Savon Sanomat uutisoi tänään (31.7.2016), että vammaisilla ei mene Suomessa hyvin. Vammaisille syrjintä on jutun mukaan jokapäiväistä ja esimerkiksi erilaisista liikuntarajoitteista kärsivät eivät pääse kulkemaan kaikkialle. Varmasti totta ja hyvin valitettavaa, mikäli vammaiset kokevat syrjintää päivittäin. Tämä pitää ehdottomasti tuomita.

Vammaisten kohtelusta on puhuttu paljon ja olen siitä itsekin takavuosina kirjoittanut. Valitettavasti sääntö-Suomessa ei näköjään osata ratkaista ongelmia muuten kuin säätämällä lakeja tai säädöksiä. Kun asia on laissa, niin suomalainen virkamies näkee ongelman ratkaistuksi – vaikka todellisuus olisi jotain ihan muuta.

Kun puhutaan vammaisten kohtelusta ja kohtaamisesta, lähtee se meistä ihmisistä, ei laista. Me ”tavalliset ihmiset”, jotka usein myös pitävät huolta vammaisista, olemme myös velvollisia kohtaamaan toisen ihmisen ihmisenä. On lähinnä surullista, jos emme tätä kykene tekemään muuta kuin säätämällä lakeja. Uskallan kyllä silti väittää, että enemmistö suomalaisista kohtelee ihmisiä hyvin, oli hän vammainen tai ei. Moukkia tässä maailmassa valitettavasti riittää aina – oli lait mitä tahansa.

Tiedän toki, että tarvitaan myös lakeja sekä säädöksiä. Ongelmana lähinnä on kehitys, jossa olemme ulkoistaneet asiat muille. Usein ajatellaan, että ”kyllä valtio hoitaa”, vaikka voisimme itse hoitaa asian tässä ja nyt. Eikä tämä tarkoita sitä, että jokaisen pitää tehdä vapaaehtoistyötä tai muuta vastaavaa, vaan se, miten itse voimme kohdata asiat.

Suomi on hyvä ja puolustamisen arvoinen maa. Uskon, että me suomalaiset olemme hyviä ihmisiä. Kyllä me osaamme pitää myös vammaisten puolta ja auttaa kaveria. Itse poliitikkona sekä kristittynä uskon, että osaamme auttaa muita ihmisiä ilman lakeja ja säädöksiä, koska välittämistä ei voi ulkoistaa.  Eikö niin?