Eräs nuori urheilija mietti ääneen tällä viikolla, onko hän tarpeeksi lahjakas lajiinsa noustakseen maailman huipulle.
Ensiksi pitäisi ehkä määritellä lahjakkuus. Onko se jotain synnynnäistä vai jotain mitä harjoitetaan ja silloin lahjakkuus pääsee puhkeamaan kukkaan?
Tässä yhteydessä hän tarkoitti fyysistä lahjakkuutta, sillä hän ei ole maailman huippuja ikäisissään.
Kysyin, onko maailmassa olemassa yhtään urheilijaa, joka ei olisi ollut nuorena huippu ja silti kasvanut aikuishuipuksi. Jos hän pystyi, miksi et sinäkin?

Lahjakkuus ei nimittäin ole vain synnynnäistä tai fyysistä. Lahjakkuutta on halu ja kyky harjoitella ja kyltymätön uteliaisuus kaikkea kohtaan.
Lahjakkuutta on kyky uudistua ja mukautua muutoksiin. Lahjakkuutta on taito omaksua ja oppia uutta nopeasti. Eikä sitä edes tarvitse tehdä nopeasti.
Entä jos oppii hitaasti mutta varmasti? Voiko silti pärjätä? Miten jollekulle voi sanoa, että sinun lahjoillasi päästään ehkä arvokisatasolle, mutta ei ikinä mitalistiksi. Sitä ei voi tietää etukäteen!
Annetaan jokaisen yrittää, se on kunniakasta ja arvokasta jo itsessään.

En tiedä, onko vaikkapa Leijonien joukkueesta jokainen ollut huippulahjakas aloittaessaan jääkiekon. Saattaa olla, että jollekulle heistä on joskus sanottu, että ehkä yllät SM-tasolle, mutta tuskin maajoukkueeseen.
Kuitenkin jokainen heistä pelaa tällä hetkellä maailman kovimpia maajoukkueita vastaan. Jokainen oli sykähdyttämässä penkkiurheilijan sydäntä torstain Ruotsin kaadolla, ja twitter täyttyi fanien onnesta, kun ollaan neljän parhaan joukossa.
Näemme myös liian monia nuoria lahjakkuuksia, joista ei tule aikuishuippuja. Nuorena voi pärjätä pitkälle lahjakkuudella, vaikka ei olisi erityisen innostunut treenaamisesta.
Silloin ei välttämättä opi työnteon merkitystä ja jossain kohtaa he, jotka ovat pitkäjänteisesti harjoitelleet, menevät ohi. Heistä on tullutkin niitä lahjakkaita.

Tietynlaisesta fyysisestä lahjakkuudesta on ehdottomasti etua eri lajeissa. Ei ehkä ole todennäköistä päästä maailman huipulle lajissa silloin, kun omaa lajin keskimääräisestä poikkeavan ruumiinrakenteen, mutta se on mahdollista.
Mahdottomassa ja erittäin epätodennäköisessäkin on suuri ero. Kunpa ketään ei lannistettaisi ennen aikojaan. Sen sijaan, että keskitytään fyysiseen tai geneettiseen lahjakkuuteen, kannustetaan kehittämään kehittymisen lahjakkuutta.
Lahjakkuutta on sinnikkyys harjoitella, ja työnteko hakkaa niin sanotun luontaisen lahjakkuuden minä päivänä tahansa. Tällöin suorituskyvyn rajat oikeastaan määrittää vain kehittymisen halu ja usko mihin pystyy.

Varmuuden lahjakkuuden riittävyydestä saa vain kokeilemalla, mutta kokeilematta vastaus on aina ei.
Kaikista ei tule lajinsa huippuja, mutta heistä voi tulla yhtä lailla inspiroiva tarina kuin heistä, jotka huipulle pääsivät.
Kaikkia tarvitaan näyttämään esimerkkiä mitä tahdolla ja työnteolla voi saavuttaa ja tuomaan sykähdyttäviä hetkiä ihmisten elämiin, vaikka ei mitalia ikinä saavuttaisikaan.
Ja silti, mitalikin on mahdollinen, juuri sinulle.