Elämä on elinikäistä oppimista

Ihmisen on tarkoitus kehittyä ja kasvaa koko elämänsä ajan. Kehittyminen missä tahansa asiassa perustuu oppimiseen. Urheilu on loistava koulu, koska siinä oppiminen tapahtuu kokemuksen kautta. Urheilussa läsnä ovat yhtälailla suuren onnistumisen ja valtavan pettymyksen kokemukset ja kaikkea siltä väliltä.

Jokaisella kokemuksella, on se sitten positiivinen tai negatiivinen, on potentiaali opettaa isoja asioita elämästä. Oppiminen ei kuitenkaan ole automaattista, vaan sen eteen on nähtävä itse vaivaa. Valmentajan rooliin kuuluu auttaa urheilijaa oppimaan, samalla tavalla kuin vanhempi auttaa lastaan oivaltamaan asioita elämästä, mutta varsinaista työtä ei kukaan muu voi tehdä puolesta. Mitä kokeneemmasta urheilijasta on kyse, sitä itseohjautuvampi hänen täytyy olla.

Oppiminen perustuu tilanteiden ja omien ajatustensa ja käyttäytymisensä analysoimiseen. Itseohjautuva urheilija miettii tekemisiään jatkuvasti, ei pelkästään kauden jälkeen tai vuoden vaihtuessa. Kuinka moni urheilija tekee jokaisesta kilpailusta analyysin? Entä jokaisesta harjoituksesta?
Itse kirjaan nykyään treenipäiväkirjaan sanallisesti joka päivä miten päivän harjoitukset sujuivat. Se auttaa selkeyttämään omaa ajattelua, tuo päivänvaloon asioita, joita ei muuten välttämättä huomaa ja auttaa ohjaamaan toimintaa seuraavana päivänä. Samoin on kilpailujen kanssa.

Aloitin viikko sitten kilpailukauden. Olen heittänyt viimeksi hallissa kisan vuonna 2015, sillä keho ei ole ollut sen jälkeen terveenä ja heittokunnossa tammikuussa. Heitin tuloksen 54.04, ja tunne heti kilpailun jälkeen oli pettymys.
Pettymys, vaikka muistia ei paljon tarvitse kaivella, kun pintaan nousee lukemattomia epätoivon hetkiä, että saisipa vielä joskus heittää ilman kipua.

Ei siinä kauan kuitenkaan mennyt, kun tunne alkoi muuttaa muotoaan kiitollisuudeksi ja toteamukseksi, että hyvässä vauhdissa ollaan.
Kiitollisuus liittyi siihen, että kroppa antaa tässä kohtaa heittää noinkin hyvän tuloksen ja ettei mihinkään koske kisan jälkeen. Vaikka heitto ei oikein pysynyt kisavauhdissa kasassa ja heitot olivat hieman hätäisiä, niin videoanalyysi kertoi silti parin teknisen asian menneen haluttuun suuntaan.
Lisäksi paljastui, mihin asioihin on hyvä keskittyä seuraavaksi niin fyysisessä kuin mentaalisessa harjoittelussa.

Ilman analyysia ja asioiden pohtimista päällimmäinen tunne jää helposti päälle, ja jos ei pohdi syvemmin mistä tunne tulee ja katso asiaa suuremmasta perspektiivistä, niin harjoituksesta tai kilpailusta ei välttämättä jää mitään muuta kuin tulos pöytäkirjaan ja paha mieli. Sen sijaan voi olla tärkeän oppiläksyn äärellä.

Tässä kysymyksiä, joita esitän itselleni: Missä onnistuin? Mikä ei onnistunut? Mitä opin ja oivalsin? Missä tulin paremmaksi tänään? Mitä voin tehdä ensi kerralla toisin? Mikä yllätti?
Jokainen voi soveltaa tätä mallia omaan elämäänsä. Kysy samat kysymykset itseltäsi jokaisen päivän päätteeksi, sillä elämä tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden elinikäiseen oppimiseen, jos käytämme tilaisuuden hyväksi.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.

Jätä kommentti

*