Onnellinen kansa

Kallaveden jää ilta-auringossa

Suomalaiset kokevat itsensä onnellisemmaksi kuin monien muiden kansojen edustajat. Tätä ei kyllä ihan heti arvaisi, kun kuuntelee ihmisten valituksia ja vuodatuksia vastoinkäymisistään. Tai vaikkapa siitä, että lunta on liikaa. Viime vuosina on totuttu kyllä valittamaan liian vähästä lumesta. Niin, aina taitaa löytyä jotakin, mistä voi valittaa.

Onko se sitten niin, että me löydämme keskustelun pohjaksi ne ikävät asiat ja jätämme ne asiat, jotka ovat vähän paremmalla tolalla, ääneen sanomatta. Ehkä tämä on vain meidän suomalaisten tapa. Onnihan pitäisi kätkeä, ettei se vain luisuisi käsistämme pois. Ei Savon Sanomien Kuumalla linjallakaan ole kovin monta positiivista juttua; purnaussivuksihan se on ristittykin. Kyllä siellä valitetaan heti marraskuussa, jos ei jäälle ole latuja vedetty, mutta nyt siellä ei ole minkäänlaista kommenttia niiden mahtavasta kunnosta. Laturaivosta kylläkin.

Sain itse viettää pääsiäisen pyhinä paljon aikaa jäällä: hiihdin, olin pilkillä ja verkoilla. Voin todeta, että kylläpä miltei kaikki hiihtelijät olivat hymyssä suin. Vastaantulijat katsoivat silmiin, ja silmät loistivat iloa ja ehkä juuri sitä suomalaista sisäistä onnentunnetta, mitä onnellisuus-tutkimus viestitti. Tätä positiivisuutta kun vain ei ole tapana ainakaan julkisesti mainostella.

Ja olihan nyt pääsiäinen, tuo kristittyjen suuri juhla, joka jatkuu aina helluntaihin saakka. Ei kyllä ainakaan luterilaiset kirkot pullistelleet väenpaljoudesta. Hiljaisella viikolla hartauksissa, erilaisissa jumalanpalveluksissa ja konserteissa kyllä oli väkeä. Ainakin vanhemmalla väellä tuntuu edelleen olevan tunnetuin ja rakastetuin pääsiäisajan virsi ”Käy yrttitarhasta polku”, jonka jokainen säkeistö päättyy sanoihin ”mutta se tie on tuskien”. Yhtään pääsiäisen ilosta kertovaa virttä ei sitten yleensä tunnetakaan.

Ehkä kymmenisen vuotta sitten pääsiäisenä oli Kuopiossa vierailemassa eräs afrikkalainen pastori. Hän ei pystynyt ollenkaan käsittämään, kun kirkkokansa lauloi pääsiäissunnuntaina ”Hallelujatkin” innottomasti ja naama peruslukemilla. Hän itse alkoi tanssahdella riemullisesti musiikin mukana ja sai pöyristyneet katseet seurakuntalaisilta. (Ja minä myös kun seurasin hänen esimerkkiään.)

Pääsiäinen on katolisissa ja lämpimämmissä maissa meidän vappuamme muistuttava alkukesän juhla. Siellä osataan iloita ja viettää karnevaaleja, mutta ehkä sivistyneemmin kuin suomalaisessa örvellyskulttuurissa on tapana.

Tavat eivät muutu nopeasti. Ehkä voisimme kuitenkin joskus puhua iloisistakin asioista. Vaikkapa sitten auringosta ja valosta, joka levittäytyy kaikkialle kylmyydestä huolimatta. Niin, ja kristinuskon perussanomahan on ilosanoma eikä surusanoma.

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi!

Riemullista pääsiäisen aikaa!

Heikki Hyvärinen, Männistön seurakunnan kappalainen

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    + laitoin pastorille plussan ajankohtaisista mietteitä.
    – Yleisöpalstaviittaus tuo mieleen normaalijakauman, missä suurin massa on käyrän keskivaiheilla, että olisivatko negatiivista ja positiivista viestittävät ääripäissä ja hiljainen enemmistö siinä keskivaiheilla?

    – postasin 19.8.2016, että onnellisuushypoteesia käsittelevä kirjan mukaan onnellisuus palaa tiettyyn perustilaan – “perusonnellisuus” on kirjoittajan mukaan geeneissä perittyä. (voisiko olla näin suomalaisilla?)
    Jos huolestumme jostain, totumme siihen ja sopeudumme tilanteeseen. Esim. vammautumisen jälkeen asetamme tavoitteemme ja toimintamme uuden tilanteen mukaiseksi. (Jonathan Haidt (2006, suom. 2011).

    Onnellisuuden kokemukselle (O) on jopa kaava: O = S + EO + V, missä O koostuu biologisen säädön tekijöistä S sekä EO elämän olosuhteista ja vapaaehtoisista toimenpiteistä V. (S on näistä painoarvoltaan merkittävin osatekijä, peräti 60 %).

Jätä kommentti

*