Oltaisko yhdessä ihminen

Tyttö 14 v.

Kuulenko kenenkään sanovan, että olen yksinäinen? En. En juurikaan edes diakoniatyössä, vaikka asian toteaminen tai kertominen voisi tuoda avun yksinäiselle. Häpeän tunne omasta yksinäisyydestään. Tuosta saa hyvän itseään toteuttavan kierteen päälle, kun yrittää uskotella itselleen, ettei yksinäisyyttään tarvitse hävetä, ja samanaikaisesti tuntee itsensä jotenkin vialliseksi ihmisten silmissä.

Yksinäisyys on pahaa oloa ja ahdistusta siitä, etteivät olemassa olevat sosiaaliset suhteet vastaa omia toiveita. Yksinäisyys aiheuttaa masennusta ja masennus taas eristäytymistä. Sietämätön olotila. Joka ilta rukoilen etten enää heräisi.

Käyn ulkona vain silloin, kun minun pitää kerran viikossa ostaa ruokakaupasta ruokaa, muuten välttelen ulkona käymistä jos mahdollista. Kasvatuspsykologian apulaisprofessori Niina Junttila on tehnyt valtavasti töitä yksinäisyystutkimuksen parissa. Sitaatit ovat hänen kirjastaan Kaiken keskellä yksin.

Yksinäisyys on pysyväksi ominaisuudeksi adoptoitu tapa nähdä sekä itsensä, että ympärillä olevat ihmiset, määrittelee Junttila. Yksinäisyyteni takia suljen kaikki tunteeni ja tunne-elämäni pois, jo vuosia olen tehnyt niin. Se varmasti on jättänyt jäljet loppuelämäkseni minuun. En ole vielä selvinnyt yksinäisyydestä, sama jatkuu, mutta yritän selvitä siitä joskus. Tai ehkä en. Se vähän riippuu siitä miten asiat alkavat mennä.

Syvä yksinäisyys näyttää aivoissa hälytystilalta, toteaa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen. Pitkäkestoinen yksinäisyys voi jopa muuttaa aivojen rakennetta.  Sen seurauksena yksinäinen ihminen on sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti varuillaan tarkkaillen itseä ja muita. Yksinäinen pelkää, että omalla käyttäytymisellään aiheuttaa häpeää. Tutkimuksen mukaan yksinäisyys myös synkentää havaintoja. Pelko epäonnistumisesta käy niin raskaaksi, että lopulta alkaa vältellä sosiaalisia tilanteita vaikka sellaisiin olisi mahdollisuus. Jossain elämäntilanteissa yksinäisyyttä kokee joka viides, pysyvästi itsensä kokee joka kymmenes suomalainen.

Yksinäisyys on usein pysyvä olotila. Yksinäisyydestä on vaikea päästä irti. Mutta silti se ei ole mahdotonta. Sitä ei voi poistaa lääkkeillä, vaikka siitä seuraavaa ahdistuneisuutta usein lääkitäänkin. Yksinäisyys voi kuitenkin muuttua ystävyydeksi ja yhteisöllisyydeksi. Sanotaan, että yksinäisyyden rikkomisessa tapojen muuttaminen on ensimmäinen ja tärkein askel. Päätös vastata kerta kerran jälkeen myönteisesti, kun esitetään kutsu lähteä mukaan. Lähden mielelläni.

Lähteä voi yksinkin. Silloin kannattaa hakeutua tilanteisiin, joissa on valmiiksi myönteinen tunnelma. Tutkitusti parasta lääkettä yksinäisyyden hoitoon on vapaaehtoistyö. Sitä on myös seurakunnilla tarjoilla runsaasti. Myös kuorolaulu, tanssiminen ja lautapelit ovat hyviä vaihtoehtoja.

Koska pyrkimykseni aina on löytää ratkaisuja, mahdollisuuksia asian korjaamiseksi päädyn katsomaan itseäni, ja samalla haastamaan. Yksinäisyys ei ole pelkästään ovien ja verhojen takana, vaan se on työyhteisöissämme, oppilaitoksissamme, kaikkialla ympärillämme. Mitä voisimme tehdä? Aloitetaan kunnioittavasta kohtaamisesta. Missä kuljemmekin, mitä työtä teemmekin, millaisissa sosiaalisissa tilanteissa olemmekin, voimme kohdata kunnioittavasti. Kohtaamisella voi näet tukea tai tuhota. Kunnioittava kohtaaminen syntyy toisen arvostamisesta ja myötätunnosta. Meillä jokaisella on oikeus tulla ymmärretyksi. Katsokaamme siis ympärillemme lempein katsein!

Toiveikkaaksi lopuksi Haloo Helsingin laulusta Yhdessä ihminen: Auta mua taas muistamaan, että ihmisyys ei oo katoavaa, auta mua nyt nyrkki nostamaan, meitä luotu ei toista sortamaan. Oltaisko yhdessä ihminen, vaikka se vaatis vain halauksen?

Auli Hokkanen, diakoniatyöntekijä, Siilinjärven seurakunta

 

Jätä kommentti

*