”Pääsiäinen on ortodoksien parasta aikaa”

 

”Elämä on ihmisen parasta aikaa”, ortodokseille sitä on nimenomaan pääsiäisen aika. Ne, jotka sitä viettävät, ovat kanssani samaa mieltä. Pääsiäisyön jumalanpalvelus on vuoden kohokohta, jota en tahdo jättää väliin.

Ennen puolta yötä ihmiset seisovat odottavissa tunnelmissa pimeässä kirkossa. Puolelta öin piispa tai pappi tuo alttarista valon ja kynttilämeri leviää hetkessä ympäri kirkkoa. Tunnelma yöllä on iloisen hilpeä.

Juhla ei tunnu juhlalle, ellei siihen valmistauduta. Ortodoksinen kirkko opettaa, että tärkeisiin tapahtumiin valmistaudutaan paastoten ja rukoillen. Kirkon opetuksen mukaan terve aikuinen ei syö paastoaikana eläinkunnan tuotteita. Joitakin vuosia sitten etenkin ruokapaastoa selitin ihmisille. Nykyisin paastoaminen on trendikästä.

Kirkko opettaa elämään kohtuudella, mikä tarkoittaa, ettei juhlita, annetaan aikaa lähimmäisille, lahjoitetaan köyhille ja ollaan lähes vegaaneja. Suomessa kala sallitaan paastopöydässä. Etelässä kalaa ei syödä. Paastoaminen kasvattaa ihmisen luonnetta, kärsivällisyyttä ja on ekologista. Kirkko on tiennyt tämän jo 2 000 vuotta. Vasta ilmastonmuutos on havahduttanut muun väen samaan ajatteluun.

Paastoaikaan liittyvä opetus on mitä teologisinta, mutta sen ymmärtämiseen käytetään modernia ilmaisuja kuten vegaanisuus ja ekologisuus. Nykytermit auttavat ymmärtämään, miksi paaston ruokaan liittyvä opetus on tärkeä, ei vain sen hengellinen puoli.

Vielä joitakin vuosia sitten ruokapaastoa vähäteltiin ja korostettiin että tärkeämpää on hiljentyä ja rukoilla. Nyt ruokapaaston merkitys ymmärretään paremmin, kun tiedetään miten paljon ruokaan liittyvät valinnat vaikuttavat ilmastonmuutokseenkin.

Nyt on menossa juhlakausi. Pääsiäisaika jatkuu aina helatorstaihin.  Kristuksen taivaaseen astumisen juhlaa eli helatorstaita vietetään 30.5. Yhteisöllisyys lisääntyy ja pääsiäisherkkuja tarjotaan ystäville ja tutuille.

Paastoaikana säästyneet kananmunat ovat ruokapöytien vakiotavaraa. Keitettyjä munia lyödään ruokapöydässä vastakkain ja toinen sanoo: ”Kristus nousi kuolleista”. Siihen vastataan ”totisesti nousi”. Jos kuori säilyy ehjänä, saa voittaja toisen kananmunan itselleen. Tätä peliä pelaavat niin nuoret kuin vanhatkin.

Sirpa Okulov

Kasvatusasiain koordinaattori

Suomen ortodoksinen kirkko