Viimeistään nyt on tehtävä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

Turun terroristi-iskun käräjät alkoivat. Turvapaikanhakijana Suomeen tullut Abderrahman Bouanane puukotti viime vuoden elokuussa kymmentä ihmistä Turussa. Puukotuksissa kuoli kaksi naista sekä haavoittui kuusi naista. Myös kaksi miestä haavottui. Tekijä itse kertoi halunneensa katkaista naisten päät ja kertoo näkevänsä itsensä Isiksen soturina sekä pitävänsä tekojaan terrorismina.

Abderrahman Bouanane tuli Suomeen alkuvuodesta 2016. Vuonna 1994 syntynyt Bouanane kävi elokuusta 2016 kesäkuuhun 2017 yläkoulua suomalaisten lasten ja nuorten seassa, vaikka oli tuolloin yli 20-vuotias. Kesälomansa jälkeen hän teurasti naisia kadulla.

Suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti Bouanane istuu noin 13 vuotta. Ylläpidosta huolehtivat suomalaiset veronmaksajat ja hintalappu pyörinee jossakin yhden ja kahden miljoonan välimaastossa. Sen jälkeen Turun terroristi on jälleen vapaa kulkemaan lastemme joukossa kaduilla ja luultavasti myös silloin suomalaiset veronmaksajat huolehtivat Bouananen elämisestä ellei hän sitten onnistu löytämään itselleen töitä tai häntä karkoteta.

Kaiken jälkeen on selvää ettei suomalainen maahanmuuttopolitiikka vastaa tätä päivää. Kansainvälinen terrorismi on ongelma koko Euroopassa. Kuitenkin useimmat Euroopan päättäjistä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, näyttävät olevan apaattisen alistuneita kansainvälisen terrorismin edessä. Suomessa Sipilän twitter-tili kyllä laulaa aina, kun ihmiset menettävät henkensä terroristi-iskussa, mutta Suomen turvallisuustilanteen takaamisesta mies ei juuri tunnu kantavan huolta – ei edes nyt, kun Suomen käräjillä on syytettynä ensimmäinen Isis-terroristi.

Kun mietin omaa lapsuuttani 90-luvulla ja lasteni lapsuutta nyt 2000-luvulla on selvää, ettei maamme kehityskaari turvallisuuden suhteen ei ole ollut hyvä tai sellainen, millainen sen pitäisi olla. Kasvoin lapsuuteni suomalaisessa lintukodossa ja koen suurta surua etteivät omat lapseni saa sellaisessa kasvaa. On kauhistuttavaa ajatella sitä, kuinka me aikuiset olemme jättämässä lapsillemme maan, jonka kehitys turvallisuudessa on ollut hyvän sijasta huono. Vaikka samaan aikaan maamme kehitys monessa muussa asiassa on ollut hyvää. Olemme jättämässä lapsillemme perintönä maan, johon kuka vain, mistä tahansa, voi kävellä sisään ja vaatia itselleen asuinpaikkaa. On kylmäävää katsella, kuinka maamme päättäjät keskittyvät kaiken tämän keskellä hokemaan ”ei saa antaa pelolle valtaa” eivätkä ryhdy määrätietoisesti toimiin turvallisuustilanteen parantamiseksi. Bouananen tapaus osoittaa monet suomalaisen maahanmuuttopolitiikan keskeisimmistä epäkohdista. Tässä kolme niistä:

1. Bouanane saattoi kävellä maamme rajojen sisälle tuosta noin vain.

2. Bouanane valehteli suomalaisille virannomaisille ikänsä ja nimensä ja näin parikymppinen mies vietti vajaan vuoden alaikäisten lastemme seurassa peruskoulussa.

3. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut Bouanane sai kielteisen päätöksenkin jälkeen kulkea vapaallajalalla maamme maaperällä.

Suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan on tehty asiapitoisia ja järkeviä tiukennusehdotuksia, jotka korjaisivat yllä esityt epäkohdat. Näiden tiukennusehdotusten takana on pääosin Perussuomalaiset puolue. Olemme vaatineet rajatarkastusten käyttöönottoa ja välittömiä käännytyksiä rajalta. Olemme vaatineet terroristien nopeutettua karkottamista ja olemme vaatineet, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ohjataan palautuskeskuksen kautta takaisin kotiin. On selvää, että mikäli nämä tiukennukset olisi tehty ajallaan, olisi meillä kaksi kuollutta ja kahdeksan haavoittunutta vähemmän. Onkin ikävää etteivät perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaan esittämät tiukennukset kelpaa maailmoja syleileville puolueille. On valitettavaa, että huterat ideologiat ja uskomukset menevät jopa ihmisten turvallisuuden edelle.

