Tiedotuksen hetteikkö

Kiveen kirjoitettu teksti Armeniasta.

Kun olin pieni, aikuiset kuuntelivat radiosta uutiset niin usein kuin se oli mahdollista.  Päivät alkoivat sanomalehden selailulla. Tiedot saatiin toimitettuina, eikä kukaan epäillyt niiden sisältöä. Epäilyä herätti ainoastaan niiden lehtien kirjoitukset, jotka olivat niin sanotusti väärän puolueen omistuksessa.

Toisin on nyt. Ammattitiedottajien ja jouralistien rinnalle ovat tulleet kaikki kirjoitustaitoiset. Tämä on ollut laadulle tuhoisaa. Onnettomuuspaikoilla on enemmän amatöörijournalisteja ja kuvaajia kuin hengenpelastajia. Some pullistelee kuvista ja kommenteista ennen kuin virallinen media on saanut ensimmäistäkään uutista julkaistua.

Nettilehdissä Ihmiset tekevät tapahtumista johtopäätöksiä ilman vähäisintäkään asiaan perehtymistä. Juttujen perässä olevat kommenttiketjut ovat pitkiä ja niiden kielenkäyttö toinen toistaan kamalampaa luettavaa. Ei ihme, jos niitä lukevat ahdistuvat, hämmentyvät ja ovat peloissaan. Tämän lisäksi mielikuvia vahvistavat niin kutsutut hevosmiehen tietotoimistot. He ovat tietävinään asian todellisen laidan.

Katsoin ohjelman, joka kertoi tiedotuksen syövästä, trollauksesta. Tyhjällä kadulla räjäytettiin autopommi. Savun hälvettyä paikalle riensi ihmisiä, jotka asettuivat makaamaan pitkin katua. Suurin osa leikki kuollutta, osa näytteli haavoittunutta. Ambulanssi saapui paikalle. Kun virallinen kuvaus oli ohi, epävirallinen video jatkui ja siinä näkyi kuinka väki talsi matkoihinsa. Tämä ”terrori-isku” oli mennyt läpi kaikissa suurissakin tiedotusvälineissä.

Ammattimainen trollaus on hämmentävää. Sen kohteena ovat poliitikot, julkkiset tai uskontoon liittyvät tapahtumat. Amattitrollaus tehdään taitavasti ja se menee läpi asiantuntijoiden seuloistakin.

Tietotekniikan pellepelottomat selvittelevät kohu-uutisten teknisiä taustoja saadakseen varmuuden, onko uutinen todellinen vai onko materiaalia manipuloitu. Kuinka tavallinen tallaaja voi tietää, milloin on kyse trollauksesta ja milloin uutinen on tosi? Itse pyrin lukemaan uutisoinnin luotettavina pidetyistä medioista, mutta kun nekin menevät halpaan ammattirollien töiden edessä.

Trollaus ei ole aina suunniteltua. Se lähtee myös ihmisen perusasenteista. Jos uutinen ei vahvista omaa näkemystä, vahvat mielipiteet nousevat pintaan

Mietityttää vain, että mitä meille milloinkin syötetään ja kenen intressit ovat kyseessä. Omassa toimessani olen havainnut, kuinka vaikea on joskus saada ihmisiä vakuuttuneeksi tiedon aitoudesta, vaikka kuinka faktoilla sen selvittäisi. Kun asenne on jo muokattu, sen tueksi haetaan vain omaa mielipidettä tukevia tietoja.

Uskontoon liittyviin kysymyksiin liittyy paljon pinttyneitä ajatuksia. Kuten: koulun uskonnonopetus on vanhanaikaista, kaikki ortodoksit ovat hauskoja sekä rentoja ja kaikki islaminuskoiset ovat potentiaalisia terroristeja. Tuossa vain muutamia esimerkkejä.

Ei ole paluuta tiedotuksen monopoliin eikä mikään ole niin pyhää, ettei siitä voisi irvailla. Sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Mediakriittisyys nousee tärkeään rooliin. Lukijalta vaaditaan yhä enemmän ymmärrystä. On opittava lukemaan kirjoitettua sanaa toisin kuin isoisän aikaan.

Sirpa Okulov

kasvatusasiain koordinaattori

Suomen ortodoksinen kirkko

 

 

 

 

 

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Tapailin nimeäni sumerilaisittain nuolenpääkirjoituksella, o puuttui heiltä?

    Kaikkina aikoina ’rahvaan’ ja kulttuuriväen / eliitin puhe on eronnut toisistaan (rahvas-sana kaiketi sitä kuvaa).

    Luin innoissani! kiitos. Vanha kansa sanoi, että kuulopuheeseen ei ole uskomista. Talosta taloon kulkevat (rollin) kertojat toisaalta olivat entisajan tietotoimistoja, ja sinänsä yhteisölleen tärkeitä. Nykyisin netti korvaa tiedon levittämisen, ja kännykkä. “Neubauerin mukaan koko internet on rakenteeltaan kuin kuulopuhe: huhun olemukseen kuuluva “alkuperäisen silminnäkijän” puuttuminen kuvaa myös internetiä, jolla myöskään ei ole “alkupistettä” tai ulkopuolista tarkkailijaa.” (Historiallinen yhdistys ry:n verkkosivu)

    “Kuulopuheen kulttuurihistoriaa” on Hans-Joachim Neubauerin teos. Nimi viittaa roomalaisten Huhu-jumalaan. Viestintuoja soittaa HYVÄÄ tai HUONOA torvea – siis tuo joko hyvän tai huonon uutisen.

Kommentointi on suljettu.