Paavi sovittelee, luterilaiset ei

pope_jackelen-690x454Kuva, jossa paavi Franciskus ja Ruotsin arkkipiispa Antje Jackelén halaavat, sopisi vuoden lehtikuvaksi. Sillä on kuitenkin pitkäkestoisempi merkitys kuin vain yhden vuoden unohtuvana kuvana. Kuva on kirkkohistoriallinen.

Ruotsin Lund sopii hyvin Reformaation juhlavuoden merkkipaikaksi. Onhan ajatus Luterilaisesta Maailmanliitosta syntyisin sieltä, Nathan Söderblomin 1900-luvun alkupuolella esittämistä ajatuksista.

Tämä on takuuvarmasti tiedetty Rooman kuuriassa juhlintaa mietittäessä. Mutta on siellä tiedetty muutakin.

Kuva paavista ja luterilaisesta ruotsalaisesta naispuolisesta arkkipiispasta syleilemässä on näet monelle luterilaiselle kaksinkertainen iljetys. Niin Rooma kuin Ruotsin kirkko edustavat merkittävälle osalle muualla kuin Suomessa ja Pohjoismaissa eläville luterilaisille syvimmän rappion alhoa.

Kun luterilaisten ja roomalaiskatolisten ekumeeninen asiakirja Yhteinen Julistus Vanhurskauttamisesta 1900-luvun lopulla julkaistiin, muun muassa kymmenet saksalaiset luterilaiset teologian professorit vastustivat sitä julkisesti. Taustalla oli erityisesti roomalaiskatolisten sosiaalioppien leviämisen pelko Euroopassa.

Vastalauseesta tiedotettiin Suomessa tuskin lainkaan. Se oli kuitenkin historiallinen. Professorit ovat Saksan valtion rahoittamia ja heidän julkisuuteensa astumisensa tällaisessa asiassa historiallisesti poikkeavaa.

Ruotsin kirkko taas on monen luterilaisen piispan ja kirkon silmissä rappiokirkko.

Luterilaisia on maailmassa vähän, noin 75 miljoonaa. Suomalainen enemmistö on pikkuinen vähemmistö jo kristillisessäkin kartassa. Yksinkertaistaen: maailman kristityt ovat roomalaiskatolisia. Heitä on noin 1.3 miljardia.

75 miljoonan luterilaisen joukko on pirstoutunut. Sitä hajottaa se, että eri kirkot eivät voi hyväksyä toistensa näkemyksiä naisten pappeudesta sekä samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Näiden asioiden osalta Ruotsin kirkko on konservatiivisten, maailman suurimpien luterilaisten kirkkojen mielestä pimeyden ydin yhdessä Amerikan pienehkön luterilaisen kirkon (ELCA) kanssa. Maailmalla seurataan huolissaan, miten Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kulkemassa näiden vanavedessä kohti samaa turmion pimeyttä.

Tilanne kiristyi 2000-luvun alkupuolella. Esimerkkinä mainittakoon Tukholman piispan Eva Brunnen piispaksivihkimys vuonna 2009. Julkisesti lesbon Brunnen vihkiminen piispaksi suututti naisten pappeutta, piispuutta ja homoseksuaalisuutta vastustavien luterilaisten mielet. Esimerkiksi Kenian luterilainen kirkko lausui, että Ruotsin kirkko on hylännyt sen uskon, jota kristikunta on aina tunnustanut.

Noihin aikoihin Kenian piispa Walter Obare riehui oman laumansa lisäksi hoitamassa Ruotsin piispojenkin tehtäviä vihkimällä näiden alueella oikeauskoisia luterilaisia papeiksi. Tultuaan kotimaassaan kirkkonsa talouteen liittyviä väärinkäytöksiä koskevien syytösten kohteeksi puhti pohjolan matkailuun on vähentynyt.

Saman asian kaikuja kuultiin, kun Helsingissä piispaksi vihittiin nainen. Inkerin ja Latvian kirkon edustajat jättäytyivät tilaisuudesta sivuun, tosin antamatta asiasta lausuntoja.

Vuonna 2013 maailman toiseksi suurin luterilainen kirkko, Etiopian Mekane Yesus irtisanoutui yhteistyöstä Ruotsin kirkon ja Yhdysvaltain evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Syy oli näiden myönteinen kanta homoliittoihin. Jopa ehtoollisyhteys katkaistiin. Tansanian kirkko ei puolestaan ota vastaan työntekijöitä tai avustuksia kirkoista, joissa on samaa sukupuolta olevien parien siunaus. Tansanian kirkko on maailman neljänneksi suurin luterilainen kirkko.

Myös kolmesta luterilaisesta yhteisöstä muodostettu Amerikan evankelisluterilainen kirkko repeilee. Siitä irtaantui Pohjois-Amerikan luterilainen kirkko vuonna 2010. Kirkkoa repivät muutkin ongelmat kuin liberalismin kritiikki. Pari viikkoa sitten New Yorkissa vieraillessani paikallinen luterilainen pastori totesi, ettei mielellään kuulu samaan kirkkoon kuin ne North Carolinan seurakunnat, joiden piirissä viritellään keskustelua valkoisen rodun ensisijaisuudesta luterilaisuudessa.

Paavi antoi Ruotsin tilaisuuksien jälkeen lausunnon, jonka mukaisesti roomalaiskatolinen kirkko ei tule vihkimään naisia papeiksi. Siitä huolimatta hän voi vilpittömin ja sovinnollisin mielin osallistua jumalanpalvelukseen sitä toimittaen miljoonien luterilaisten luterilaisen maailman mätäpesäkkeeksi kokemassa Ruotsissa.

Tällainen sovinnollisuus on tapahtuman suurin asia ja sitä voi luonnehtia ekumeeniseksi käänteeksi. Paavi on sovinnollisempi luterilaisia kohtaan kuin nämä toisiaan kohtaan.

Ei ihme, että reformaation juhlavuoden teemaksi on valittu Armoa! Se ei ole jumalaompilinnamme –tyyppinen ryntäävä sotahuuto vaan pikemminkin riitojen voimattomaksi repimän yhteisön avunparkaisu.

Petri Järveläinen

 

 

Jätä kommentti

*