Tavoitteiden todellinen tarkoitus

Kilpaurheilussa tavoitteet ovat arkipäivää ja niiden asettamisen taidon oppii varhain. Nuoresta pitäen kirjataan ylös pitkän ja lyhyen tähtäimen tavoitteita, päätavoitteet pilkotaan osiin, kehitystä mitataan ja lopputulosta analysoidaan. Tavoitteet ohjaavat tehokkaasti toimintaa niin urheilussa kuin myös muilla elämän osa-alueilla.

Olen aina tykännyt asettaa suuria tavoitteita. Jos kerta tavoittelee jotain, niin miksi rajoittaa itseään tavoittelemalla jotain pienempää kuin mitä on tarjolla. Pari vuotta kestänyt loukkaantumiskierre kuitenkin muutti paljon. Kyseenalaistin koko tavoitteenasettamisen järkevyyden, sillä huomasin, miten olin sitonut oman arvoni tavoitteisiin ja niiden saavuttamisesta oli tullut pakko. Tavoitteista jäämisen seurauksena pettymys ja epäonnistumisen tunne saattoi olla raastava pitkään.
Entä jos tavoitteleminen itsessään on asia, joka tuo merkitystä ja mielekkyyttä elämään, ettei oikeastaan haittaa, vaikka tavoitetta ei saavuttaisikaan? Pohdin paljon omaa uraani, ja tällä hetkellä ajattelen, ettei maailmani muserru, mikäli olympiatavoitteet kahden vuoden päästä eivät täysimittaisina täyttyisikään. Matkaa on innostavaa kulkea joka tapauksessa, koska minulle on kirkasta, miksi sitä teen.

Onkin hyvä kysyä itseltään, miksi tavoitteen haluaa saavuttaa ja myös mitä sen jälkeen kuvittelee tapahtuvan. Usein kun asetamme tavoitteita, emme pohdinnan jälkeen oikeastaan halua lopputulosta, vaan tunteita, joita ajattelemme tavoitteen saavuttamisen meille tuottavan. Ehkä ajattelemme olevamme onnellisempia, ihailluimpia tai saavamme mieleen rauhan.

Jos uransa lopettaneelta urheilijalta kysyy, mitä hän jäi eniten kaipaamaan tai mitä muistaa parhaiten urheilu-uraltaan, vastaus on usein koetut suuret tunteet, fiilikset. Miksi tavoitteeksi ei siten laittaisi tunnetta, eikä jotain tiettyä saavutusta? Kysyinkin itseltäni, mitä tunteita haluan tuntea päivittäin enemmän ja mikä niitä minulle tuo. Vastaus isoon osaan kysymyksistä oli urheilu. Mitä ne ovat sinulle?

Minulla on silti edelleen tunnetavoitteiden lisäksi muita tavoitteita, mutta suhtaudun niihin eri tavalla kuin ennen. Tavoitteita voi asettaa kiinnittymättä niihin, kun ymmärtää, mikä tavoitteiden todellinen tarkoitus on. Oikeasti niiden tarkoitus ei ole saavuttaa asioita, vaikkakin se usein toteutuu ikään kuin prosessin sivutuotteena.
Tavoitteiden oikea tarkoitus on kasvu. Luonnon laki on, että se mikä ei kasva, kuihtuu. Jos kukkaa ei kastele, se kuolee. Samalla tavalla mitä ei elämässä aktiivisesti kehitä, alkaa rapistua. Niin käy sekä keholle että mielelle. Kasvu on luontaista ja sisäänrakennettuna meihin ihmisiin. Miksi ei siis asettaisi omaa kasvua tukevia tavoitteita?

Nykyään pidän tavoitteita inspiraation lähteenä ja pohjantähtinä, joita kohti kulkea. Ne ovat kasvun ja arjen työkaluja, jotka kertovat mihin keskittyä juuri tänään. Loppujen lopuksi tärkeää ei ole se, mitä olemme saavuttaneet, vaan se millaisiksi ihmisiksi olemme kasvaneet prosessin aikana ja millaisen jäljen olemme jättäneet muihin ihmisiin.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.

Jätä kommentti

*