Savosta kajahtaa

Savo on paras paikka savolaisille. Eritysesti se on paras paikka savolaisille yrittäjille. Olen toiminut vasta vajaan puoli vuotta yrittäjänä Kuopiossa, mutta havainnut kuinka virkeä ja eteenpäin katsova yrittäjäporukka täällä vaikuttaa – erityisesti nuoret yrittäjät ovat tässä kunnostautuneet.

Meillä savolaisilla on tunnetusti tapana vähätellä omaa osaamistamme ja helposti syytämme maantieteellistä sijaintiamme kun pitäisi katsoa peiliin. Savolla ja meillä savolaisilla on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet menestyä kuin muillakin suomalaisilla. Meillä on haasteistamme huolimatta hyvät näkymät vientivetoisena maakuntana – kiitos metsäteollisuuden uuden tulemisen- mutta myös digitalisaation ansiosta, jolloin tuotteemme ja palvelumme ovat alueellisen toimintaympäristön lisäksi valtakunnallisesti että globaalisti tarjolla. Ja tätä meidän tulee hyödyntää enemmän.

Ennen verkkokauppoja ja globalisaatiota olivat Savossakin markkinat hyvin rajatut. Mentiin siihen tutun yrittäjän lähikauppaan ja hankittiin tarvittavat hankinnat sieltä. Nykyään asiakas katsoo ensiksi netistä mitä haluaa ja millä hinnalla. Tämän jälkeen ostos tehdään joko suoraan verkosta tai jos paikallinen kivijalkaliikkeen palvelu, hinta ja saatavuus ovat parempia, haetaan tuote sieltä. Tämän vuoksi meidän palveluidemme ja tuotteidemme tulee olla joko ominaisuuksiltaan tai hinnoiltaan muita parempia, jotta savolaiset ovat niistä valmiita maksamaan. Pelkkä kotiseuturakkaus ei nykyään kauppaa takaa.

Surkuttelemalla ja valittamalla asiat eivät kyllä taatusti muutu. Siksi tarvitaan myös asenneilmapiirin muutosta. Kävin tänä aamuna (2.6.2015) Kuopion kaupunginjohtajan Petteri Parosen järjestämässä aamupalatilaisuudessa, jossa keskusteltiin palveluseteleiden käytöstä. Siellä nousi ajatus yhteisestä portaalista, jossa paikalliset yrittäjät voisivat tarjota kaupungille kuin kaupunkilaisille palveluita tai tuotteita. Juuri tallaisella eteenpäin katsovalla ja uutta luovalla tavalla me savolaiset kyllä pärjäämme. Loppu onkin sitten meistä itsestään kiinni.