Tik-tak kello käy

Vuosikello alkaa suunnistaa loppuaan kohti, tai ainakin sellainen tunne minulle tulee joka vuosi, kun lähestymme ensimmäistä adventtia. Vaikkei vielä olekaan ns. tilikauden loppu, niin vuoden loppua kohti ihminen alkaa katsella elämäänsä, mitä sain aikaan tänä vuonna? Jokunen blogi kirjoitus on tullut ainakin kirjoitettua vuoden aikana, nyt remmiin astuvat uudet kirjoittajat- heille innostusta ja voimaa tähän mukavaan ja avartavaan tehtävään. Alkaa olla vuodesta se aika, jolloin jouluvalot ja joululaulut välkkyvät ja kaikuvat siellä ja täällä, joku voi olla joulun fiiliksissä jo heti marraskuussa, kun toinen ahdistuu vuoden loppuun saakka. Itselleni joitakin vuosia taaksepäin joululla ei ollut suurikaan merkitys, lähinnä että lapseni saisi sellaisen perinteisen joulun. 2013 kuitenkin elämässäni tapahtui käännekohta, kun ensimmäisen kerran sitten omien lapsuusvuosien, koin joulun merkityksen hyvinkin syvästi. Sitä oli edeltänyt pitkä etsiminen elämän tarkoituksen suhteen. Vaikka olin asunutkin niillä seuduilla missä paimenet paimensivat kedolla lampaitaan, ei minulle vain joulun ihme avautunut – ei sitten millään.

Eikä sen avautumiseen tarvittu parhaimpia suklaarasioita tai lahjoja kultapapereissaan. Se oli edellinen pääsiäisen aika, jolloin kristillisyyteen liittyvät asiat alkoivat vetää minua puoleensa sellaisella imulla, – ettei mitään rajaa. Kerron tämän sen vuoksi, koska tämä on viimeinen blogini tällä erää ja voi olla että joku toinenkin etsii ja etsii, kunnes löytää. Kutsun tuota aikaani omaksi etsikkoajakseni. Sen vain piti tulla tuohon aikaan ja vaikka tuo etsiminen oli mielenkiintoista, mutta vuodesta toiseen etsiminen osoittautui melkeinpä työlääksi. Viimein kun sain soitettua Järvi-Kuopion seurakuntaan ja sovittua keskusteluajan papin kanssa, olin sisäisesti kuin nääntymässä janoon. Kaikki ne sisäiset kysymykset ja mietinnät alkoivat pikkuhiljaa kuin loksahdella kohdilleen.

Mitä minä sitten löysin? Yksinkertaisesti löysin sen armon, jolla koko Suomi tuntuu olevan kyllästetty. Kun sanotaan, että on turha lähteä merta edemmäksi kalaan, niin minulle tuntui tuo meri kokoajan siirtyvän ja siirtyvän edemmäs. Tein siitä itse itselleni vaikeimman mahdollisen elämän kysymyksen. Toki onhan se ymmärrettävää, että jos mies hummailee elämänsä siellä täällä ja on itse sotkenut elämänsä, niin onhan se oikeasti tosi vaikeaa uskoa, että minäkin saan kaiken anteeksi.

Voin hyvin ymmärtää ihmistä, joka soittaa minulle sielun hädässään, että ei se ihan yhdellä syönnillä tule ymmärrykseen, että sinun syntisi on jo sovitettu -voitko uskoa sen?

meillä on kirkkoja ja rukoushuoneita joka niemessä, notkelmassa ja saarelmassa ja onneksi näin on, mutta jos sanomaa tulee joka tuutista ulos, voi se alkaa kyllästyttämään. Olinhan minäkin kuullut hyvinkin läheltä armon sanoman aiemmin, mutta tarvittiin vuosia väliin, että sanoma saavutti minut oikeasti ja että se oikein tuntui jossakin. Joillekin ihmisille riittää ns. hiljainen usko, johon kasvaa lapsesta pitäen. Jotkut taas elävät elämäsä suoritteiden alla ja silloin arvo voikin muuttua armoksi.

Nyt jälleen joulun aikaan tämän suuren ja käsittämättömän armon tuojan, Jeesuksen syntymäjuhlaa käymme jälleen viettämään. Matka Betlehemiin oli varmasti Marialle pitkä ja monia kysymyksiä täynnä, kuin myös Josefille. Kuitenkin onneksi löytyi joku karjasuoja mihin lapsen saattoi synnyttää. Tässä avautuu tämän armon ihmeellinen paradoksi, Kristus syntyi sinne jossa ei ollut mitään ylellistä. Jumalan suunnitelma toteutui tavallisen ihmisen hyödyksi, sinun ja minun. Ei siihen tarvita kultaa tai hopeaa tai mahtavia puitteita että armon ymmärrys pääsee asumaan ihmisen sisimpään. Kuitenkin tähän mitättömään karjasuojaan syntyi Hän joka osti koko maailman vapaaksi, siitä elämänjanosta jota moni ihminen kokee tänäpäivänä. Kristus tuli että meillä olisi elämä.

Siunattua Joulua sinun elämääsi.

 

Sami Mitsman, Diakoniatyöntekijä

Männistön seurakunta

 

 

Jätä kommentti

*