Omassa työssäni kirkon diakonian palveluksessa eletään toisaalta kiireistä aikaa, kun ihmiset ovat palanneet kesän laitumilta ja asettuneet paikoilleen odottamaan talvea. Nämä alkavat olla niitä vuodenaikoja, jolloin pimeys tulee jo aikalailla ajoissa ja ihmiset mieluusti käpertyvät omiin torkkupeittoihinsa kynttilän valon loisteessa. Kuitenkin olisi mukava puhua jollekin, tai olisi mukava jos joku kävisi katsomassa tai kutsuisi käymään. Nämä ovat niitä arkilausahduksia, mihin me diakoniatyöntekijät reagoimme. Luontokin on alkanut pikkuhiljaa valmistautumaan tulevaan talveen.
On ollut upeaa seurata puiden lehtien värien muuttumista yhä punaisemmiksi tai keltaisemmiksi. Meidänkin piha oli vielä viikko sitten vihreänkeltainen suurista haapapuiden lehdistä, nyt ne ovat jo ruskeita. Lehtikuusi karistaa neulasensa ja maa alkaa nöyrästi hyväksyä osansa tulevan talven edessä. On alettava etsimään itselle lämpimämpää päällepantavaa ja toisaalta onkin mukava laittaa villasukat jalkaansa. Samalla en voi olla ajattelematta niitä pieniä ja suuria jalkoja, jotka palelevat tänäkin talvena, joilla ei ole läheisiä jotka huolehtisi heille vaikka lämpimät villasukat. Tulee mieleen auttamatta joulu, vaikka onhan siihen vielä aikaa kahdeksan kokonaista viikkoa.
Voisinko minä tänä jouluna olla antamassa jollekin vähävaraiselle lapselle tai vanhukselle jonkin lämpimän paketin? Onneksi meillä Suomessa on hyväntekeväisyys nostettu tapetille ja ihmiset hyvästä sydämestään reagoivatkin keräyksiin yllättävän hyvin. Silloin kun minulla itselläni on lämmin ja hyvä olla on helppoa antaa lämpöä toiselle, mutta onko silloinkin jos minulla on vain vähän mutta tarpeeksi kuitenkin?
Meillä Männistön seurakunnassa on tänä jouluna Iloinen joulu lapselle ja vanhukselle –kampanja. Seurakuntana olemme jakamassa sinun hankkimaasi joulupakettia eteenpäin joko lapselle tai vanhukselle ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tämä on hieno tapa auttaa läheistä ihmistä, tuttua tai tuntematonta. Kerromme siitä lähempänä joulua, lisää ja voit lukea myös http://www.kuopionseurakunnat.fi/manniston-seurakunta/diakonia-tukea-elamaan , josta lähiaikoina löydät tarkemmat ohjeet kampanjasta. Toivon sinulle kaunista ja siunattua loppusyksyä kera kahdeksan valkoisen joutsenen jotka lentävät talomme yläpuolella läheiselle pellolle ja soittavat omia pasuunoitaan mennessään. Siinä vasta sinfonia.
diakoniatyöntekijä
Männistön seurakunta