Vaa’alla torstai

Se alkaa jo aamulla. Leppoisa aamuni vaihtuu ikuisen aikaoptimismini myötä pikkukiireeseen. Hopusti ehostautumaan päivän töihin. Puuteria siveltimellä kasvoille, ja peilistä katsoo punanaamainen minä. Olen käyttänyt puuterin sijaan poskipunaa. Miinus yksi.

Majapaikastani, Helsingissä, päämäärään siirtyminen vaatii kaksi bussiyhteyttä. Istun rauhassa ensimmäisessä bussissa, ja jo arvelen, että jälleen Pasilan rakennushässäkän vuoksi myöhästyn seuraavasta. Niin kuin myöhästynkin. Miinus kaksi.

Odotan toista bussia, ja tarkistan vielä puhelimen HSL-sovelluksesta oikean pysäkin. Sovellus näyttää, että minun tulisikin olla tien toisella puolella. Sitä ihmetellessäni astelen pysäkiltä risteystä kohti. Ja silloin odottamani bussi ajaa ohitseni. Miinus kolme.

Päämäärässä hyppään vauhdista mukaan suunnittelupalaveriin. Syystä tai toisesta talon verkkoyhteydet eivät toimi. Kaivan repusta laturia, että saan puhelimeeni lisää virtaa jakaessani verkkoyhteyttä. En löydä. Laturi jäi majapaikkaani. Miinus neljä.

Siinä hupenevaa akun varausta tuijottaessani tajuan, etten voi myöhemmin junassa todistaa opiskeluoikeuttani, että saan alennuslipun. Miinus viisi.

Läheiseltä tulee tekstiviestillä hyviä uutisia. Plus yksi.

Talosta löytyy puhelimien latauspiste. Niinpä pääsen iltapäivällä lähtemään junalle puhelin täydessä varauksessa. Plus kaksi.

Olen varautunut syöksymään ravintolavaunuun, ettei minun tarvitsisi sentään seistä junassa. Enhän eilen onnistunut ostamaan paikkalippua. Ravintolavaunu on tupaten täynnä, ja joudun matkustamaan seisomapaikalla Lahteen saakka. Miinus kuusi.

Lahdessa juna tyhjenee ja pääsen istumaan. Plus kolme.

Konduktöörit eivät ehdi myymään minulle junalippua ennen Kouvolaa. Niinpä ennen Kouvolan asemaa onnistun ostamaan junalipun istumapaikalla Kouvola-Kuopio –välille. Säästän siis Pasila-Kouvola lipun hinnan. Plus neljä.

Kotona aikuistuva tytär tulee illalla pötköttelemään sängylle viereeni. Antaa silittääkin. Plus viisi.

Näin onnistumisten ja epäonnistumisten vaaka keikkuu. Jos oikein lasken, niin miinukselle jää. Eikä se edes siihen jää. Sillä tänä aamuna. Tänä aamuna muistan, että tämänkin kirjoituksen olisi pitänyt olla julkaistuna eilen. Miinus. Miinus. Miinus.

Mutta.

Tänään on perjantai. Työpäivän päätyttyä alkaa syysloma. Plus. Plus. Plus. Plus. Plus.

Auli Kela, diakoniatyöntekijä, Siilinjärven evl.lut. srk