Pakolaisuutisointi- ja keskustelu taitaa olla yksi niistä viime vuosien aiheista, josta voi sanoa, että se vyöryy ylitsemme, olipa kyseessä mikä tahansa vastaanotin. Ja vastaanottimia, niitä riittää.

Median vastuu ja velvollisuus on kertoa paikallisesti, valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisesti pakolaisuudesta ja pakolaisista riippumatta siitä mitä uutinen käsittelee. Siis, kerrotaan kaikki. Vai kerrotaanko sittenkään.

Aiheiden käsittelyssä pitää tietenkin olla varovainen, mutta jääkö sen varjolla osa uutisista kertomatta. On tärkeää suojella eri tahoja, mutta suojellaanko tasapuolisesti. Herkissä asioissa pitäisi suhtautua kuten vanhemmat lapsiinsa silloin, kun on tapahtunut jotain ikävää ja lapselle täytyy kertoa siitä. Totuuden kertominen on  tärkeää, mutta tyylilaji eli miten asia kerrotaan, tärkeintä.

Miten tavallinen median kuluttuja, myös se, joka ei ole suurkuluttaja, saattaa reagoida aluksi ja lopuksi tähän uutisvyöryyn? Aluksi se kiinnostaa.  On jotain sellaista, mitä muualla tapahtuu ja on nyt arkea meillä.  Sitten jo hyppäämme yli muutaman artikkelin tai käännämme kanavaa, ei taida olla enää mitään uutta. Ja kun uutistulvan loppua ei näy, emme enää reagoi. Tämä viimeisin vaihe on vaarallisin ja surullisin, jos niin pitkälle ajaudumme, media ja me.

Jossain vaiheessa me emme yksinkertaisesti ehdi ja pysty käsittelemään asiaa enää.  Alun epämääräisyys ja uteliaisuus on muuttunut konkretiaksi, ja lopuksi se on siirtynyt tunnetasolle ja nyt yritän miettiä miten selvitä ajatuksistani, saanko niistä otetta.

Miettiikö media millaisen kokonaiskuvan se antaa? Kuka tekee synteesin? Tämä yleiskuva pitäisi tehdä säännöllisesti.

Vaarana on, että media etäännyttää itsensä: ensiksi kirjoitetaan valtavat määrät juttuja ja kun kritiikkiä saattaa esiintyä uutisoinnin tavasta tai tyylistä tai määrästä, käsitellään seuraavaksi kritiikkiä aivan kuin meidän media ei olisi osallistunut tulvakirjoitteluun lainkaan.

Eri kirkkojen seurakunnat ovat muiden toimijoiden mukana lähteneet mukaan avustustyöhön. Niiden sanoma on: nyt elämme evankeliumia todeksi. Vaikka se tuntuu monen korvissa liialliselta teologisoinnilta, niin voihan sen sanoa toisinkin: laitetaan teologia (ja välillä mediakin) sivuun hetkeksi ja autetaan.

isä Harri Peiponen

Kirjoittaja työskentelee pappina Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa. Aiemmin hän on
työskennellyt mm. tiedottajana ja arkkipiispan sihteerinä Suomen ortodoksisessa kirkollishallituksessa.