Kuopio tarvitsee autopaikkoja

Kaupungin autopaikkapolitiikka puhututtaa. Lopputalvesta keskustan pysäköintimaksujen korotus herätti hämmästystä ja kummastusta asukkaista paikallisiin yrittäjiin. Onneksi kaupunki heräsi asukkaittensa huoleen ja muutti päätöstä edes hieman inhimillisempään suuntaan. Vetovoimaiseen keskustaan tulee pystyä pysäköimään.

Muutama viikko sitten (3.5.2018) myös Savon Sanomissa heräsi aiheelliseesti Puijonlaakson asukkaiden huoli pysäköinnistä asuinalueellaan. Kaupunki on alustavissa suunnitelmissa vähentämässä autopaikkojen määrää tulevissa kaavoissa ja uudisrakentamisessa alueella. Polkupyörät ja bussit kuulemma korvaavat lapsiperheiden autot tulevaisuudessa. Kenties jossain utopiassa, muttei todellisuudessa. Kuopiolaisilla on oikeus saada käyttää autoa ja kaupungin tulee turvattava riittävä määrä autopaikkoja kaavoituksessa. Myös alati vähenevien vieraspaikkojen määrä on korjattava tulevaisuudessa. Asuinalueen vetovoimaisuuteen liittyy voimakkaasti myös mahdollisuus sujuvaan pysäköintiin.

Kuopio haluaa olla hyvän elämän pääkaupunki. Ajatus on kaunis ja kannatettava. Hyvän elämän pääkaupungissa myös ihmisten arkielämä on käytännöntasolla hyvää ja pysäköinti sekä sujuva liikkuvuus on osa tätä kokonaisuutta. Autoilijoita verotetaan jo nyt valtiovallan toimesta lähes hengiltä. Ei lyödä viimeistä naulaa arkkuun kuntapäättäjinä. Pidetään autopaikkojen riittävyydestä huolta ja sitä myöten tavallisten ihmisten arjesta. Sen olemme päättäjinä kuopiolaisille velkaa.

Kommentit

  • Jouko A

    Autopaikkoja pysäköintiä varten tarvitaan, ei kaikkia autoja pijä Torj-parkkiin pakata.
    Nyt vielä viisaat (mukamas) kaupungin arkkitehit haluaa laittaa Puijonkavun tukkoon “Etelästä” päin tulijoilta ja Kauppakavunkin melekein kokonaan kävely-kavuksi. Onko näitä asioita kysytty tavan-kuopiolaisilta, vai onko ne vuan herrojen metkuja ?

  • Eino J. (maallikkona)

    autoja käytetään, ja jossakinhan ne on pidettävä

    Sähköautoista ja latauspisteistä pohdin joskus siten, että kannattaisi harkita kortteliparkkia jossa olisivat latauspisteet keskitetysti. Mallina oli entisaikojen hevostalli (lännenelokuvista kaiketi), jos kohta kaupungissakin oli hyvin monella oma navetta ja hevostalli, kuten nytkin autoille parkkipaikka, joka talon pihassa.
    JOS korttelikohtainen parkkitalo toteutuisi, kerrostalon pihan saisi muuhun käyttöön, nurmikoksi tai oleskelu- ja leikkipaikaksi. Miltä kuulostaa?

  • Jouko A

    Eppäilen ettei Einon ehotus sua tapeeksi kannatusta, eikä rahhoo. Koska parkkitalot on kalliita, Torj-alus pykointiäkin myö veron-maksajat maksetaan, ainakin 10:n vuotta ja valamista siitä ei tule koskaan, kun katto vuotaa satteella jatkuvasti !

  • seija sanaleikkimökistään

    Olen ihmetellyt, miten kotiavustajat, joilla on tiukka minuuttiaikataulu, selviävät pysäköinnistä saamatta sakkoja.

Jätä kommentti

*