Entä jos sinnikäs työ ei tuotakaan tulosta?

Tein 18-vuotiaana päätöksen huippu-urheilijan polusta. Olin silloin heittänyt 48 metriä kiekkoa. Tein aikataulun, josta jäin pahasti jälkeen tulevina vuosina erinäisistä tekijöistä johtuen, mutta lopulta 10 vuotta myöhemmin heitin yli himoitun 60 metrin rajan. Sillon sain vahvistusta uskomukselleni, että kun työtä vaan tekee sinnikkäästi ja periksiantamattomasti, niin se tuottaa lopulta tulosta.

Tämä uskomus on joutunut sittemmin kovalle koetukselle selkävammojen kuntoutuksen pitkittyessä. Töitä tehtiin valtavasti, eikä se näyttänyt kantavan lainkaan hedelmää. Silloin aloin miettiä, että entä jos kaavassa, jossa tehty työ johtaa tavoitteisiin, on jotain pahasti vialla? Se oli todella pelottava ajatus, sillä työmäärä on hirmuinen mitä esimerkiksi urheilijat uhraavat oman unelmansa alttarille.
Saamme lukea tarinoita, jossa joku on noussut tuhkan keskeltä uudestaan lentoon, vaikeuksien kautta voittajaksi. Näitä tarinoita tarvitaan kerrottavaksi, sillä niistä saa voimaa ja rohkaisua jatkaa vaikeuksien keskellä. Niin itsekin sain pahimpien epäuskon hetkinä, ja se on myös osasyy miksi kerron omaa, joskin vielä keskeneräistä, tarinaani eteenpäin.

Entä he, jotka tekevät sisukkaasti töitä vuosi toisensa jälkeen vain huomatakseen, että siivet eivät kanna enää. Läheskään kaikki tarinat eivät pääty menestykseen, ainakaan ulkoisilla mittareille mitattuna. Onko kaikki panostettu aika mennyt hukkaan, jos toivottua lopputulosta ei tulekaan? Vastaus riippuu näkökulmasta.
Kyllä, työ on ehdottomasti tuottanut tulosta. Ehkä ei ulkoisesti, mutta sisäiset voimavarat ovat varmasti kasvaneet. Matkan aikana joutuu katsomaan peiliin ja kysymään itseltään kysymyksiä, joita herää väistämättä, kun asetetut aikataulut tavoitteille eivät toteudu. Suurin niistä on ehkä ”miksi” tai ”onko tämä tämän arvoista”? Jos kyse on suuresta unelmasta niin usein lopulta päädytään kysymykseen oman elämän tarkoituksesta. Kuka minä olen ja miksi olen täällä? Silloin aukeaa ovet sisäisen maailman avartumiselle ja oivalluksille, joiden ruotimisen jälkeen voi nähdä matkan kauneuden. Oman kokemuksen mukaan näitä on hyödyllistä pohtia myös osaavan asiantuntijan ohjauksessa.

Ei, työ on valunut hukkaan. Peiliä voi nimittäin väistää loputtomiin, siirtää heräävät ajatukset sivuun ja kieltäytyä näkemästä omaa sisintään. Tilannetta voi katsoa vain ulkoisten tekijöiden valossa ja laskea menetettyjä mitaleita ja metrejä mielessään. Tuska on todellinen. Silloin on mahdollista, että tarinalla ei ihan oikeasti ole onnellista loppua.
Vaikka asiaa kuinka kääntelisi, niin sinnikäs työ ei välttämättä tuota haluttua lopputulosta. Se on fakta, jota ei voi peittää ”ajattele positiivisesti” -tarralla. Sen sijaan työ voi tuottaa jopa suurempaa tulosta ja merkityksellisyyttä elämään mitä oli osannut asettaa tavoitteeksi. Tämän onnistuminen vaatii raa’an rehellistä kommunikointia itsensä kanssa, eikä se ole aina helppoa, mutta aivan varmasti sen arvoista.

Jätä kommentti

*