Poliittinen ja jouluun liittyvä keskustelu – kaikki kulutetaan etukäteen

Nykyinen poliittinen keskustelu ja keskustelu joulusta ovat kuin maailman luonnonvarat: kaikki kulutetaan etukäteen.

Tiistaiaamun median otsikot kertoivat hyvin sen merkillisen tilanteen, missä kukaan ei tiennyt asian todellista tilaa, mutta kertoivat kuitenkin omassa uutisessaan omien lähteiden kertoneen, että pääministeri Antti Rinne eroaa.

Katsoin maanantai-illan A-studion. Hienoa keskustelua tämän hetkisestä poliittisesta tilanteesta, mutta samalla piti muistuttaa itselleen, kuten koko tiistaiaamupäivän, että tämä on pelkkää arvailua.
Ja voi sitä arvailujen määrää eri medioissa.

Nyky-yhteiskunnan tekninen infrastruktuuri mahdollistaa mielipiteenilmaisun kaikille, myös niille, jotka eivät tunne ko. asiaa, mutta heidän (meidän) pitää lausua mielipide.

Mielipiteen ilmaiseminen on meidän oikeutemme, käytämme tätä oikeutta joka päivä, mutta häiritsevää on usein se, että mielipide pitää olla jokaiseen asiaan. Mielipide on aina sidoksissa perusteluun, ne kulkevat käsi kädessä. Jos esittää mielipiteen, pitää se osata myös perustella, pelkkä mutu ei riitä.

Tiistain klo 12.00 Ylen radiouutisissa se sitten kerrottiin, mutta jälleen, ”Ylen lähteiden mukaan” pääministeri Antti Rinne eroaa tänään.

Harmi sinänsä, ettemme malta odottaa oikeaa tietoa, siis sitä, ettemme kuluttaisi kaikkea energiaa ennen varsinaista päätöstä. Näin kuitenkin vain tapahtuu – se on sama kuin joulun odotus – suuri paasaaminen joulusta ja joululahjoista alkaa jo marraskuun alkupuolella ja kun joulu koittaa, kaikki ovat väsyneitä eikä joulumieltä juuri enää ole.

Mielipiteen pitää olla perusteltu ja se tulee esittää uskottavasti ja sitä seuraa luotettavuus mielipiteen esittäjää kohtaan. Tämä tulee vasta vuosien varrella, jos on tullakseen. Ellei tämä toimi, asia ei ole sen arvoinen.

Tiistaina jännitysnäytelmä ratkesi. Draaman kaari katkesi. Tämän jälkeen käytävä keskustelu on aika tylsää.

isä Harri Peiponen
Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa

Jätä kommentti

*