Voihan sote ja seurakunta!

Viime päivinä on tullut paljon lunta. Pidetään yhdessä huolta, ettei sitä tule tupaan asti lapioitavaksi.

Sote-uudistus on aihe, joka tätä nykyä pursuaa ovista ja ikkunoista. Joillakin se saattaa jo purkautua savuna ulos korvista. Aivan yksinkertainen kuvio ei kyseessä kaikesta päätellen ole, vaikka uudistuksella muun muassa hallinnollisten rakenteiden yksinkertaistamista tavoitellaankin. Aika näyttää, miten sote-soppa kypsyy ja kehittyy aikanaan palveluiden käyttäjien ja alan työntekijöiden lusikoitavaksi.

Syyskuussa aloitin sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnot. Voitte vain kuvitella, että tätä aihetta on jonkin verran sivuttu sielläkin. On verkkokeskusteltu, kuunneltu luentoa ja kirjoitettu aiheesta esseetä tuskanhiki ohimoilla. Ei ole helppo homma tämä, edes näin teorian tasolla – saati sitten käytännössä. Aluksi tunsin olevani aivan pihalla: Eihän sote-uudistus kosketa minua seurakunnan nuorisotyön näkökulmasta millään tavalla. Valinnanvapaus, vanhustenhoito, sosiaali- ja terveyspalveluiden integrointi, tärkeitä teemoja kaikki tyynni. Mutta miten ne liittyisivät nuorten parissa tehtävään työhön seurakunnassa, tai ylipäänsä seurakuntaan?

Jälleen kerran sain huomata, miten väärässä olinkaan ollut siinä, ettei sote-uudistus kosketa seurakuntia. Niitähän se vasta koskettaakin! Aiheeseen perehtyminen ja käytännön tilanteen seuraaminen muun muassa diakoniatyön arkeen kurkistamalla avasi silmät. Kolmas sektori, kuten järjestöt ja seurakunnat, ovatkin avainasemassa sote-uudistuksen onnistumisessa. Toivon mukaan muussakin roolissa kuin julkisen ja yksityisen sektorin jälkien siivoajina. Jo tammikuussa 2017 toimeentulotuen siirtäminen kunnalta Kelalle ruuhkautti diakoniatyön vastaanottoa. Ihmisten rahat eivät riitä elämiseen ja yksinäisyys on monen arkipäivää. Nyt jännitetään sote-palveluiden ajautumista yhä kauemmas ihmisten arjesta. Diakoniatyö paikkaa jo nyt sitä aukkoa, mitä kunnat eivät enää pysty täyttämään.

Aivan ytimessä ollaan myös nuorisotyössä. Sote-uudistus tähtää ennaltaehkäisevään työhön ja varhaiseen puuttumiseen. Mitäpä muuta onkaan seurakuntien nuorisotyö, joka muun muassa harrastustakuun ihanteeseen vastaten tarjoaa viikoittain maksuttomia harrastusmahdollisuuksia alueen lapsille ja nuorille katsomatta siihen, kuuluvatko nämä kirkkoon vai eivät. Unohtaa ei sovi myöskään suuren osan ikäluokasta tavoittavaa rippikoulua tai isoskoulutusta, retkiä ja leirejä sekä muuta arvokasta työtä, mitä seurakuntien eri työaloilla tehdään kohtaamalla lapsia, nuoria ja perheitä. Tästä on syytä olla ylpeä, mutta – näin adventinaikaan osuvasti – Ylimmän Esimiehen esimerkkiä noudattaen on syytä myös nöyrtyä tämän vastuun edessä. Tehdään jatkossakin parhaamme vaalien sitä hyvää, mitä meillä jo on. Tuli sitten millainen sote-soppa tahansa.

Oma työni seurakunnassa päättyy tällä erää vuoden lopussa. Tämän kirjoituksen myötä luovun myös Ristisanoja-blogin kirjoittamisesta toivottaen ajatusten jakamisen iloa uusille kirjoittajille sekä rauhaisaa adventin- ja joulunaikaa kaikille blogin lukijoille!

 

 

Nina Heide
vt. nuorisotyönohjaaja
Lapinlahden seurakunta

Kommentit

  • Eino J. (maallikkona)

    Menestystä tuleviin haasteisiisi!

    Kirjoituksiasi lukiessaan on havainnut, että tulevaisuudessa on Suomella vielä toivoa, kun nuorisossamme on kaltaisiasi sanan ja tiedon taitajia!

  • Ristisanoja

    Kiitos kommentista ja tsemppauksesta, Eino!

    Näillä näkymin kirjoittaminen jatkuu kyllä, ympäristö vain muuttuu. Jännityksellä jään odottelemaan, minne tie vie.

    Terkuin Nina

Jätä kommentti

*