Kirkkoa moititaan aika ajoin siitä, ettei se ota riittävästi kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin (tai sitten puuttuu asioihin, mihin sen ei missään nimessä pitäisi puuttua).

Itsekin olen silloin tällöin kaivannut kirkolta nykyistä selkeämpää viestiä – ei pelkästään hengellisissä, vaan myös maallisen vallan asioissa. Vaikkapa silloin, kun puheena on yritysjohtajien tähtitieteellisyydessään käsittämätön palkkio- ja bonusjärjestelmä.

En väitä, etteikö kirkko olisi moneen epäkohtaan puuttunutkin. Kyllä on. Kirkko on pitänyt ääntä esimerkiksi lasten, asunnottomien, työttömien, ylivelkaantuneiden, köyhien ja monien, monien muiden puolesta. Kohtuudestakin se on puhunut.
Vastikään kirkkohallitus listasi asioita, joilla se tahtoo herätellä kuukauden päästä valittavia uusia kansanedustajia. Virallisesti kyse on kirkon esityksistä tulevaan hallitusohjelmaan.

Yhdeksänkohtaisessa paperissa kirkko kiinnittää huomiota muun muassa arjen hyvinvointiin. Esille nostetaan lapsiperheiden köyhyys sekä kunnallisen neuvolan ja kirkon perheneuvonnan yhteistyö, kun autetaan pikkulasten perheitä kriisitilanteissa.

Kirkko myös selkeyttäisi laintulkintaa, jotta vapaaehtoistoiminta ja suomalaiseen elämänmenoon kuuluva talkootyö olisi mahdollista ja siirtyisi uusille sukupolville, niin kulttuuriseksi kuin henkiseksi pääomaksi.

Arjen hyvinvointiin kirkko liittää suomalaisen maaseudun. Sen elinvoimaisuudella on suuri yhteiskunnallinen merkitys, joten maan eri alueita pitää kehittää tasapuolisesti. Ihmisarvoinen kohtelu ja yhteiskunnan peruspalvelut eivät saa riippua siitä, missä päin Suomea asuu, kirkko muistuttaa.

Kaikki täyttä asiaa, eikö vain?
Kirkko kantaa huolta myös väkivaltaisista ääri-ilmiöistä. Hallitukselta odotetaan tukea yhteistyölle, joka on käynnistymässä viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja uskonnollisten yhteisöjen välillä, ja jolla näitä ilmiöitä yritetään ehkäistä.

Edelleen kirkko odottaa, että hallitus sitoutuu korottamaan pakolaiskiintiötä ja että uskonnollinen vaino otetaan huomioon turvapaikkaprosessissa. Lisäksi uskonnonvapaus pitäisi turvata koko prosessin ajan.

Uskonnonvapaus tulee turvata myös vankiloissa, joten vankilapapin virkoja ei saisi jättää täyttämättä. Kirkko viittaa tässä vankitutkimukseen, jonka mukaan vankilapapin kanssa halutaan asioida uskontokunnasta riippumatta.

Vielä pari globaalia näkökulmaa. Kansainvälisen ilmastosopimuksen syntyä pitää kirkon mielestä edistää, mutta myös valmistella kansallinen päästövähennysohjelma. Ja kehitysyhteistyön määrärahoissa pitäisi yltää 0,7 prosenttiin vuoteen 2025 mennessä.
Kirkko tuntuu siis olevan hereillä, mutta moniko kansalainen siitä tietää? Missä on viesti ajassa elävästä tai ainakin siihen pyrkivästä kirkosta? Pääsikö ollenkaan lähtemään, eikö vain noussut siivilleen vai hukkuiko mediatulvaan? Tai vastapropagandaan, jota sitäkin esiintyy.

Kaiken ei toki tarvitse tapahtua lamppujen loisteessa – päinvastoin – mutta kirkon puolesta harmittaa, että niin moni hyvä työ ja tarkoitus jäävät varjoon tai peräti pimentoon.

Siinä on haaste myös kirkon jäsenille, joku muistutti. Meitä on sentään 75 prosenttia suomalaisista ja me olemme osa kirkkoa. Toisin sanoen: mitä sinä kirkon jäsenenä asioista ajattelet? Ja jos olet jotain mieltä, pyri vaikuttamaan siihen, että mielipiteesi toteutuu ja tulee näkyväksi. Se on hyvä muistutus.

Toivottavasti kirkko kokonaisuudessaan jaksaa taistella äänensä puolesta. Ja itse kukin kulkea silmät avoinna, sillä kaikki ei todellakaan tapahdu torvien soidessa. Kannattaa katsoa myös julkisuuden oheen ja taakse.

Ainoastaan sydämellään näkee hyvin vai miten se Pikku prinssi sanoi.

Marjatta Pulkkinen