Poliittisessa päätöksenteossa on olemassa asia nimeltä yleinen tahtotila. Sitä voisi kuvailla yhteisenä haluna muutokseen tai uudistukseen. Olen kunnallispolitiikassa oppinut sen, että jos yhteinen tahtotila löytyy, niin päätöksiä ja toimenpiteitä syntyy. Nyt pitäisi saada yleinen tahtotila suomalaisten turvallisuuden puolesta ennenkuin on liian myöhäistä.

Lopuksi haluan esittää osanottoni 18. elokuuta 2017 Turun terroristi-iskussa menehtyneiden omaisille.

Kommentit

  • hetero

    Ps:n tulee ajaa tiukempaa maahantulopolitiikkaa.

  • Sepponen

    Millä perusteella Sanna Antikainen väittää turvallisuustilanteemme Suomessa olevan huononemassa? Vuonna 2016 tehtiin mm. henkirikoksia kaikista vähiten vuoden 1895 jälkeen – siis yli 100 vuoden aikana. Taitaa tässä olla kyse jostakin väärinymmärryksestä.

  • Tinnu

    Loistava kirjoitus ja niin 100% totta.täysin samaa mieltä.

  • Juho

    Hyvä blogi!

    Haluaisin kuitenkin mainita muutaman seikan, joka Sinulta jäi huomioimatta.
    Viittaan tässä ensin Uuden Suomen blogiisi, jossa otit 9.3.2016 esille sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin lausunnon, jossa hän väitti: (suora sitaatti Ylen A2 turvattomuusillasta)

    ”Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee.”

    Abderrahman Bouanane on eurooppalaisten journalistien poliiseilta selvittämien tietojen perusteella ollut ensimmäisen kerran Saksassa loppuvuodesta 2015. Poliisien kanssa Bouanane oli tekemisissä jo 2016 epäiltynä pahoinpitelystä paikallisessa vastaanottokeskuksessa.

    Tämän jälkeen Bouanane on liikkunut Italiaan, josta on siirtynyt hakemaan turvapaikkaa Sveitsistä huhtikuussa 2016 ennen kuin saapui Suomeen.

    Vahvistamattoman(?) tiedon mukaan Bouanane olisi mahdollisesti tappanut jonkun Marokossa, josta on kotoisin.

    Suomessa tapahtuneen terroriteon tutkinnassa reitin selvittäminen ei Suomen kuvalehden mukaan ole keskeinen asia.
    No, ei pitäisikään olla, mutta olisi pitänyt olla toissijainen, mutta kuitenkin tärkeä asia, että virheet toiminnassa voitaisiin korjata!

    Suomen Poliisi oli saanut varoituksen Bouananesta, mutta mitään ei oltu tehty.
    Bounanane esiintyi euroopan kiertueen aikana useilla eri henkilöllisyyksillä!

    Ehkäpä Bouanane sitten edusti sellaista väestöä, jota sisäministeriön käyttämän rekisterin perusteella on tänne haluttu?

  • Jupe

    Kiitos Sanna Antikainen. On hienoa, että löytyy henkilöitä jotka uskaltavat tunnustaa tosiasiat. Maahanmuutolle ei lasketa hintaa, eikä sille ylärajaa tunnu olevankaan, eli piikki auki. Sen sijaan omat vanhukset, Suomen jälleenrakentajat kärvistelee ja miettii, ostaako lääkkeitä vai ruokaa.

  • Sanna Antikainen

    Kiitos Jupe. Olet ihan oikeassa. Rahaa riittää – vaan ei omille :(

  • Jose

    Ketkä ovat omia? Valkoiset heterot?

  • Mummukka

    Tuollaiset rikolliset /terroristit maahanmuuttajat täytyy palauttaa heti.Suomessa onat vahukset nälässä,kun ei eläke riitä lääkkeisiin ja ruokaan ja normaaliin elämään.Opikelijat,lapsiperheet ,sairaat monet elää yksinäisyydessä köyhyydessä,mutta näitä rikollisia syötetään vuosia vankiloissa ja muualla tuetaan vaik millä tavoilla.Ensin oman maan hätää kärsiviä on autettava elämässä!Monet nuoretkin unohdettu ja syrjäytyvät ja masentuvat.Samoin yksinäiset sairaat vanhukset!Saatava kansanliike pitämään kansamme puolia,ennenkuin on myöhäistä!

  • Mikkeli

    Hyvä kirjoitus! Eduskuntaan äänestäisin jos teillä päin asuisin.

  • Päivi

    Milloin Savon Sanomien blogiin on satanut näin oikeistopopulistista paskaa? Mielenhäiriöisiä löytyy myös suomalaisista, kouluampujatkin ovat meidän lapsukaistemme kanssa olleet samalla koulunpenkillä. Psykologista tukea ja yhteisöllisyyttä lisää maahanmuuttajien kotouttamiseen. On todella noloa, että köyhimmät maat kantavat suurimman vastuun pakolaisista. Suomalaisilla on varaa auttaa.

Kommentointi on suljettu.