Olin tällä viikolla urheilijavieraana tsemppaamassa nuoria erään urheiluseuran kesäkauden avajaisissa. Kerroin oman urani ylä- ja alamäistä nousseista oivalluksista ja erityisesti pintaan nousi kolme asiaa: kaverin kannustaminen, kommunikoinnin merkitys ja kärsivällisyyden kasvattaminen. Tajusin, että nämä ovat asioita, joista olisin itsekin halunnut kuulla enemmän nuorena urheilijana. Ne ovat auttaneet niin urheilu-uralla kuin elämässä yleensä.
Olen vankka kannustamisen kulttuurin puolestapuhuja. Esimerkiksi koko urheilu-urani voisi olla olematta, jos en olisi saanut kannustusta lähteä kokeilemaan kiekonheittoa silloiselta valmentajaltani. Tai miten eräässä kisassa pahimman epäonnistumisen jälkeen silloinen maajoukkueen kapteeni tuli luokseni lausumaan rohkaisun sanoja, eikä jättänyt minua yksin häpeäni keskelle. Se oli merkittävä hetki itselle ja sen jälkeen päätin, että minäkään en jättäisi ketään yksin.
Kannustamisessa on kyse toisten huomioonottamisesta. Nähdään toisen ihmisen hyvät ominaisuudet ja sanotaan ne ääneen, sekä toisen tuskan hetkellä ollaan läsnä. Aina ei löydy sanoja, mutta jo se, että on paikalla kertoo monesti tarpeeksi. Jokainen voi olla kannustaja, ja mitä enemmän kannustaa muita, sitä enemmän se tuottaa hyvää myös itselle.
Avoimen kommunikaation merkityksen opin pikkuhiljaa. Se ei tarkoita pelkästään hyvää keskusteluyhteyttä valmentajaan ja muihin taustajoukkoihin, mikä on äärettömän tärkeää, vaan myös vilpitöntä kommunikointia itsensä kanssa. Milloin olet viimeksi pysähtynyt peilin äärelle ja ollut itsellesi täysin rehellinen siitä missä mennään?
Toivon, että olisin oppinut jo aiemmin pysähtymään tosiasioiden äärelle ja kertomaan niistä avoimemmin. Monesti vaikeita tilanteita, joita urheilussa väkisinkin tulee eteen, vältellään ja kielletään. Esimerkiksi itse olen vähätellyt kipuja, enkä ole osannut tai uskaltanut kertoa koko totuutta.
Asioiden kertominen saattaa pelottaa, mutta niiden pitäminen sisällä tukahduttaa, eikä tosiasioiden myöntämisessä ole mitään pahaa. Päinvastoin, sitten kun asia on päivänvalossa, sille on mahdollista tehdä jotain. Tämä vaatii molemminpuolista luottamusta, mikä ei synny ilman avoimuutta.
Kolmas asia on kärsivällisyys unelmien tavoittelussa. Se on oleellinen ainesosa, jota ei voi liikaa korostaa, sillä kiireisessä elämänrytmissä se helposti unohtuu. Kärsivällisyys ei ole ainakaan itseltäni tullut mitenkään luonnostaan, vaan elämä on opettanut malttia isolla kädellä. Oma parikymppisenä laadittu aikatauluni urheilu-urani metrien ja mitalien suhteen ei toteutunut laisinkaan kuten olin ajatellut.
Usein tavoitellut asiat eivät tule omassa aikataulussa, vaikka kuinka niin haluaisi ja päättäisi, ja sekös välillä turhauttaa. Samalla se kuitenkin kasvattaa, ja se on kaiken ydin. Haluaisin korostaa nuorelle itselleni olemaan kärsivällinen omaa polkua kohtaan, hyväksymään polun kaareilevat muodot ja luottamaan vakaasti, että tehty työ palkitsee aina lopulta.
Kirjoittaja on ammattiurheilija.
