Tunnista omat vahvuutesi

Tiedätkö mitkä ovat vahvuutesi loistaakseni siinä mitä teet? Itse pohdin tätä taannoin syvällisesti, kun tein urheilijoille suunnatun persoonallisuustestin oppiakseni tuntemaan itseäni vieläkin paremmin ja sitä kautta parantaakseni tekemisen laatua.
Testissä käsiteltiin 18 erilaista piirrettä, kuten optimisti, kurinalaisuus, voitontahto, nauttiminen, kärsivällisyys ja keskittyminen, joiden sekoitus tekee urheilijasta ainutlaatuisen.

Meillä on luonnostaan erilaisia taipumuksia ajatella, toimia ja tuntea. Tämän testin tarkoituksena on auttaa urheilijaa löytämään luontaiset vahvuutensa ja ottamaan niistä kaiken irti ja toisaalta mitkä osa-alueet ovat heikompia ja miten kehittää niitä, jotta ne eivät muodostu esteeksi huipulle pääsemisessä.
Urheilussa, kuten missä tahansa alalla, luetellaan helposti piirteitä, jotka alansa huippuosaajalla pitäisi olla. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä jokainen voi pelata omilla vahvuuksillaan ja päästä samaan lopputulokseen.

Omien vahvuuksien tunnistaminen nostaa itseluottamusta ja luo uskoa omaan osaamiseen. Samalla oppii arvostamaan itseään enemmän ja silloin voi myös rohkeammin hakeutua paikkoihin, jossa pääsee enemmän hyödyntämään omaa osaamistaan.
Mitä paremmin tuntee itsensä, sitä helpompi on mennä mihin tahansa tilanteeseen ja toimia siellä.
Manuela Bosco on tiivistänyt vahvuuksien merkityksestä hienosti: ”Jokaisella meistä on merkityksensä ja omat ainutlaatuiset vahvuutensa, joita etsimällä, löytämällä, tekemällä parantaa meidän kaikkien ihmisten elämää. Samalla kun se tekee itsensä onnelliseksi, se on voimaannuttavaa maailmalle.”

Omia vahvuuksia voi tunnistaa esimerkiksi täydentämällä seuraavia lauseita: olen aina pitänyt, pienestä pitäen olen ollut, minua energisoi kun, en voisi kuvitella, en osaa, olen aidoimmillani kun, luonnostaan helppoa minulle on, opin vaivattomasti, arvostan/rakastan asioita x ja y.
Samalla on fiksua tunnistaa heikkouksiaan, joissa itsessään ei ole mitään huonoa. Niitä voi ehdottomasti halutessaan kehittää, mutta jotkut asiat saavatkin jäädä heikkouksiksi, sillä ei kaikessa tarvitse olla hyvä ollakseen huipputasoa tietyssä asiassa. Esimerkiksi huippu-urheilijalla on heikkouksia, mutta niissä asioissa, jotka eivät ole hänen huippusuorituksensa kannalta olennaisia.
Olemme usein liiankin vaatimattomia ja vähättelemme helposti ominaisuuksiamme ja taitojamme. ”Tämä on nyt vaan tällainen” on niin kulunut fraasi, että sen voisi jättää jo unholaan ja olla rohkeasti ylpeä siitä kuka on ja mitä on saavuttanut.
Tässä voi auttaa kaveria kertomalla hänelle vaikka sitten toistuvasti mitä asioita hänessä arvostaa ja muistaa kehua aina kun on vähänkin aihetta.
Monesti näemme muissa ihmisissä helpommin vahvuuksia kuin itsessämme, ja nämä on aina tärkeää sanoittaa toiselle. Usein emme sano, sillä ajattelemme toisen jo tietävän, koska mietimme kyseessä olevan itsestäänselvyys. Se mikä on selvää itselle, ei kuitenkaan ole sitä välttämättä toiselle.

Kirjoittaja on ammattiurheilija.