On käynnissä erilaisten ilmastoprofeettojen invaasio. Jokaisella meistä alkaa olla jokin näkökulma ja mielipide maailman tilasta tulevaisuusennusteineen. Moni jo hieman vakavoituu. Yksi kasvolihaksiani halvauttava kirjoitus oli viime kevään Kirkko ja Kaupunki -lehdessä. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/maailmanlaaja-ekologinen-romahdus-voi-tapahtua-nopeasti
Pohdin usein, miten näihin pitäisi suhtautua. Tuntuu nololta, jos kaikista merkeistä huolimatta nukumme onnemme ohi, tai niin – monen mielestä itse asiassa nukuimme jo. Maapallon kestokyky on ylitetty niin roimasti, että paperipussin valinta kassalla on vain surkea yritys hiljentää omatunto.
Päivän sanoja ovat ilmastoahdistus, massasukupuutto, ekologinen katastrofi, ekosysteemien romahdus (huhhuh!)ja peruuttamattomuus. Ja kuitenkin, niin kauan kuin rakentamamme kulissit vain ovat pystyssä, painamme kohti jäävuorta kuin olisimme järjiltämme. Ehkä olemmekin. Nukumme. Vain erittäin voimakas pysäytys voi meidät ehkä herättää. Sanat eivät meitä pysäytä, sillä informaatiotulvassa emme enää erota mitä kaikesta pitäisi ajatella.
Miksi emme ala toimia? Siksi, ettemme vaivaudu ottamaan selvää mitä maapallon suojeleminen voisi kohdallamme olla. Mutta ennen kaikkea siksi, ettemme halua Nooan leimaa. Jo vain naurajia riittäisi, jos oikeasti laskisimme elintasoamme ja tekisimme jotain merkittävää luonnon hyväksi. Tosin niin paljon asia on esillä, että ainakin pieniä puroja jo virtailee. Rippikoululainenkin tietää monta keinoa: kierrätys, roskat roskiin, muovin käytön vähentäminen ja kestävien tuotteiden suosiminen, polkupyörän ja julkisen liikenteen käyttö, turha roina jätetään kauppaan, vähennetään yli jäävää ruokaa, lyhemmät suihkuttelut.
Toisaalta, onko mitään mieltä edes yrittää, jos linkittämäni artikkelin viesti väistämättömästä tuhosta on totta? Tai onko ehkä syytä tehdä kriisisuunnitelma ja yrittää jollain tavalla hillitä totaalista joukkotuhoa ja mitä se olisi? Profeettoja tarvitaan, mutta missä ovat tekijämiehet? Tarvitaan Vaahteramäen Eemeleitä, jotka pääsevät isona kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi ja laittavat tuulemaan.
Kriisisuunnitelman kärjessä olisi mielestäni asennekasvatus. Nostaisin mielen tyyneyden ykköstavoitteeksi. Sen avulla kohtaamme tulevan, sen avulla myös toimimme rationaalisemmin, sillä mielen tyyneyteen kätkeytyy rakentava luovuus. Työ pitäisi aloittaa kaikissa maailman päiväkodeissa heti. Ja vaikka se osoittautuisikin ”turhaksi”, ei siitä kuitenkaan mitään haittaa olisi. Yksi tällaisista asioista on luopuminen. Länsimäinen ihminen ei luovu elintasostaan kuin pakon edessä – ei vaikka tietäisi alitajunnassaan, että parempaakin on olemassa. Siksi päiväkodissa jo pitäisi opettaa, että tavaran sijaan saamme enemmän onnellisuutta, kun pärjäämme ensinnäkin itsemme kanssa. Näin saamme elintason tilalle paljon parempaa, elämän laatua.
Mistä on laadukas elämä tehty? Rauhoitu ja mieti.
Joona Saraste
Sancta Simplicus
Kirjoittaja on varmasti oikealla asialla ja esittää rauhoittavia ja myönteisä ratkaisuja pohdittavaksi.
Valitettavasti tässä ollaan liian myöhässä, aivan tyystin.
Kun Pentti Linkola esittelivjo 70-luvulla ”Unelmia paremmasta maailmasta” suuri yleisö nauroi hänelle, nautoi vielä 90-luvullakin hänen ”totuuksille”. Eivät naura enää! Asia on siten, että tämä peli ilmaston muutoksesta on menetetty. Menkääpä kertomaan esim. Intian, Kiiinan, Vrasilian ja Pakistanin asukkaille kuinka heidän pitäisi vähentää kulutusta, kun he eivät
ole päässeet edes sen alkuun eivätkä siitä orastavasta
kasvusta luovu, se on 100 varma asia. Eli se siitä rauhoittumisesta ja miettimisestä, valitettavasti.
Joona Saraste
Kiitos palautteesta! Tiedän, että ajatukseni ovat auttamatta myöhässä, jos tarkoitus on saada ilmastonmuutos estettyä. Tarkoitinkin, että onkin aika tehdä kriisisuunnitelmia ja ne eivät synny panikoimalla. Jos peli onkin menetetty, on vielä toinen peli, eli katsotaan mitä voi jäädä jäljelle, jos laitamme luovuutemme likoon. Hyviä innovaatioita jo paljon onkin. Niissä suomalaiset eivät ole pahimpia peränpitäjiä. Tosin noilla innovaatioillakin saadaan vasta paikkausta tilanteeseen. Rauhoittumisella tarkoitin syvempien elämänasenteiden tarkistamista. Haasteen toteutumisennuste on tietysti maailman mittakaavassa täysin absurdi ajatus. Sen alle ei kuitenkaan tarvitse musertua.
Heli
Loistava kirjoitus aikamme tärkeimmästä aiheesta. Jokaisen on tiedostettava, että olemme kaikki vastuussa planeettamme nykytilasta. Jos jokainen kantaa kortensa kekoon, pienistä ympäristöteoista syntyy valtameri. Vaikka sanotaan, että on jo myöhäistä, on yritettävä ja tehtävä parhaansa. Itsekkyydestä on luovuttava ja ajateltava tulevia sukupolvia. Ilmastonmuutoksen seuraukset tuntuvat jo Keski-Euroopassa. Jokien vesi ei ole koskaan ollut niin matalalla viime kesän helteiden tähden, Berliinissä on todettu puutetta vedestä, mikä kuulostaa aika hätkähdyttävältä.