Miten aiheuttaa muissa maaginen noste?

Vietin kuluneen viikon Pafoksella eräänlaisella ajattelun harjoitusleirillä. Valmentajana toimi filosofi Esa Saarinen ja pelikavereina 150 muuta seminaarin osallistujaa. Mielen taitojen harjoittaminen on urheilijoille vähintään yhtä tärkeää kuin fyysisten, joten panostan molempiin puoliin valtavasti. Fyysinen harjoituskauteni kohti vuoden päässä siintäviä yleisurheilun MM-kisoja alkaa tulevana maanantaina, ja yhtenä teemana vuodelle onkin kannustuksen kaikkia kohottava voima.

 

Saarisen filosofioista sain vahvistusta sille miten maagiseen nosteeseen kohoavat elämän tapahtumat mahdollistuvat toisten ihmisten kautta. Ihastuin sanaan maaginen noste, joka edellyttää lämmintä läsnäoloa ja toisen rinnalla olemista. Tämä pätee niin mestarilliseen urheilusuoritukseen kuin korkealta kajahtavaan aariaan.

 

Tarvitsemme mahdollistajia, jotta voimme loistaa maagisesti niin urheilussa kuin  muillakin elämän osa-alueilla. Saarinen käytti yhtenä esimerkkinä jääkiekkoa, jossa maalintekijä tarvitsee jonkun syöttämään kiekon ja ehkä vielä kolmannen pelikaverin blokkaamaan puolustajan pois maalin edestä. Maalintekijää juhlitaan suuresti, syöttäjää ehkä hillitymmin, mutta kolmannen kaverin, mahdollistajan, roolista ei pidetä kirjaa ja se jää usein huomiotta. Kuitenkin ilman häntä maali olisi voinut jäädä tekemättä. Mestaruustaso edellyttää aina mahdollistajia.

 

Kuka on toiminut sinun elämässäsi mahdollistajana? Entä kenen loiston voit itse mahdollistaa? Jollakulla sisäinen liekki, kuten motivaatio tai elämänilo, voi olla sammumassa. Hänen ympäriltään voi löytyä ihmisiä, jotka toiminnallaan tietämättään tai jopa tietoisesti tukahduttavat liekkiä. Sen sijaan ihmeitä voi tapahtua kun rinnalle ilmestyy läsnäolevaksi yksikin henkilö, joka puhaltaa voimaa liekkeihin ja sisäinen tuli alkaa jälleen roihuta.

 

Yhteys toisiin ihmisiin tuo itsessä esiin voimavaroja ja osaamisia. Usein emme näe itse loistokkuutta mitä itsessämme on, vaan tarvitsemme siihenkin toisia ihmisiä. 18 vuotta sitten joku näki minussa potentiaalia, jotain arvokasta mitä en nähnyt itsessäni. Yksi lause henkilöltä, josta oli tuleva valmentajani, muutti koko elämäni suunnan. ”Sanna, sinä voisit kokeilla kiekonheittoa. Voisit olla hyvä siinä”.

 

Kaikilta löytynee hetkiä, jolloin on saanut kannustusta joltakulta ja siten rohkeutta jatkaa matkaa. Jos ei löydy, niin anna sinä rohkaisua jollekulle ensin. Hyvä kiertää aina takaisin antajalle ja muiden nostattaminen nostaa myös itseä.

 

Puhun kannustamisen kulttuurista, jota jokainen voi olla osaltaan mahdollistamassa. Kirjoitin seminaarimuistiinpanoihini isolla kolme kysymystä, joiden avulla kuka tahansa voi ohjata omaa ajatteluansa ja siten toimintaansa kohti kannustamisen kulttuuria: 1) Kenelle voin olla mahdollistaja? 2) Miten voin vahvistaa muissa maagista nostetta? 3) Miten saan rohkaistua ihmisiä olemaan enemmän kuin mitä he itsestään kuvittelevat?

Kommentit

  • Kilpakuntoilija

    Kiitos Sanna puheesta tärkeän asian puolesta. Olet niin oikeilla raiteilla. Toivottavasti jatkat samaan malliin! Menestyksellistä tulevaa talvikautta.

    -Aksu-

Jätä kommentti

*