Urheilu-ura on lahja

Menneinä kuukausina olen käynyt paljon keskustelua itseni kanssa vieläkö urheilu-urani jatkuu, ja samalla olen miettinyt, mitä on jäänyt käteen tähän mennessä. Ennätykset, mitalit ja tilastomerkinnät on urheilussa helppo summata, mutta yksinään ne kertovat kovin yksipuolista tarinaa.

Pitkän upean uransa olympialaisiin päättänyt Pekka Koskela sanoi lopulta tajunneensa urheilussa olevan kysymys myös osallistumisesta, eikä menestymisestä niin kuin nuorempana ajatteli. Kolme olympiamitalia kaulassaan kotiin palannut Krista Pärmäkoski kertoi, että kuljettu matka iloineen ja suruineen on loppujen lopuksi ollut kaikkein hienoin.

Kuunnellessa huippu-urheilijoiden viisaita kommentteja minulla nousi vahvasti mieleen, mikä lahja urheilu-ura onkaan riippumatta siitä montako mitalia palkintokaapissa on uran jälkeen. Urheilu-ura voi olla henkilökohtaisen kasvun polku, jonka vertaista on vaikea löytää. Kertyneitä oppeja saattaa tosin pitää niin itsestäänselvinä, ettei niitä edes huomaa.

Urheilija oppii usein jo nuorena hyvinvoinnin peruspilarit eli treenin, ravinnon ja levon tärkeyden. Heräsin tämän merkittävyyteen, kun eräs ystäväni kertoi miten hän ei ennen 25. ikävuotta tiennyt ravinnon vaikuttavan fyysiseen tai mentaaliseen suorituskykyyn juuri mitenkään. Kukaan ei kuulemma ollut koskaan kertonut.

Unen merkityksestä ja sen puutteen vaarallisuudesta puhutaan nykyään paljon. Uniongelmista itsekin kärsineenä koen, että urheilu on tässä kohtaa jopa pelastanut minut. Jos urheilun parissa ei olisi opetettu miten äärimmäisen tärkeää uni on palautumiselle, ja näin ollen suorituskyvylle ja terveydelle, en varmasti priorisoisi lepoa niin paljon kuin teen nyt. Hektisessä arjessa unesta nipistetään helposti, vaikka se on hyvinvoinnin kannalta viimeinen asia, josta pitäisi tinkiä.

Lisäksi olen vasta hiljattain todella herännyt huomaamaan miten erikoinen elämän osa-alue urheilu on tunteiden näkökulmasta. Urheilu-uralla pääsee kohtaamaan tunneskaalan ääripäät ja kaiken siltä välitä, jolloin tunteita on mahdollista opetella työstämään ja hyväksymään. Tunteiden säätely on ehkä yksi tärkeimpiä taitoja elämässä, ja tämän harjoitteluun urheilu-ura tarjoaa mahdollisuuksia hopeatarjottimella.

Lisäksi matkalla mukaan tarttuu sisua, sitkeyttä ja selviytymistaitoja. Urheilija tietää miten tehdään tulosta ja mikä merkitys siinä on tahdolla, tavoitteilla ja tiimityöllä. Hän joutuu tekemään päätöksiä tiukoissakin tilanteissa. Urheilija oppii ajattelua, ajankäyttöä ja arvostamaan oikeaa asennetta. Innostus, inspiraatio ja intohimo kulkevat mukana. Kärsivällisyys kasvaa väkisinkin. Urheilun parissa opitaan myös tärkeitä asioita ystävyydestä. Nämä oppii, jos on valmis ottamaan opit vastaan ja ottamaan vastuun omasta tekemisestä.

Olen nyt asettanut tavoitteeksi palata arvokisoihin, mutta vaikka en saavuttaisi enää mitaleita, ennätyksiä tai arvokisamenestystä, niin voitan joka tapauksessa. Minulla on nimittäin tunne, että urheilulla on minulle vielä paljon opetettavaa elämästä.

Kommentit

  • Valpo

    Veronmaksaja on tämänkin lahjan takana. On kansantaloudellinen tappio tukea huippu-urheilua. Se lyhentää työuraa, pienentää eläkekertymää ja aiheuttaa hidasteita urakehitykselle. Suurin osa urheilijoista ei koskaan menesty suurista panostuksista huolimatta. Kilpaurheilu voi myös pilata terveyden. Urheilu-uran loppu voi sysätä syöksykierteeseen joka loppu on ennenaikainen kuolema.

    Urheilun glorifiointi yhteiskunassa on lopetettava. Kilpaurheilu on pantava verolle!

  • Puhuiko Valpo itsensä pussiin?

    Eivätkö pienentynyt eläkekertymä ja ennenaikainen kuolema ole ennemminkin kansantalouden riemuvoittoja?

Jätä kommentti

*