Kun avaan tietokoneen kannen ja kytken virran päälle, ensimmäiseksi kone kysyy minulta, että pidätkö näkemästäsi? Eteeni avautuu mitä erilaisempia maisemakuvia ja jos vastaan kyllä niin kone lupaa laittaa jatkossakin samankaltaisia kuvia. Tämä on lupaavaa, sillä en ehkä jatkossakaan tarvitsisi pettyä näkemääni.
Nyt vappuaattona, kun kirjoitan tätä blogia, sosiaalisen median päivitykset täyttyvät iloisista vapun toivotuksista, kuitenkin monen tilapäivittäjän iloisen vapun toivotuksen alle kätkeytyy pientä ironiaa siitä että, kauniin ja iloisen vappukuvan täyttääkin räntä- tai lumisateinen harmaa kuva. On vaikea pitää näkemästään, jos ei ole sitten yltiöpositiivinen.
Kuitenkin monet asiat tapahtuvat siitäkin huolimatta, että pidämmekö siitä vai emmekö pidä, kuten vappu -se tulee ja on oli sitten sää millainen tahansa.
Samoin jouluja on vietetty milloin korkeiden hankien ja nietosten ympäröimänä tai sitten luonnon ollessa ilman valkeaa lumipeitettä. Näinhän se on meidän yksityiselämässäkin, että tietyt asiat ovat ja pysyy, riippumatta olosuhteistamme joissa elämäämme elämme. Ihmiset syntyvät, kun aika on ja samoin täältä lähdetään, kun aika on täysi. Eikä meiltä kysytä, että onko olosuhteet oikeanlaiset tai onko kotimme laitettu viimeisen päälle kauniiksi ja kaikki valmisteltu ennakkoon. Joskus saa yllättyä elämän tuomista asioista positiivisesti ja toisaalta myös meille on annettu osa siihenkin, että joudumme sanomaan ”mielensäpahoittajan” tavoin, -kyllä minä mieleni niin pahoitin…
Vietämme Suomessa tänä vuonna 100-vuotista juhlavuotta itsenäisyytemme kunniaksi. Siitä kuuluu suuri kiitos niille ihmisille, jotka varmasti pahoittivat mielensä pohjamutia myöten. Silloin ei kysytty, että pidätkö näkemästäsi ja että jos et pidä voit valita uuden miellyttävämmän kuvan. Kuva oli raaka ja kylmä sekä pelottava. Vastassa oli vihollinen, jota vastaan lähdettiin taistelemaan monenlaisin ajatuksin ja tuntemuksin. Kuitenkaan kuvaa ei voinut vaihtaa, vaan lähdettävä oli, satoi tai paistoi.
Tänä päivänä, vuonna 2017 hyvinvointisuomessa, on tosiasia että, meillä käydään henkilökohtaisen selviytymisen sotaa omasta hyvinvoinnista. Sosiaalinen eriarvoisuus kasvaa koko ajan ja uusi SOTE malli tulee aiheuttamaan vielä monta uutta kysymystä, kuinka sosiaali- ja terveyspalvelujen viidakossa tavallinen ihminen tulee selviytymään?
Heikompiosaisten asema huolestuttaa minua auttajana, kun esimerkiksi leipäjonojen pituus ja niiden määrä kasvaa koko ajan. Kuitenkin takaraivossani jyskyttää jokin toivon kipinä, että tämä kuva voi vielä muuttua sittenkin paremmaksi. Tämä ei tapahdu kuitenkaan ehkä vielä silloin kun avaan koneeni seuraavan kerran, kuva voi olla vielä sama kuin tänään mutta uskon kuitenkin, että kaikilla on varmasti hyvä tarkoitusperä ja kuvan muutos on mahdollinen.
Tähän haluamme uskoa kirkkomme diakoniatyössäkin ja sen vuoksi kuljemme, monen ihmisen rinnalla toivon liekkiä ylläpitäen, vaikka uhkakuvat olisivatkin synkät. Kuljemme matkan vierelläsi, saattaen sinua seuraavalle pysäkille jossa toinen voi auttaa sinua eteenpäin. Kappaleen matkaa. Ikkunasta nyt ulos katsoessani aurinko yrittää kovasti näyttäytyä harmaiden pilvien lomasta, kevät on ja kesäkin sieltä pikkuhiljaa tulee -varmasti.
Sami Mitsman, diakoniatyöntekijä
Männistön seurakunta
