltauutiset antavat relevantimpaa ainesta? Muutama kirja vuodessa olisi hyvä lukea. Jos ei ehdi, kannattaa seurata ainakin kotimaisia aikakauslehtiä. Ellei siihenkään ole aikaa, pitää seurustella ihmisten kanssa, joilla aikaa on. Kuuntelemalla heitä oppii, kunhan ei itse ole liikaa äänessä.

Vanha kunnon sanomalehti on edelleen verraton tietolähde. En pysty yhtäkään aamua aloittamaan ilman ”Mullikkaa” ja ”Hesaria”. Viimemainitun tilausmaksu tuntui noin vuosi sitten liian suurelta ja peruin tilauksen – sillä seurauksella, että aamuista tuntui puuttuvan jotain oleellista, toinen ikkuna maailmaan. Kaksi viikkoa kestin uutisrampuuttani kunnes uudistin tilauksen. Nyt vierähtää joskus tuntikin aamuisin näiden kahden ystävän ja kahvikupin seurassa.

”Mikä tietoa lisää, se tuskaa ja murhetta lisää” kuuluu eräs antiikin viisaus. Siinä on paljon perää, sillä ahdistuuhan sitä ihminen ja saattaa vaipua epätoivoon seuratessaan nykyistä maailman menoa. Sehän näyttää olevan täynnä onnettomuuksia, rikoksia, luonnontuhoja, vihaa, murhia ja muita laittomuuksia. Toki näköharhaa voi aiheuttaa mediakulttuuri, jossa huono uutinen on paras uutinen ja hyvistä asioista ei niinkään pidetä meteliä. Ei ole ihme, että monelle voi tulla joskus mieleen haurasta uskoa koetteleva ajatus- miksi hyvä, armollinen, kaikkivaltias ja kaikkialla läsnä oleva Taivaan Isä sallii tämän kaiken.

 

Upi Heinonen, lut. Kuopio. luottamushenkilö

Kirjoittaja on Kuopion Alavan seurakuntaneuvoston jäsen sekä ex- johdon konsultti ja tehnyt myös parinkymmenen vuoden työrupeaman esimiehenä kaupan ja rahoituksen aloilla.

Jätä kommentti

*