Tietoa koskevien oppikirjojen vakionäkemyksen mukaan tieto muodostuu kolmesta tiedon lajista. On ”tietoa, että…”, esimerkiksi  ”tiedän, että hauki on kala”. On tunnistamista, esimerkiksi ” tiedän hauen”. Ja on ” tietoa, miten…”, esimerkiksi  ”tiedän, miten hauki ui.”

Tiedollisen kulttuurin tehtävänä on perehdyttää siihen osallistuvat ihmiset eri asioita koskevaan tietoon näistä näkökulmista. Lisäksi tiedolliseen kulttuuriin sisältyy taidollisen toiminnan selvittäminen ja opettaminen.

Perusopetuslain ja lukiolain ensimmäisissä luvuissa näiden koulutusmuotojen tehtäväksi säädetään antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Sen sijaan laki ammatillisesta peruskoulutuksesta asettaa ammatillisen koulutuksen tehtäväksi kohottaa ammatillista osaamista, kehittää työelämää ja vastata sen osaamistarpeita.

Henkilö, joka tietää, miten hauki ui ei välttämättä osaa uida kuin hauki. Uidakseen kuin hauki hänen tulee saavuttaa niin sanottu uimataito ja lisäksi soveltaa se hauen uimisen tapaan. Jotta hän saavuttaisi uimataidon, hänellä tulee olla tietoa uimisesta. Jotta hän oppisi uimaan kuin hauki, hänellä tulee olla tietoa hauen uimisen tavasta.

Tieto ja taito liittyvät toisiinsa. Taidon oppiminen edellyttää tiedollista käsitystä periaatteista, joihin taidon harjoittaminen perustuu. Lisäksi taito ei ole vain kyky saada aikaiseksi tuloksia eli osaamista. Se on tulosten tekemiseen liittyvä suoritustapa.

Taitoon liittyy osaamista, mutta osaamista voi esiintyä ilman taitoa. Esimerkiksi voikukka osaa imeä vettä, mutta olisi kummallista sanoa, että voikukalla on imemistaito. Myös monilla koneilla on osaamista. Mutta koneet eivät tiedä eikä niillä ole taitoja.

Osaamisen ja taidon ero käy ilmi esimerkiksi X-factor -kilpailusta. Osanottajat osaavat laulaa. Mutta yksi osaa ulista falsetista ja toisella on taito käyttää ääntään monipuolisesti ja ilmaisuvoimaisesti.

Ammatillisen koulutuksen laissa ilmaistu ammatillisen koulutuksen osaamistavoite on suppea kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin se on vaillinainen tiedon ja taidon välisen suhteen kannalta. Toiseksi se on vaillinainen ammattien harjoittamisen perinteen näkökulmasta. Erilaiset ammatit ovat syntyneet nimenomaisesti jonkin taidon harjoittamisen piirissä. Vielä 1900-luvun lopulla olikin tyypillistä lausua, että hyvällä ammatinharjoittajalla on syvällinen ammattitaito.

Tiedon, taidon ja myös ammattitaidon kysymyksiin liittyy antiikin filosofiasta alkaen teoreettista tarkastelua. Ne ovat kuuluneet länsimaisen tiedollisen kulttuurin kiinnostuksen kohteisiin ja niiden tarkastelu on ollut osa sitä, mistä niin sanottu sivistysyhteiskunta muodostuu.

Osaaminen puolestaan ei ole erityisemmin teoreettinen termi. Sitä on käsitelty yhtenä taidon osana. Mutta koska sitä voi esiintyä myös ilman tietoja ja taitoja, vaikkapa kun voikukka imee vettä tai henkilö käyttää pankkiautomaattia, sitä ei ole pidetty kiehtovana älyllisenä kysymyksenä.

Ajatteluperinteemme suosittaa, että kun esimerkiksi ihastumme siitä, että joku osaa laulaa, osaaminen on kuin lahjapaketin paperit suhteessa sisältöön eli laulutaitoon.

Antiikin filosofiasta lähtien on oletettu, että osaaminen ei edellytä merkittäviä hermostollisia rakenteita tai psyykkisiä valmiuksia. Sen sijaan taidot ovat sellaisia. Taitojen omaksumisen kyky on yksi seikka, joka erottaa korkeammat eläimet ja ihmiset muusta luomakunnasta. Toki eläimillä ja ihmisillä on niin sanottuja vegetatiivisia ominaisuuksia, jotka tekevät eläimistä ja ihmisistä näiltä osin samanlaisia kuin esimerkiksi kasveista. Osaaminen on yhteistä kasveille, eläimille ja ihmisille. Taitaminen ja tietäminen, tietyin täsmennyksin ja rajauksin, taas on yhteistä eläimille ja ihmisille.

