Nainen vaietkoon seurakunnassa, ja muita hyväksi havaittuja tekosyitä

EPA-EFE/PATRICK SEEGER

Mitä teit silloin, kun #metoo -kampanja käynnistyi lokakuisena sunnuntaina viime syksynä? Heti, kun tajusin mistä on kyse, kun olin nähnyt kyseisen hashtagin aivan liian monen ystäväni Facebook-seinällä, naputtelin sen myös omalle seinälleni. Niin minä tein.

Lähipiirini nuoret miehet testosteronihöyryissään koskettelivat minua sopimattomalla tavalla, samalla, kun kehossani alkoi näkyä naiseksi kehittymisen merkkejä. Kukaan ulkopuolinen ei asiaan puuttunut, vaikka on vaikeaa uskoa, ettei siitä olisi kukaan tiennyt. Minä kyllä tappelin vastaan. Ainoa asia, minkä tappeluni tuntui saavan aikaan, oli naurun remakka. Aikaa kului, ja toinen nuorista miehistä sai myös kaverinsa mukaan mielestään hauskaan, pieneen kiusantekoon. En koskaan lakannut tappelemasta vastaan, mutta silti kukaan ei puuttunut, kukaan ei puolustanut minua. Ihan yksin sain tapella.

Minua ei ole raiskattu. Mutta siitä huolimatta minun rajojani on rikottu.

Kaikista ei ole tappelijoiksi. Joskus vain vastus on liian kova. Tai tilanne itsessään niin hämmentävä, ettei mikään opittu toimintamalli toimi. Minustakaan ei ole ollut jälkeenpäin sanojaksi näille häiritsijöille. Ehkä tämän tekstin jälkeen sen teen. Tai en. Kaksikymmentä vuotta kaikki tuo oli täysin unohduksissa, kunnes jokin palautti sen mieleen. Kauan vähättelin tapahtunutta, ajattelin, että eihän se oikeastaan ollut mitään kovin vakavaa. Mutta lopulta, ja viimeistään viime lokakuussa, nostin käteni pystyyn, ja totesin #metoo.

Yhteiskunnassamme on vielä aivan liikaa sellaisia asenteita ja rakenteita, joilla osoitetaan, että nainen on heikompi astia. Vaikka järki sanoo, että kaukaa on tultu, niin näyttää siltä, että kovin pitkälle ei olla päästy. Kovin syvällä ne asenteet ovat, ja niiden ilmenemispiirteet voi olla lähes mahdoton nähdä. Silti kaikkialla, ja koko ajan tilanteeseen nähden heikommassa olevan asemaa käyttää hyväksi se, jolla valtaa on.

Tuosta lokakuisesta sunnuntaista kesti kolme ja puoli kuukautta ennen kuin ensimmäinen suomalainen nimi tuli julkisuuteen. Pelonsekaista odotusta oli ollut ilmassa jo kauan. Tarvittiin, että asianosaiset kokosivat rivejään, rohkaistuivat, vahvistuivat. Lopulta ensimmäinen nimi päätyi otsikoihin. Uskon, että moni huokaisi syvään ja totesi, näin tämän täytyy mennä. Ja kaikki tietävät, että tämä ei loppunut vielä tähän.

Uutisissa ovat esillä kasvot, jotka aikaisemmin ehkä nähtiin ja haluttiin näyttää miellyttävinä, onhan kyseessä maineikas ja palkittu henkilö. Kasvot, jotka nyt paistavat otsikoissa ovat epämiellyttävän, luotaantyöntävän näköiset. Tässä kuvan valitsijat ovat taitavia.

Mutta, kun anteeksi on pyydetty, kummat kasvot jäävät jäljelle? Jos leviäisi kampanja, jossa etsitään virheetöntä, alati ystävällistä, toista kunnioittavaa, aina välittävää ja rakastavaa ihmistä, niin en voisi nostaa kättäni ja kirjoittaa Facebook – seinälle, että minä myös. Ja siksikin tämä kampanja on hyvä ja tarpeellinen. Että näkisimme myös itsessämme kasvojemme molemmat puolet. Vain pimeän puolen tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä mahdollistaa, että voin tehdä valintoja, jotka vievät valoon päin.

Valo tekee kipeää, mutta ilman sitä ei synny kasvua. Liian paljon pelkoa, liian suurta häpeää. Liikaa rikottuja rajoja. Vain tuomalla piilotetut asiat valoon, voivat väärin kohdellut saada oikeutta. Vain sanomalla ääneen, voivat vaienneet saada puolustusta. Älkää hyvät naiset enää vaietko seurakunnassa, älkääkä missään muuallakaan.

 

Auli Hokkanen, Siilinjärven seurakunnan diakoniatyöntekijä

 

Kommentit

  • Nyt voisivat nämä miehet aikuistuttuaan pyytää anteeksi, samoin opet

  • Kristitty

    Tottakai on väärin ja syntiä kaikki ahdistelu mutta joka
    katsoo himoiten vastakkaista sukupuolta on jo tehnyt
    syntiä ja huorin sydämessään sanoo Jeesus vuorisaarnassa . Yksikään ei pääse synnittömänä tämän
    sanan alta . Lain on tarkoitus herättää oikeaan synnin
    tuntoon ihminen . Suurin Synti on epäusko jolla olemme ristiinnaulinneet viattoman Jesuuksen. Jesuksen huuto ristiltä “Isä anna heille anteeksi he eivät
    tiedä mitä he tekevät ” tulis kohdata jokaista sydäntä .ja myös ylösnousemus että Jeesus on noussut ylös minun
    sydämelle.

Jätä kommentti

*