Kaikki peliin

Aloitan ensi viikolla urheilu-urani viimeisen harjoituskauden, sillä olen päättänyt, että heitän viimeisen kilpailuni syksyllä 2020. Silloin olen myös heittänyt kiekkoa 20 vuotta, ja se on melko pitkä aika sitoutua yhteen asiaan.
Jos elämässään haluaa saavuttaa jotain merkittävää, on oltava valmis sitoutumaan. Kysyypä keltä tahansa mestarilta miltä tahansa elämän osa-alueelta, kukaan ei kiellä tätä.

En kuvitellut 18-vuotiaana, että tavoitteeni täyttyvät parissa vuodessa. Minulla oli tähtäimessä aikuisten arvokisamenestys. Lopulta välitavoitteen saavuttamiseen eli 60 metrin rikkomiseen ja arvokisafinaaliin pääsyssä meni kymmenen vuotta. Se oli enemmän kuin suunnitelmissa, mutta sillä ei oikeastaan ollut väliä, koska olin sitoutunut tekemään työtä unelmani eteen, tuli mitä tuli.
En missään vaiheessa ajatellut, ettei pomppuja ja kuoppia tulisi matkalle, kun tavoittelee suuria. Vastoinkäymisiä tulee, vaikka ei tavoittelisi yhtään mitään. Ne eivät haitanneet, koska tiesin niiden olevan osa diiliä.
Kukaan ei kiipeä korkeimmalle korokkeelle palkintopallilla ilman haavoja kuljetusta matkasta.

Tämä ei päde vain urheiluun, sillä niin menestyksekkään yrityksen perustaminen, kansainvälisiä lavoja kiertävän rokkilaulajan uran tavoittelu kuin lapsen kasvattaminen vaativat valtavan pitkäaikaisen sitoutumisen.
On jopa outoa miettiä, miten paljon itsestään saattaa yhdelle asialle antaa. Omalla kohdallani urheilu on suurimman osan ajasta ollut juuri mitä olen halunnutkin tehdä, joten ei se ole tuntunut uhraukselta, vaikka niitä toki joutuu tekemään.
Onkin hyvä kysyä itseltään, mikä on niin merkittävä asia elämässä, että on valmis tekemään työn huonoinakin päivinä. Silloinkin, kun tuntuu, ettei mikään etene ja kaikki kaatuu niskaan. Se ei ole helppoa, mutta jos on lähtenyt matkalle mukaan, niin ei sen kuulukaan aina olla.

Usein tärkeät asiat tuntuvat tärkeiltä, koska niiden eteen on tehnyt uhrauksia. Onko voitto minkään tuntuinen ilman ponnisteluja?
Tosin samaan aikaan on hyvä muistaa, etteivät suurimmatkaan ponnistelut takaa hyvää oloa tavoitteen saavuttamisen jälkeen. Aika usein saa lukea mestarin kertovan kuinka voiton jälkeen olo olikin pian tyhjä. Täyttymyksen on tultava matkalta, ei päämäärästä.
Kaikki unelmat eivät nimittäin toteudu, eikä huominen ei ole taattu kellekään meistä. Hämmentävän moni entinen urheilija kirjoitti minulle, että muista nyt nauttia. Ehkä he olisivat toivoneet, että olisivat aikanaan nauttineet matkasta enemmän.

Huomaan, että tieto yhden aikakauden päättymisestä tekee jo nyt jokaisesta viikosta ja päivästä astetta erityisemmän. Jos olen onnekas, saan päättää tämän luvun elämästäni kuten itse haluan.
Tiedän, ettei se välttämättä mene niin. Voi olla, ettei käteen jää muuta kuin hiertymät kiekon reunasta.
Urheiluun kaiken laittaminen likoon vielä kerran on kuitenkin se matka jonka haluan tehdä. Eikä sitten jälkeenpäin tarvitse jossitella, sillä voin varmasti sanoa tehneeni parhaani. Eikä keltään voi vaatia enempää.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.

Jätä kommentti

*