Ammatillisen koulutuksen lakiin osaaminen lieneekin tullut joidenkin muiden tahojen kuin tiedollisen ja taidollisen kulttuurin luonteeseen perehtyneiden esittämänä. Toinen syy lienee siinä, että joillakin teollisen tuotannon alueilla työ on muuttunut sellaiseksi, että se ei edellytä tietoja ja taitoja vaan mekaanista osaamista.

Jäljellä on kuitenkin paljon ammatteja, jotka edellyttävät tietoja ja taitoja. Näitä ovat erilaiset luovat ammatit sekä ihmisten kanssa toimimiseen liittyvät ammatit. Ammatillisen koulutuksen lain tavoite ei ole näiden ammattien näkökulmasta erityisen onnistunut.

Ylipäänsä ammatillisen koulutuksen piirissä toimivien oppilaitosten, opettajien ja opiskelijoiden näkökulmasta heidän toimintaansa ohjaava laki on outo. Todellisuudessahan ammatillisten oppilaitosten piirissä harjoitetaan tietojen ja taitojen opettamista ja opiskelua.

Osaamisen painottaminen on tunkeutunut myös perusopetuksen ja lukion valtakunnalliseen poliittiseen ohjaukseen. Syksyllä 2016 voimaan astuneet opetussuunnitelmien perusteet liittyvät kyllä yleissivistävään perinteeseen, mutta niidenkin periaatteissa ja oppiainekohtaisissa tavoitteissa esiintyy aikaisempaa voimakkaampi osaamisen korostaminen.

Poliittisessa keskustelussa osaamisen parantamista pidetään menestystekijänä ja vastauksena tulevaisuuden haasteisiin. Osaamisen korostaminen on kuitenkin yhteiskunnallinen riski. Korostus muodostaa osaamiskuplan, joka puhkeaa tilanteissa, joissa vaaditaan ongelmanratkaisemisen, uuden keksimisen, vaikeuksista selviämisen ja esimerkiksi korjaamisen taitoja.

Osaamisen korostaminen kapeuttaa tiedollisen ja taidollisen toiminnan luonnetta muuttaen sitä järkiperäistä toimintaa hyljeksivän mekaanisen suorittamisen alueeksi. Se heikentää työn mielekkyyttä ja tuotteiden ja palveluiden laatua. Jos vaikkapa ammattitaitoinen sähköasentaja korjaa rikki menneen laitteen, osaava sähköasentaja vain vaihtaa uuden sen tilalle. Osaaminen edistää ensijaisesti heikosti kestävien tuotteiden myymistä, mutta ei inhimillisiä tarpeita.

Osaamisen heikko kyky tukea inhimillistä varttumista heijastuu myös siihen liittyvässä retoriikassa, kuten sen heikointa tyylitajua edustavassa ilmaisussa ”huippuosaaminen”. Tällainen termi edustaa lapsellista narsismia, jolla ei ole taidollista katetta. Puhe huippuosaamisesta tuo mieleen Väinö Linnan romaanissa esiintyvän sotamies Asumaniemen, joka huutaa innostuneena ”kattokaa, mä osasin” ja hetken kuluttua makaa haavoittuneena tietäen sen verran, että osaa sanoa: ”Se on vasemmalla puolella…Sydän on vasemmalla puolella”

Yksi työelämässä ja yhteiskunnan jäsenenä eläessä tärkeä taito on osaamattomuuden kohtaaminen, niin itsessä kuin muissakin. Ammattitaitoon sisältyy kyky elää ristiriitojen ja ongelmien kanssa ja avuttomuuden kestäminen.

Kulttuurimme peruskertomuksista kertomus itämaan tietäjistä Betlehemissä on valaiseva. Tietäjät eivät esiinny seimen luona osaajina. Jos niin olisi ollut, Maria lienisi parahtanut: ulos, moukat! He esiintyvät tietäjinä, inhimillisen kulttuurin korkeimpien saavutusten, tiedon ja taidon edustajina. Mutta sellaisina he riisuvat kruununsa päästä ja kumartuvat kunnioittamaan lasta, itseään suurempaa.

Tietoon ja taitoon liittyy sen nöyrä tunnustaminen, että aina on uutta opittavaa ja että todellisuudessa on paljon selittämätöntä, toisin kuin osaamiseen, joka taivaan portillakin heittää maailmanomistajan hatun naulaan ja kysyy, mitä pelattais.

Osaaminen synnyttää maailmanlopun mahtipontisuutta ja robotisoi, tieto ja taito inhimillistää ja kuljettaa todellisuuden tuntemiseen elämää säilyttävällä tavalla.

Petri Järveläinen