Onko pakko olla sosiaalinen?

Meitä suomalaisia on usein pidetty hiljaisina jörriköinä, jotka puhuvat vain miestä vahvempaa nauttineina. Rapakon takana, suurella kirkolla ujoutta pidetään jopa sairautena, josta voi parantua. Länsimainen kulttuuri pitää stereotyyppistä ekstroverttiä ihanteellisena luonteenpiirteenä. Kotimaassammekin on havahduttu hiljaisen kansakunnan sosiaaliseksi kannustamiseen. Jo lapset asetetaan arvoasteikolle koulunumeroissa muun muassa sen mukaan miten aktiivinen olet tunnilla. Pitäisikö siis pyrkiä vahvasti pois siitä ominaisesta luonteenpiirteestä, joka on perimässä annettu?

On pelkästään hyvä asia, että kasvatuksessa kannustetaan ja rohkaistaan hiljaista ja ujoa lasta. Mutta siten ettei siitä tehdä numeroa. Jotta saisi tuntea olevansa hyväksytty ja arvokas juuri sellaisena kuin on, hiljaisenakin. Ettei pakoteta tiettyyn muottiin, olemaan jotakin muuta kuin mitä oma luonto vahvasti on. Ujous ei ole sairaus, mutta jos siitä pakotetaan ”paranemaan”, niin se sairastuttaa.

Jo nuoruuden kynnyksellä, saatikka aikuisiässä, yltiösosiaaliseen elämään yllyttävät monet viestimet. Facebookissa pitäisi kertoa mitä tänään on tullut tehtyä tai jäänyt tekemättä; instagramissa jakaa kuvia elämästään; YouTubeen jakaa videoita; Suomi24.ssa kommentoida ja ruotia; omassa arjessa (ilman sosiaalista mediaakin) tavata tuttavia ja sukulaisia; työpaikalla olla läsnä oleva, kantaaottava, kyseenalaistava ja kannustava; ja niin edelleen… Kaikki hyviä asioita niin kauan kun ne ovat omassa mielessä hallinnassa ja tuntuvat hyvältä.

Hiljaiselle introvertille sosiaaliset ponnistukset ovat voimaa vieviä ja väsyttäviä. Palautuminen ottaa oman aikansa. Oma tila ja aika ovat tärkeitä elementtejä. Oma sisäinen maailma on tärkeämmässä roolissa kuin ulkopuolella oleva ja näkyvä maailma. Ystävyyssuhteissa luottamus, rehellisyys ja avoimuus ovat avainasemassa. Jokaisen perimä on se mikä on ja olen sitä mieltä, että hiljaisen ei missään tilanteessa tarvitse puolustella olemassa oloaan kenellekään, vaikka tämä maailma onkin pitkälti rakentunut enemmistönä ja äänekkäämpinä elävien ekstroverttien mielen mukaiseksi.

Oman sisimmän kuunteleminen, rauha, hiljaisuus ja läsnäolo itselleen ja Luojalleen ovat aika ajoin paikallaan sekä introvertille että ekstrovertille. Suomen kaunis luonto voi tarjota kaikkina vuodenaikoina näitä elementtejä ja kirkko on paikka missä voi hiljentyä juuri sellaisena kuin on. Me kaikki mahdumme samalle pallolle, meitä kaikkia tarvitaan, me kaikki olemme yhtä arvokkaita; hiljaisina sekä äänekkäinä.

Hanna Kytölä

Hanna Kytölä

diakoni Joroisten seurakunnasta

Kommentit

  • Hipsu

    Oikein hyvä asia ottaa puheeksi. Etenkin nuoret kokevat paineita jos ei ole aina esillä ja sosiaalisessa mediassa näkyvillä. Jokainen kaipaa omaa rauhaa ja se on jotenkin aliarvostettua.

  • Upi Heinonen

    Viisaita sanoja ja tärkeä aihe. Aikamme vitsaus taitaa olla ylisosiaalisuuden vaatimus – jopa sosiaalisuusähky. Pinnallisuus, lyhytjänteisyys ja “kaverishoppailu” vaanii alati ja itsensä brandaus ja muokkaaminen somessa yleistyy koko ajan. Niinpä on tärkeää korostaa luonnollisuutta ja omana itsenä pysymisen tärkeyttä sekä erilaisuuden hyväksymistä. Kodeilla, varhaiskasvatuksella, koululla ja myös kirkolla on työsarkaa lasten ja nuorten aidon elämän vaalimisessa.

Jätä kommentti

*