Päätin viime vuonna, että kuluva vuosi tulee olemaan minulle välivuosi politiikasta. Halusin keskittyä ja antaa aikaani lähimmäisilleni, itselleni ja harrastuksilleni. Välivuosi on tehnyt todella hyvää ja antanut perspektiiviä katsoa asioita myös oman aatemaailman ulkopuolelta paremmin.
Toimin aktiivisesti nuorisopolitiikassa sekä puolueen erilaisissa yhdistyksissä lähes viisi vuotta. Aloitin urani nuorisopolitiikassa Helsingin PS-Nuorten toiminnanjohtajana, ja nousin aina PS Nuorten 1.varapuheenjohtajaksi asti. Kovaa työtä, tarmoa ja hitusen onneakin se vaati.
Kuluvan kesän aikana on vettä virrannut paljon Kallavedessä, ja mökilläkin ollessani on tullut paljon pohdittua mahdollista paluuta politiikan pariin. Lisäksi useat pyynnöt, rohkaisut ja muutamat suorat vaatimuksetkin palata takaisin ovat antaneet lisäpontta palata.
Perussuomalaiset Nuoret on Suomen hienoin poliittinen nuorisojärjestö. Sen kasvutarina on ollut huikea, organisaation kehittyminen valtakunnalliseksi järjestöksi ja näkyvyys mediassa on usein aivan omaa luokkaansa. Lisäksi vaikutusmahdollisuudet nuorille tärkeisiin asioihin ja tulevaisuudessa entistä parempi yhteistyö puolueen kanssa takaavat sen, että tähän järjestöön kannattaa kuulua, ja meidän näkemyksemme painavat.
Olen päättänyt hakea Seinäjoella loka-marraskuun taitteessa järjestettävässä syyskokouksessa Perussuomalaisten Nuorten 2. varapuheenjohtajaksi. Mikäli minut valitaan kyseiseen tehtävään, tulen antamaan oman panokseni täysimääräisesti järjestön sekä aatteen eteen. Haluan tuoda esiin entistä voimakkaammin yksilönvapauteen liittyviä arvoja, talouspolitiikassa kansallisliberaalia ajattelutapaa sekä suoraa demokratiaa järjestössä. Näitä asioita pääsen ajamaan tulevana vuonna myös Pohjois-Savossa, sillä Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret valitsivat minut 10.10.15 pidetyssä syyskokouksessa puheenjohtajakseen vuodeksi 2016.
Perussuomalaisten Nuorten tulee ylläpitää ja kehittää järjestön toimintaa niin aatteellisella kuin käytännön tasollakin. Lisäksi meidän tulee panostaa erityisesti nuorempien jäsentemme kouluttamiseen, ja auttaa heitä verkostoitumaan erilaisten tahojen kanssa myös puolueessa.
Kunnioittavasti teidän,
Samuli Voutila