Yhden vaiheen päätös on uuden alku

Rovaniemen kirkko

Urani savoblogistina päättyy tähän. Uusi maisema, tosin hyvin tuttu sellainen avautui eteeni, kun syyskuussa revontulien aikaan muutin kotiseudulleni Rovaniemelle. Mieli palaa vielä Kuopioon ja vertailee maisemia ja seurakuntia työpaikkana. Suuri kiitollisuus nousee siitä, että olen saanut tehdä maailman parasta hommaa, kanttorin työtä. Eikä yhtään pienempi merkitys ole sillä, että sain tehdä sitä työyhteisössä, jossa asiat olivat kunnossa. Työmäärä oli järkevästi mitoitettu. Aikaa jäi suunnittelulle ja valmistelulle niin, että tilaisuuksien arvon mukainen taso oli mahdollista musiikissa säilyttää. Aikaa jäi myös kehitystyölle ja huikeana muistona jäi rikas jumalanpalveluselämä perhemessuineen kaikkineen.

Mikä mahdollisti tämän kaiken? Rauhaisat olosuhteet, kunnossa olevat puitteet ja tilat, pätevä esimies, hyvät tyypit työkavereina, sitoutuneet kuorolaiset, tila toteuttaa visioita, taloudelliset resurssit, innostuva seurakunta ja kaiken ytimessä substanssi, josta riitti ammennettavaa.

Ei ollut taivaskaan rajana, kun visioitiin uutta joulukuvaelmaa. Ei ollut riemulla rajoja, kun saatiin koululaiskirkko onnistumaan ja lasten palaute näkyi iloisista ilmeistä. Mutta oli vaikea pidättää kyyneliä, kun työkaveri piti sen jäätävän hienon ja koskettavan puheen pienokaisen vanhemmille kastejuhlassa tai sitten siinä yhdessä traagisemmassa tilanteessa, josta en vieläkään ymmärrä miten joku voi löytää niin sopivat lohdun sanat oikealla hetkellä.

Messujen loppusoitoista minulle muodostui vuosien myötä jonkinlainen henkilökohtainen tunneyhteenveto ja mielen kohotukseen rohkaiseva ilotulitus. Silloin kun improvisaatio lähti helposti ja omien näennäisten taitorajoitteiden yli lentoon, koki olevansa oikealla alalla. Ei ollut tavatonta, että messu päättyi tuolloin aplodeihin. Eikä se pahalta tuntunut – iloittiin yhdessä sanattomasta sielujen kommunikaatiosta. Musiikin kieli on ihmeellinen!

Kauniita muistoja siis! Mutta eipä mitään, uudessa paikassa saan nauttia uusista ihanuuksista. Urut Rovaniemen kirkossa ovat valtakunnallista huipputasoa – ehtisipä vielä enemmän niitä soittaa. Kuorolaiset ovat hurjan innostuneita ja kivoja työkavereita on alkanut löytyä. Mahdollisuuksia täynnä elämä.

Juuri olimme kanttoritiimillä pohtimassa hiukan tulevaisuuden suuntaviivoja. Jokainen esitteli sen pohjaksi lisävihkosta virsisäkeistön. Valintani oli Leena Ravantin kirjoittaman virren 964 kolmas säkeistö:

“Huutaa väärä elämämme
luomakunnan tuskassa,
pienet, heikot keskellämme
usein jäävät avutta.
Neuvo, Herra, meille se,
kuinka suuntaa muutamme,
mistä itsekkyyden vaivaan
löytyy rakkaus, lääke taivaan.”

Siinäpä visiota uuteen alkuun.

Joona Saraste

Jätä kommentti

*