Risteyksessä

Jääkaapin ovi muistuttaa elämän realiteeteista.

Jääkaappimme ovessa on takkatulitikkuaskin kokoinen kuva syksyisestä ikkunasta. Kuvassa on Saarnaajan kirjan 3. luvun 1. jae: ”Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.” Lähestyvä pyhäinpäivä tuo tuolle jakeelle erityisen korostuksen. Täällä ei ole mitään pysyvää. Itselleni pyhäinpäivä on aina ollut tärkeä. Se on ilta, kun annan itselleni luvan hautausmaan kynttilämeren keskellä muistella ja ikävöidä. Viime ja tänä vuonna pyhäinpäiväni kuluu leirikeskuksessa isosten ja kerhonohjaajien parissa, mutta ehkä ensi vuonna perinteisellä tavalla. Halloweenia en ole oppinut viettämään.

Muistot tulvivat joskus mieleeni ”throwbackeinä” eli takaumina. Tässä muutamia ”takaisinheittoja”:

Throwback 1: Vain muutamia kuukausia Diakista valmistuttuani pääsin Rantasalmen Järvisydämeen varhaisnuorisotyön työkokoukseen. Oli kevät 2014. Noilta päiviltä sain muistokseni sen Saarnaajan kirjan jakeen sisältävän kuvan, joka tuntuu löytävän aina vain uusia merkityksiä muuttuvissa tilanteissa. Työurani oli tuolloin aivan alkumetreillä.

Toki edelleen koen olevani noviisi, ja kuten eräs viisas ja varsin kokenut työntekijä kerran sanoi (Throwback 2): ”Minä en ole vielä koskaan valmistunut.” Keskustelimme Rytilahden majalla Sotkamossa äskettäin päättyneistä opinnoistani. Majoituimme siellä kahden eri seurakunnan nuorten kanssa kerhonohjaajapäivillä. Noista ajoista tähän hetkeen moni asia on muuttunut. Huomattu on, ettei tässä työssä tule koskaan valmiiksi.

Throwback 3: Syksyllä 2016 olin nuorisotyön syysseminaarissa Bomballa. Elämäntilanne niin työssä kuin omassa elämässä oli yhtä myllerrystä. Kohtaamiset noilla päivillä herättivät paljon ajatuksia sekä tervettä ja asioita eteenpäin vievää ahdistusta. Voi sanoa, että seminaari toi minut risteykseen. Yhtenä työpajana oli ”Kuunteleva rukous”, joka vaikutti senhetkiseen mielentilaan sopivalta. Sitä se olikin. Työpajassa tuttu Saarnaajan kirjan jae löysi jälleen paikkansa erään läsnäolevan elämästä. Tuntui, kuin ympyrä sulkeutuisi: Hyvät asiat jäävät eläviksi muistoiksi sydämeen, kun uusi aika alkaa. Minun kohdallani rukouksessa esirukoilija sai näyn hevosen varsasta ja satulasta – uskallatko nousta ratsaille? Lisäksi hän näki seinällä naulassa roikkuvat siivet – mikset laittaisi niitä selkääsi? Itse näin myrskyävän meren, jonka yllä taivas kuitenkin oli kirkas.

Throwback 4: Riparilaisten kanssa tulee käytettyä joskus tällaista harjoitusta. Minne sinun tiesi vie, miltä se näyttää?

Tähänastinen työelämä on näyttänyt monenlaisia puolia. On ollut onnistumisia, äärimmäisen palkitsevia kohtaamisia ja onnenkyyneleitä. Olen saanut tutustua uskomattomiin tyyppeihin. Toisaalta myös uupumuksen ja riittämättömyyden raastavat tunteet ovat tulleet lähelle hetkinä, kun voimat ovat olleet lopussa. Syitä on ollut monia, myös sellaisia, mihin en koskaan olisi uskonut törmääväni.

Uskon johdatukseen, siihen, että kaikilla sattumuksilla on tarkoitus. Tartun helposti kiinni tuttuun ja turvalliseen peläten uutta, joka silti vetää minua puoleensa. Nyt ristivedon jatkuttua riittävän kauan, on aika viimein kypsä. Olen saapunut risteykseen ja valinnut suunnan. Takaisin ei ole menemistä, tie aukeaa eteenpäin. Tulevaa en tiedä, on tuota usvaa. Luotan vaistooni. Hevosen selkään olen tänä vuonna muutamaan otteeseen uskaltanutkin. Ehkäpä siivetkin vielä ottavat tuulta alleen – oikealla, määrätyllä hetkellä sekin tapahtunee jokaisen kohdalla. Pientä havinaa on jo havaittavissa.

Rauhaisaa pyhäinpäiväviikonloppua jokaiselle risteyksessä suuntaa pohtivalle ja elämäntiellä muuten vain, omalla mallillaan matkaavalle.

Nina Heide
vt. nuorisotyönohjaaja
Lapinlahden seurakunta

Jätä kommentti

*