Urheilijan vaiettu uupumus

Ei ole hyväksyttävää kertoa, että on henkisesti tosi vaikeaa”, Ilkka Herola kertoo tuoreessa haastattelussa kevään 2017 henkisistä vaikeuksista, jolloin ”ruuvi meni niin tiukalle, että kilpaileminen oli niin vastenmielistä, että olisi voinut lähteä mieluummin kotiin kuin kilpailla”. Siinä tilassa ei ole helppoa lähteä tekemään huippusuoritusta. Moni urheilija silti sitä yrittää, koska urheilijalla oletetaan lähtökohtaisesti olevan vahva, lähes kaiken kestävä mieli, eikä hän välttämättä tunnusta edes itselleen miten paha on olla sisäisesti.
”Kuinka armoton olinkaan ollut itselleni ja muille urani takia. Kuinka paljon ahdistusta ja ajatuksia mielessäni velloikaan. Kuinka negatiivista dialogi pääni sisällä oli. Huomasin yhä selkeämmin, kuinka huonosti oikeasti voin.” Näin Kiira Korpi kertoo elämäkerrassaan Ehjäksi särkynyt. Hänen matkansa äärimmäisestä vaativuudesta ja perfektionismista kohti sallivuutta ja hyväksyntää kävi vasta syvällisen itsetutkiskelun kautta urheilu-uran loppumetreillä.

Urheilu-uran kuormittavuus on valtavaa jo nuorilla, sillä tutkimusten mukaan joka kolmannella suomalaisista urheilulukiolaisista on burn-out oireita. Vastaavaa tutkimusta ei ole tehty ammattiurheilijoilla, mutta jos tehtäisiin, tulokset olisivat todennäköisesti hälyttäviä. Urheilijoiden uupumistarinat eivät ole harvinaisia, mutta miksi uupumisen oireista on niin vaikea puhua ääneen?

Kaikkien elämään kuuluu häpeää, pelkoa, surua, vihaa, ahdistusta ja pettymystä, mutta tunnistammeko ja tunnustammeko näitä tunteita edes itsellemme? Itse en osannut katsoa näitä tunteita kohti pitkään aikaan. Loukkaantumiskierteen jatkuttua kohdallani häpesin oman mieleni rakoilua, koska olin aina ajatellut, että vaikka keho välillä äärirajoilla käymisen takia saattaa pettää, niin mielen, motivaation ja tahdon pitää kestää. Koin olevani riittämätön huippu-urheilijaksi.
Vaikeuksien kohdalla katse käännetään helposti aina vain eteenpäin ja sisulla mennään jos muita voimavaroja ei enää ole. Kunhan epämiellyttävät tunteet vaan menisivät pois. Se ei kuitenkaan ole kestävä tie. Tunteiden patoaminen voi henkisen pahan olon lisäksi alkaa näkyä myös kehon oireiluna.

Meidän on pakko oppia tunnistamaan sisällä vellovat tunteet ja tuntemaan ja purkamaan niitä turvallisesti. Ammattiapua on tarjolla, kun sitä vaan osaa pyytää.Puhuakaan ei voi, ellei ensin tunnista, että nyt taitaisi olla jotain puhuttavaa. Sisäinen työskentely auttaa myös tunnistamaan ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka voivat johtaa uupumukseen. Tunnetyöskentely oli itsellenikin avaintekijä niin henkisessä kuin fyysisessä toipumisessa.
Kiitos Kiira ja Ilkka jakamistanne oivalluksista, sekä monet muut rohkeat vaikeistakin asioista ääneen puhuvat urheilijat. Ne antavat tärkeää viestiä muille samojen asioiden kanssa kamppaileville, että asioista on sallittua puhua ja kaikki tunteet on sallittua tuntea. Ne tuovat esiin inhimillisyyttä, jota huippu-urheilumaailma kipeästi kaipaa.

Jätä kommentti

*