Suomi 2017 – mistä sinä kiität?

Emil Anton

Viime kerralla lupasin jakaa ajatuksia Suomesta pitäen silmällä tuplamerkkivuotta 2017. Itsenäinen Suomi täyttää silloin tosiaan komeat sata vuotta.

Mutta toisaalta vasta sata vuotta, vain sata vuotta. Ihminenkin voi elää kauemmin.

Suomi on paljon itsenäistä Suomea vanhempi. Jotta voisi iloita Suomen itsenäisyydestä, pitää ensin olla jokin sitä edeltävä Suomi, jonka itsenäisyyttä sitten voi hyvällä syyllä juhlia.

Mikä siis tekee Suomen? Mitä on suomalaisuus? Tällaisiin perusasioihin voisimme itse kukin entistä syvemmin perehtyä valmistautuessamme suureen juhlavuoteen.

Ennen itsenäistymistä Suomi oli jo olemassa autonomisena suuriruhtinaskuntana osana keisarillista Venäjää. Silloin ruvettiin toden teolla pohtimaan sitä, mitä Suomi ja suomalaisuus ovat. Silloin vaikuttivat E. Lönnrot, J.L. Runeberg, J.V. Snellmann, S. Topelius, A. Kivi ja muut suuret suomalaisen identiteetin sankarit. Ei siis itsenäisen Suomen aikana vaan sitä ennen.

Mutta ennen kuin Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta, se oli Ruotsin valtakunnan osana nimellinen suuriruhtinaskunta ja lisäksi – mikä tärkeintä ja usein unohdettua – pitkälti itsenäinen hiippakunta. Turun piispalla oli valtaisa merkitys silloin vielä perin kristillisen Suomen hengellisenä johtajana.

Luin erittäin suurella mielenkiinnolla Suomen kirjallisuushistoriaan kuuluvan merkkiteoksen Magnus Principatus Finlandia, jonka suomalainen ylioppilas Johan Paulinus kirjoitti kreikaksi 1600-luvulla Uppsalan yliopistossa luettavaksi. (SKS on julkaissut suomennoksen ja selitykset)

Mietipä, mitä 1600-luvun suomalainen saattoi Suomesta kertoa, kun ei ollut Sibeliusta eikä Selännettä, ei Lordia eikä Litmasta, ei muumeja eikä Mannerheimia, ei Räikköstä eikä Roviota. Mistä 1600-luvun suomalainen saattoi Suomea ylistää?

Paulinuksen kaunista heksametria on vaikea lukea hymyilemättä. Hän ylistää Suomea Turun akatemian puhtaasta teologiasta, rauhallisen maaseudun onnellisuudesta, luonnosta ja eläimistä. ”Myöskään iäkkään isännän – sitä katsota ei häpeäksi – / työnä on härkiä ohjastaa sekä vuohia lypsää, / viettää turvaisaa elämää ihan vaatimatonta.”

Kun 100-vuotisjuhla koittaa, huomio kiinnittyy varmasti aivan oikein sotasankareihimme. Mutta sota ei voi olla itseisarvo, vaan täytyy olla jotain, jota kannatti puolustaa, jotain, jonka itsenäisyydestä saamme sekä isiämme että Isäämme kiittää. Oletko miettinyt, mistä kaikesta sinä kiität vuonna 2017?

Emil Anton

Jätä kommentti

*