Älä vaikene vaikeista asioista

Sain ison oppitunnin kesällä 2012 miksi mieltä painavista asioista on niin tärkeä puhua ääneen. Kesäkuussa järjestetyt EM-kilpailut Helsingissä eivät menneet osaltani suunnitelmien mukaan ja olin henkisesti aivan rikki kilpailun jälkeen. En osannut kertoa kenellekään miten pahalta tuntui. Olin kuitenkin fyysisesti hyvässä kunnossa ja Lontoon olympialaisten tulosraja oli tähtäimessä. Mietin muutama päivä kilpailun jälkeen, että jotta pystyn jatkamaan kilpailukautta täysillä, laitan toistaiseksi nämä fiilikset laatikkoon ja avaan sen sitten kilpailukauden jälkeen. Se oli virhe.

Kehoa ei voi nimittäin erottaa mielestä, eikä se toimi optimaalisesti jos mielen perukoilla on kasa epämiellyttäviä tunteita aiheuttavia ajatuksia, joita on kipeä kohdata. Ehkä laatikko pysyy jollain kiinni, mutta omalla kohdallani tajusin möykyn sisällä kasvavan sitä suuremmaksi mitä pidempään asioita piti sisällään.

Urheilu-ura laittaa urheilijan kohtaamaan monia vaikeita asioita. Ei ole helppoa huomata, ettei pitkäjänteinen työ tuota haluttua tulosta. Itseasiassa, se tuottaa lopulta sitä aika harvalle. Urheilijan arki on omien rajojensa haastamista, jolloin joutuu kohtaamaan uusia haasteita hetki toisensa jälkeen. Isot epäonnistumiset voivat jäädä kummittelemaan mieleen vuosiksi.

Syntyperäsenä savolaisena puhun luonnostani paljon, mutta vaikeista asioista puhuminen on tuntunut käsittämättömän hankalalta, vaikka lapsuudessani on kannustettu puhumaan asioista. Sitten on perheitä, jossa ei puhuta oikein mistään, joten ei ihme, että taito ei tule luonnostaan. Lisäksi urheilukulttuuriimme tai suomalaiseen sielunmaisemaan ylipäätänsä on ruuvattu aate yksin pärjäämisestä, jonka olisi aika rikkoontua.

Ihmissuhteet, oli sitten kyse valmennussuhteesta tai perhesuhteista, eivät toimi kunnolla ilman puhumista. Saatamme kuvitella tietävämme mitä toinen ajattelee, vaikka todellisuudessa voi olla, ettei niistä ole hajuakaan. Puhumattomuus johtaa oletuksiin, jotka johtavat helposti jopa tuhoisiin väärinkäsityksiin. Lisäksi ongelmat saavat usein liian isot mittasuhteet, kun niitä hautoo itsekseen. Puhuttaessa asioit selkiintyvät ja muuttavat muotoaan ja olo voi helpottua pelkästään sillä, että saa asiat pois omasta mielestä.

Asioiden kertomista voi pelätä leimaantumisen pelossa ja että itseä alettaisiin kohdella eri tavalla kerrottuaan vaikeuksistaan. Ihmisellä on tarve kuulua joukkoon, eikä kukaan ei halua olla ulkopuolinen. Pohjalla on usein häpeä ja huoli siitä siitä, että hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen. Sitä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä jos ei hyväksytä, niin silloin ei vietä aikaa oikeiden ihmisten kanssa.

Jos voisin palata ajassa taaksepäin, sanoisin muutaman valitun sanan nuoremmalle itselleni, sillä eihän se loppukesä hyvin mennyt. Kuitenkin se opetti tärkeän läksyn ja nykyään on paljon helpompi hengittää, kun voi heti purkaa jollekin mieltä painavat asiat. Eikä kokemus mennyt hukkaan, jos tämän kertomalla joku muu voi rohkaistua puhumaan omistaan asioistaan ajoissa.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.

Jätä kommentti

*